Miten edistää väkivallatonta lapsuutta ja puuttua lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan?
Lapsella on jo YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen perusteella jakamaton oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, josta ensisijaisessa vastuussa ovat hänen vanhempansa tai huoltajansa. Säädösten velvoitteet yhteiskunnalle ja sen viranomaisille ovat myös selvät: jokaista lasta ja hänen vanhempaansa tulee tukea vanhemmuudessa ja lastenhoidossa. Suomessa vanhemmuuden tukeen ja varhaiseen apuun sekä puheeksiottoon ja puuttumiseen on oivallinen mahdollisuus lähes kaikki perheet tavoittavien neuvolapalvelujen ja niiden yhteydessä monilla paikkakunnilla jo toimivien perhekeskusten monialaisen työn kautta. Varhaiskasvatus, koulut ja oppilaitokset sekä koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto ja opiskeluhuolto ovat hyviä väyliä tukea lapsia, nuoria ja heidän perheitään.
Se kasvaa, mitä ruokit – hyvä aikuisuus ja selviytyminen on mahdollista
Vanha sanonta, se kasvaa mitä ruokit, pitää paikkansa myös vanhemmuudessa ja lastenkasvatuksessa. Mitä enemmän huomaamme ja tuemme voimavaroja sekä mahdollistamme eri keinoin arjen sujuvuutta ja jaksamista, sitä parempi kasvualusta on koko perheen hyvinvoinnille ja kannustavan kasvatuksen esiinnousulle. Tutkimustieto vahvistaa asian (esim. Bell ym. 2013, Hakulinen 2019). Vastaavasti tutkimusnäyttö (mm. Felitti ym. 2019, WHO 2016) osoittaa sen, että väkivalta ja hoidon laiminlyönti lapsuudessa ja nuoruudessa aiheuttavat välittömiä ja pitkälle aikuisuuteen vaikuttavia ruumiillisia ja henkisiä vammoja. Nämä kokemukset altistavat myös riskikäyttäytymiselle ja monille pitkäaikaissairauksille (mielenterveyden häiriöt, syöpä, sydän- ja verisuonitaudit).
Haitallisista kokemuksista kärsinyt lapsi ja nuori on alttiimpi päätymään käyttämään itse väkivaltaa tai joutumaan väkivallan uhriksi. Ilmiö on herkästi myös ylisukupolvinen, ellei vanhempi saa apua omiin traumakokemuksiinsa. Varhainen tuki ja apu kaikille osapuolille on olennaista. Pahimmillaan väkivalta voi johtaa kuolemaan. Toivon ja selviytymisen näkökulma on tärkeä kuitenkin muistaa. Hyvin haastavissakin tilanteissa elänyt lapsi ja nuori voi kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi, mikäli hänellä on kasvuympäristössään korvaavia kokemuksia, ja hän saa riittävää apua ja tukea sitä vaativissa tilanteissa. (Felitti ym. 2019; Korpilahti ym. 2019.)
Väkivallaton lapsuus -toimenpidesuunnitelma edistää lapsen oikeuksia ja turvallisuutta
Marraskuussa 2019 julkaistiin 93 kansallista toimenpidettä sisältävä Väkivallaton lapsuus -toimenpidesuunnitelma 2020–2025, joka on samalla tutkimusnäyttöön perustuva eri alojen ammattilaisille myös koulutuskäyttöön suunnattu käsikirja (Korpilahti ym. 2019). Suunnitelman tavoitteena on ehkäistä monialaisesti 0–17 vuotiaisiin lapsiin kohdistuvaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa sekä seksuaaliväkivaltaa eri kasvu- ja toimintaympäristöissä.
Toimenpidesuunnitelmaa ja jatkojulkaisua toimeenpanosta ja viestinnästä (Korpilahti 2021) on ollut laatimassa laaja joukko asiantuntijoita eri organisaatioista, ministeriöistä ja järjestöistä. Työtä seuraa ja arvioi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asettama laaja-alainen ohjausryhmä. Väliarviointi tehdään vuonna 2022. Väkivallan ehkäisytyö toteutuu yhteistyössä eri strategioiden kuten lapsistrategian, ohjelmien (mm. OKM kiusaamisen vastainen toimenpideohjelma, OM Naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaohjelma 2020–2023) ja toimeenpanosuunnitelmien (Istanbulin ja Lanzaroten sopimukset) linjausten ja toimijoiden kanssa.
Väkivallaton lapsuus -toimenpidesuunnitelman ydinviestit perustuvat YK:n lapsen oikeuksien komitean yleiskommenttiin nro 13 vuodelta 2011: ”Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus väkivallattomaan lapsuuteen ja nuoruuteen. Kaikkea lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa voidaan ja pitää ehkäistä. Lapsi ja nuori voi selvitä vaikeastakin tilanteesta hyvään elämään, jos aikuiset kantavat vastuunsa ja tukevat (myönteisyys).”
Toimenpidesuunnitelmassa on useita toimenpiteitä, jotka koskevat vanhemmuuden tukea. Esimerkiksi: ”Lapsi- ja perhepalveluissa (esim. neuvola, varhaiskasvatus, järjestöt ja kirkon perheneuvonta) otetaan järjestelmällisesti puheeksi lapsen turvallisen kasvun ja kasvuympäristön edellytykset. Huomioidaan maahanmuuttaja- ja pakolaistaustaisten vanhempien kulttuurisensitiivisen tiedon tarve ja tuki hyvään vanhemmuuteen. Selvitetään yhdessä perheen kanssa väkivallan riskitekijöitä.”
Väkivallan tunnistamisesta ja puheeksiotosta on myös useita toimenpiteitä, kuten myös eri alojen ammattilaisten koulutuksesta. Esimerkiksi: ”Lapsi- ja perhepalveluiden eri toimijoiden sekä rikosoikeuden piirissä toimivien ymmärrystä erilaisista väkivallan muodoista lisätään, mukaan lukien henkinen väkivalta sekä laiminlyönti. Samalla lisätään ymmärrystä väkivallan haittavaikutuksista ja pitkäaikaisseurauksista.”
Toimenpidesuunnitelmassa käsitellään lapsen oikeuksia kuten osallisuutta, väkivallalta suojaavia tekijöitä ja riskitekijöitä sekä väkivallan seurauksia. Siinä nostetaan esille väkivallan suhteen erityisen haavoittuvassa asemassa olevat lapsiryhmät (vammaiset tai toimintarajoitteiset, etniset ryhmät ja kielivähemmistöt, lastensuojelun sijaishuollossa olevat, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt) ja joitakin erityiskysymyksiä (mm. ihmiskauppa, kunniaan liittyvä väkivalta). Laajan monialaisen ja -ammatillisen työn tavoitteena on parantaa jo väkivallan uhriksi joutuneen lapsen ja nuoren asemaa nykyisissä palvelu-, hoito- ja rikosjärjestelmissä. Huomiota kiinnitetään myös niihin lapsiin, jotka ovat riskissä päätyä käyttämään tai ovat jo käyttäneet väkivaltaa.
Lapsiin kohdistuvan väkivallan tutkinta haasteena
Suomessa on melko matala ilmoitusvelvollisuuskynnys ilmoittaa lapsiin kohdistuneista väkivaltaepäilyistä lastensuojelun lisäksi myös poliisille, joten hyvin monenlaisia ja monen tasoisia väkivaltaepäilyjä selvitetään rikostutkinnallisin keinoin. Kansallisia ja alueellisia palvelupolkuja tarkasteltaessa havaittiin, että erityisen tärkeä ja kriittinen kohta väkivaltaepäilyn heräämisen jälkeen on juuri silloin, kun esitutkinnan vaatimuksia sovitetaan yhteen lapsen suojelullisten ja hoidollisten tarpeiden kanssa. Tuolloin riskinä on, että lapsi ei saa oikea-aikaista tukea. (Laajasalo 2020.)
Näyttää siltä, että erityisesti niin sanotut lievemmät väkivaltaepäilyt, jotka ovat usein perheen sisäisiä, kasvatuksellista väkivaltaa sisältäviä epäilyjä, eivät tule hoidetuksi poliisitutkinnassa nopeasti, vaan ne jäävät vakavampien väkivaltaepäilyjen jalkoihin. Perheet saattavat odottaa rikostutkinnan alkamista pitkiäkin aikoja, ja voi olla, että tuona aikana muutkaan ammattilaiset eivät toimi aktiivisesti perheenjäsenten suuntaan. (Julin 2021; Laajasalo ym. 2020.)
Perheen sisäisissä väkivaltatilanteissa olisi tärkeää tarjota oikeanlaista ja oikea-aikaista tukea kaikille lapsille ja vanhemmille, sillä useimmiten lapsi ja vanhempi jatkavat asumista yhdessä kasvatukselliseen väkivaltaan liittyvän epäilyn aikana ja sen selvittämisen jälkeenkin. Lievimmissä väkivaltaepäilyissä on syytä myös pohtia, onko rikostutkinta lapsen edun mukaisin prosessi, vai tukisiko lasta ja hänen perhettään paremmin jokin muu lähestymistapa, kuten tuen tarjoaminen. Peruspalvelut voisivat väkivaltaan puuttumisen lisäksi myös tarjota nykyistä enemmän tukea lapselle ja perheelle sekä hoitaa väkivallan seurauksia. Kuitenkin erilaisia arvioinnin, tuen ja hoidon näyttöön perustuvia menetelmiä on käytössä vaihtelevasti ja sattumanvaraisesti, eivätkä ne ole juurtuneet osaksi palveluvalikkoa. (Laajasalo 2020.)
Väkivaltaa kokeneiden lasten tukea ja hoitoa parannetaan kouluttamalla
Barnahus-hankkeen ja sen sisarhankkeen Promise 3:n kautta koulutetaan sekä perustasolla että erikoissairaanhoidossa toimivia ammattilaisia kolmeen erilaiseen hoidon tai psykososiaalisen tuen malliin tilanteissa, joissa lapseen on kohdistunut väkivaltaa. Näitä ovat kognitiiviseen käyttäytymisteoriaan perustuvat mallit (Tf-KKT, CFTSI ja CPC-CBT), joista jälkimmäisestä on Suomessa alettu käyttää lyhennettä LKK eli Lasten kaltoinkohtelun katkaiseminen. Se on tarkoitettu 3–17-vuotialle lapsille ja heidän vanhemmilleen tilanteissa, joissa vanhempi on käyttänyt kasvatuksellista väkivaltaa lapseen tai väkivallan riski on kohonnut (Runyon ym. 2010). Tässä mallissa siis työskennellään muista poikkeavasti myös väkivallan tekijän kanssa, ja lapsen ja vanhemman yhteisellä työskentelyllä on havaittu, että vanhemman positiiviset kasvatustaidot ovat lisääntyneet. Lisäksi lapseen kohdistuva fyysinen väkivalta on vähentynyt. (Runyon ym. 2009; Runyon ym. 2010.)
Koska lapsiin kohdistuva väkivalta on monimuotoista, ei siihen aina tarvitse vastata esimerkiksi erikoissairaanhoidossa. Edellä kuvattu LKK-malli soveltuisi hyvin myös sosiaalipalveluissa toteutettavaksi, eikä se ei vaadi toteuttajaltaan terveydenhuollon ammattitutkintoa. Lapseen kohdistuvat väkivaltaepäilytilanteet edellyttävät kuitenkin tiivistä viranomaisyhteistyötä, jotta lapsen oikeudelliset, suojelulliset ja hoidolliset tarpeet toteutuisivat mahdollisimman täysimääräisesti. LKK-mallin avulla lapsiin kohdistuvaa perheen sisäistä, kasvatuksellista väkivaltaa voitaisiin lähestyä ja pyrkiä vähentämään kunnan sosiaalityössä ja vastata siten sekä lapsen suojelullisiin että tukeen liittyviin tarpeisiin samanaikaisesti. (THL 2021)
Lisätietoja toimenpideohjelmasta (THL) Useita koulutuskokonaisuuksia väkivallan ehkäisystä ja haittojen minimoinnista löytyy THL:n verkkokouluista: thl.fi/verkkokoulut
Lisätietoja Barnahus-hankkeesta thl.fi/barnahus. Sivuilta löytyy myös verkkokoulu ja materiaalipankki lapsiin kohdistuvasta väkivallasta
Ulla Korpilahti & Essi Julin
Korpilahti on terveydenhoitaja, terveystieteiden maisteri ja kansanterveystieteen tohtoriopiskelija Turun yliopistossa. Hän työskentelee kehittämispäällikkönä THL:n Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yksikössä.
Julin on yhteiskuntatieteiden tohtori ja sosiaalityöntekijä. Hän työskentelee erikoissuunnittelijana THL:n Barnahus-hankkeessa.
Lähteitä
Bell T, Romano E, Flynn RJ. 2013. Multilevel correlates do behavioural resilience among children in children in child welfare. Child Abuse & Neglect 37, 1007−20.
Felitti V, Anda RF, Nordenberg D, Williamson DF, Spitz AM, Edwards V, Koss MP, Marks JS. 2019. Relationship of Childhood Abuse and Household Dysfunction to Many of the Leading Causes of Death in Adults: The Adverse Childhood Experiences (ACE) Study. Am J Prev Med. 56; 6:774−86.
Hakulinen T. 2019. Vanhemmuuden ja parisuhteen tukeminen äitiys- ja lastenneuvolapalveluissa. Teoksessa T. Hakulinen, T. Laajasalo & J. Mäkelä (toim.). 2019. Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen. Teoriasta käytäntöön. THL Ohjaus 9/2019, s. 20−29. Child Abuse & Neglect 37, 1007−20
Julin E. 2021. Lapsiin kohdistuva väkivaltarikostutkinta: Vanhempien näkökulma. Tampereen yliopiston väitöskirjat 451.
Korpilahti U, Kettunen H, Nuotio E, Jokela S, Nummi V-M & Lillsunde P. (toim.). 2019. Väkivallaton lapsuus – toimenpidesuunnitelma lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisystä 2020−2025. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2019:27.
Korpilahti U. 2021. Väkivallaton lapsuus 2020-2025 – toimeenpano ja viestintä. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2021:17. Lisätietoja myös suunnitelman verkkosivuilta (THL)
Laajasalo T, Korkman, J & Rajala R. 2020. Lapsiin kohdistuvien väkivaltarikosten tutkintaa nopeutettava. THL Päätösten tueksi 2020: 3.
Laajasalo T. (toim.). 2020. Miten toteutuu väkivaltaa kokeneen lapsen psykososiaalinen tuki? – Tuki ja hoitomuodot sekä potentiaalisten lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten tekijöiden ehkäisevä kuntoutus. THL Raportti 2020:17.
Runyon MK, Deblinger E & Steer RA. 2010. Group Cognitive Behavioral Treatment for Parents and Children At-Risk for Physical Abuse: An Initial Study. Child & Family Behavior Therapy 32 (3), 196–218.
Runyon MK, Deblinger E & Schroeder CM. 2009. Pilot Evaluation of Outcomes of Combined Parent-Child Cognitive-Behavioral Group Therapy for Families At-Risk for Child Physical Abuse. Cognitive and Behavioral Practice 16 (1), 101–118.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). 2021. Lastensuojelun käsikirja. Ilmoitusvelvollisuus lapseen kohdistuvasta väkivallasta.
World Health Organization (WHO). 2016. INSPIRE: Seven strategies for Ending Violence Against Children.
