Rikoksesta tuomittujen läheisten asemaan ja palveluihin huomiota
Usein keskusteluun nousee rikoksen ideaaliuhrin käsite. Arvioimme esimerkiksi rikostutkinnassa ja tuomioistuimissa “uskottavan” rikosuhrin käyttäytymistä ja ominaisuuksia. Ideaaliuhri nähdään viattomana ja syyttömänä rikoksen kohteeksi joutumiselle. Entä onko meillä valta päättää siitä, miten rikoksesta tuomitun läheisen tulisi käyttäytyä? Teemme yleisellä tasolla tulkintoja siitä, kuka häpeää, katuu tai on viaton, kenelle suomme armahduksen ja kenen sietää hävetä läheisensä tekemää rikosta. Näillä tulkinnoilla voi olla seurauksia siihen, uskaltaako läheinen puhua esimerkiksi avun tarpeestaan tai huolistaan.
Rikosseuraamuslaitoksen tilastojen mukaan vuonna 2020 Suomessa oli päivittäin noin 2800 vankia. Jokaisen vangin ympärillä on useita ihmisiä, jotka kärsivät rikoksen seurauksista. Lähipiirin kokemat haitat ovat monimuotoisia ja todellisia. Läheiset saattavat kokea olevansa rinnakkain tuomittuja. Eettinen kysymys on, kuinka paljon haittaa ja kärsimystä rangaistus saa tuottaa rikoksesta tuomitun läheisille. Rikoksesta epäillyn ja tuomitun lähipiirin kärsimys ei ole osa rikosoikeusjärjestelmää.
Rikos ja tuomio vaikuttavat aina peruuttamattomasti perhesuhteisiin ja läheisiin ihmissuhteisiin. Vaikka rikos olisi sovitettu, rangaistus voi jatkua siviilissä ja ihmisten mielissä hyvin pitkän aikaa.
Kokemus läheisestä ihmissuhteesta on subjektiivinen. Lähipiiriä voivat olla rikoksesta tuomitun puoliso, sisarukset, vanhemmat, isovanhemmat, serkut, naapurit, ystävät ja työkaverit. Yksi esimerkki lähipiirin kärsimyksestä on vakava rikos, jossa isä surmaa äidin tai toisinpäin, jolloin isovanhemmat ja lapsenlapset saattavat menettää yhteyden toisiinsa.
Rikoksesta tuomittujen läheisten palvelut järjestöjen varassa
Julkisen vallan velvollisuus on turvata kaikista heikoimmassa asemassa olevien etuja. Tähän ryhmään kuuluvat myös leimatut ihmiset. Julkisoikeudellisen yhteisön vastuulla on järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut heille, joilla on inhimillisesti heikoimmat voimavarat selviytyä yksin. Yhteiskunnan tulee kantaa vastuu siitä, kuinka läheisten kärsimystä, stigmatisaatiota, syrjäytymistä, vahvan häpeän tunteen kokemuksia, sopeutumisvaikeuksia ja taloudellisia ongelmia lievitetään.
Julkisen viranomaisen tehtävä on ylläpitää pysyviä rikoksentorjunnan rakenteita. Keskeisten kansalaisjärjestöjen rahoitus on epävarmaa ja perustuu pitkälle Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) rahoitukseen. Esimerkiksi oikeusministeriön olisi otettava kokonaisvastuu rikoksesta tuomitun läheisistä.
Suomen auttamisjärjestelmä rikoksesta tuomitun lähipiirille ei ole valtakunnallisesti kattava, eikä kohderyhmä välttämättä löydä sille tarkoitettuja sattumanvaraisia palveluja. Heille on suunnattu kansalaisjärjestöjen hankkeita, leirejä ja vertaistukea, mutta läheisillä ei aina ole voimavaroja selvittää tukimuotoja, eivätkä kaikki niihin ulotu. Yhteiskunnan todellinen kansallinen toimintaa ohjaava kehys, sekä koordinoidut ja johdetut palvelut puuttuvat.
Rikoksesta tuomittujen läheisten elämästä tarvitaan tutkimustietoa
Päätöksenteon tueksi olisi merkityksellistä tuottaa kansallisia tieteellisiä tutkimuksia ja tarkkaa tilastotietoa rikoksesta tuomitun läheisistä. Esimerkiksi selviääkö Rikosseuraamuslaitoksen ja lastensuojelun tietokannoista, ketkä kuuluvat tuomitun lähipiiriin ja tuleeko lastensuojeluun ilmoitus lapselle tärkeän ihmisen vankilassa olosta ja mitä toimenpiteitä tieto viranomaisissa aiheuttaa?
Rahoitusta tulisi tarjota tutkimustyölle ja toimintatapojen kehittämiselle. Erityisesti olisi tärkeä tutkia rikoksesta tuomitun muullekin lähipiirille kuin lapsille aiheutuneita vaikutuksia. Tulisi perustaa monitieteisiä ja viranomaisrajat ylittäviä asiantuntijaryhmiä, joihin kuuluisi myös kokemusasiantuntijoita. Lisäksi tarvitaan menetelmiltään moninaisia lähestymistapoja ja perheiden kokemusten seurantaa pidemmällä aikavälillä. Tämän jälkeen on tarpeen kehittää läheisten huomioimiseen kohdennettu prosessimalli, joka olisi kiinteä osa rikoksesta rangaistavan suunnitelmaa.
Yhteiskunnallinen keskustelu ja sosiaaliterveydenhuollon palvelut
Rikoksesta tuomittujen läheisten elämään vaikuttavia haittojen torjunnassa on kiinnitettävä huomiota myös yhteiskunnalliseen keskusteluun. Perheympäristöä tulisi tukea puhumaan huolenaiheistaan. Kouluissa tulisi olla avoin ja tuomitsematon lähestymistapa rikoksesta tuomittujen lapsiin. Ennen kaikkea rikoksesta tuomittujen perheiden asemasta tarvitaan julkista keskustelua. Tiedotusvälineille annettavat tiedot eivät saa loukata rikoksesta epäillyn tai tuomitun läheisten oikeutta yksityisyyteen ja suojeluun, eikä tietosuojaa koskevia sääntöjä.
Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin liittyy monia tarpeita. Läheisten käyttöön tulisi saada tietoa laajemmin yhteiskunnan eri palveluista, mentorointiohjelmista ja vertaistuesta. Asumisen, koulutuksen ja vankilavierailujen helpottamiseen tarvitaan taloudellista tukea.
Poliisilla olisi hyvä asema rikosprosessin alussa antaa konkreettinen opas epäillyn läheisille. Siinä olisi keskeistä olla tietoa rikosprosessista, sen vaikutuksista läheisiin, minkälaisia tunteita tilanne voi aiheuttaa ja erilaisten tukipalveluiden yhteystietoja.
Perhesuhteiden tukeminen tulisi kohdentaa vankilaan tuomitun perheeseen, jo ennen tuomion täytäntöönpanoa. Lapsen etu pitää huomioida selkeämmin. Perheterapiaa on tarjottava uudelleen integraation helpottamiseksi vapautumisvaiheessa. Jälkihuolto on tärkeää. On kaikkien edun mukaista, että vankilasta vapautuvaa ja hänen läheisiään tuetaan kotipaikkakunnalla.
Ylipäätään tarvitaan yhtenäisiä rakenteita, vahvasti velvoittavia ohjeita ja käytänteitä ohjaamaan rikoksesta epäiltyjen ja tuomittujen lähipiiri tukien piiriin.
Keinot rikoksesta tuomittujen lähipiirille aiheutuneiden haittojen torjumiseen ovat osin helposti ja halvalla toteutettavissa. Tieteellisiä tutkimuksia on rikollisen elämäntavan ylisukupolvisuudesta. Olisi hyödyllistä tukea rikoksesta tuomittujen lähipiiriin kuuluvien lasten elämää ja katkaista rikollinen elämäntapa perheyhteisössä.
Kyse on meidän kaikkien tahdosta ymmärtää rikoksesta tuomittujen lasten ja muiden läheisten asema kyseisen rikoksen, oikeusprosessin ja rangaistuksen täytäntöönpanon uhrina.
Crista Granroth
Kirjoittaja on rikoskomisario ja työskentelee EU:n neuvonanto-operaatiossa Ukrainassa rikostutkinnan erityisasiantuntijana. Artikkeli on osa kirjoittajan ja Marina Maatelan Åbo Akademin oikeuspsykologian erikoistumiskoulutuksen tutkimustyötä aiheesta “Unohdetut uhrit – rikoksesta tuomitun läheiset”.
Lähteitä
Granroth, Crista & Maatela, Marina 2021: Unohdetut uhrit - rikoksesta tuomitun läheiset. Oikeuspsykologian erikoistumiskoulutus. Specialiseringsutbildning i rättspsykologi. Åbo Akademi. Luettavissa:
Condry, Rachel & Minson, Shona, 2020: Conceptualizing the effects of imprisonment on families: collateral consequences, secondary punishment, or symbiotic harms. Article in Theoretical Criminology, January 2020.
Honkatukia, Päivi 2011: Uhrit rikosprosessissa - haavoittuvuus, palvelut ja kohtelu. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksia 252. Helsinki.
Jones, Adele D. & Wainaina-Woźna, Agnieszka & al. 2013: Children of Prisoners Europe. Interventions and mitigations to strengthen mental health. COPING. University of Huddersfield.
Kotova, Anna 2020: Beyond courtesy stigma: Towards a multi-faceted and cumulative model of stigmatisation of families of people in prison. Journal of Forensic Science International: Mind and Law. Volume 1, Nov 2020.
Leeson, Caroline & Morgan, Julia 2019: Children with a Parent in Prison England and Wales: A Hidden Population of Young Carers. London, Routledge. DOI:10.1080/13575279.2019.1680531.
Light, Roy & Campbell, Bryony 2006: Prisoners´ Families: Still Forgotten Victims. Teoksessa: Journal of Social Welfare & Family Law. Aug 2006, Vol. 28 Issue 3/4, p 297-308. London, Routledge.
Lockwood, Kelly and Raikes, Ben 2015: A difficult disclosure : the dilemmas faced by families affected by parental imprisonment regarding what information to share. Teoksessa: Experiencing imprisonment: Research on the experience of living and working in carceral institutions, 230–247. Routledge, London.
McGinley, Maria & Jones, Christine, 2018: Growing Up with Parental
Imprisonment: Children’s Experiences of Managing Stigma, Secrecy and Shame. Journal of Practice, 30:5, 341–357.
Patterson, Evelyn J. & Talbert, Ryan D. & Brown, Tony N. 2020: Familial Incarceration, Social Role Combinations, and Mental Health Among African American Women.
Journal of Marriage & Family. Feb 2021, Vol. 83 Issue 1, p 86–101.
Saunders, Vicky & McArthur, Moray 2018: Representing Children of Prisoners in the Public Domain: Comparing Childrens’ Views and Policy Documents. Journal of Australian Social Work, 73:1, 118–130.
Kuva: Riikka Kostiainen
