Laajamittainen valvonta aiheuttaa merkittäviä yhteiskunnallisia haittoja
Valvonta tietyssä määrin on tarpeellista yhteiskunnallisen turvallisuuden ylläpitämiseksi ja erilaisten hallinnollisten vaatimusten täyttämiseksi. Poliisilla on oltava riittävät resurssit rikosten selvittämiseksi. Ihmisiä koskevan tiedon kerääminen ja tallettaminen on poliisityön ohella olennaista myös monissa muissa yhteiskunnallisissa toimissa, esimerkiksi sosiaalietuuksien jakamisessa, terveydenhoidossa, ja verotuksessa. Valvontaa on kuitenkin aina punnittava myös sen haittavaikutuksia vasten. Haittoja on mietittävä erityisen tarkkaan luotaessa uutta lainsäädäntöä.
Valvontaa koskeva keskustelu ryöpsähtää ajoittain julkisuudessa erilaisten ajankohtaisten tapahtumien myötä. Viime kuukausina mediassa on keskusteltu esimerkiksi Pariisin ensi kesän olympialaisten massiivisista tekoälyyn perustuvista turvaratkaisuista, ja Suomen sisäministeriön lainsäädäntöhankkeesta, jossa valmistellaan poliisin passi- ja henkilökorttirekisteriin tallennettujen biometristen tietojen käsittelyä koskevien säännösten muuttamista. Molemmat hankkeet lisäävät kyseenalaista yhteiskunnallista valvontaa ja toteutuessaan asettavat vakavia uhkia ihmisten oikeudelle yksityisyyteen.
Pariisissa tekoäly on valjastettu massavalvontaan olympialaisten turvallisuuden takaamiseksi
Ranskan parlamentti hyväksyi keväällä väliaikaisen lain, joka sallii tekoälyyn pohjautuvan kameravalvonnan Pariisissa. Laki on näillä näkymin voimassa maaliskuuhun 2025 asti, eli kuusi kuukautta olympialaisten päättymisestä. Lain nojalla poliisi voi käyttää algoritmeihin pohjautuvaa kameravalvontaa tunnistaakseen poikkeuksellista käytöstä julkisissa paikoissa.
Pariisin massavalvontaa on perusteltu olympialaisten turvallisuuden takaamisella. Tutkimus on osoittanut, että urheilun massatapahtumia käytetään usein perusteena toteuttaa laajoja valvonta- ja turvaratkaisuja, joita ”normaalitilanteessa” ei tehtäisi. Lisäksi on todettu, että urheilutapahtumia varten toteutetut valvontaratkaisut jäävät usein pysyviksi. Ranskan tekoälyyn pohjautuva valvonta onkin herättänyt runsaasti kritiikkiä, ja monet kansalaisjärjestöt ovat moittineet lain uhkia yksityisyydelle, sananvapaudelle ja kokoontumisen vapaudelle.
Myös Suomessa poliisin valvontaoikeuksia pyritään lisäämään
Suomessa sisäministeriö on tänä syksynä aloittanut lainsäädäntöhankkeen, joka pyrkii avaamaan poliisin passi- ja henkilökorttirekisteriin tallennettuja biometrisia tietoja poliisin käyttöön tietyissä vakavissa rikostapauksissa. Rekisteriin on tallennettu kaikkien Suomessa passia- tai henkilökorttia hakeneiden kuvat ja sormenjäljet. Toistaiseksi poliisi on saanut käyttää rekisteriin tallennettuja tietoja alkuperäisen käsittelytarkoituksen lisäksi vain hyvin rajatuissa tilanteissa, kuten suuronnettomuuksien uhrien tunnistamiseksi.
Mikäli lakialoite hyväksyttäisiin, jatkossa kaikki passeja ja henkilökortteja varten kerätyt biometriset tunnisteet olisivat poliisin käytössä tiettyjen rikosten tutkintatyössä. Tämä herättää vakavia kansalaisten yksityisyyteen liittyviä huolia. Biometriset tunnisteet ovat arkaluonteisia henkilötietoja, joiden käytön passin tai henkilökortin hakija on sallinut vain tietyissä rajatuissa tarkoituksissa. On hyvin ongelmallista, että tätä käyttötarkoitusta muutettaisiin yksipuolisesti. Lisäksi lainmuutos tarkoittaisi sitä, että jatkossa poliisi saisi automaattisesti oikeuden hyödyntää tietoja tietyissä tapauksissa, eikä passin tai henkilökortin hakija voisi kieltäytyä tästä.
Tällä hetkellä passi- ja henkilökorttirekisteriin on tallennettu neljän miljoonan ihmisen sormenjäljet ja neljän ja puolen miljoonan ihmisen kasvokuvat. Sisäministeriö on arvioinut tietojen avulla mahdollisesti selvitettävien rikosten määrän hyvin pieneksi. Esimerkiksi vuonna 2022 Suomessa oli kaiken kaikkiaan seitsemän selvittämätöntä murhatapausta, joissa on kerätty tunnistamattomaksi jääneitä sormenjälkiä. Kun tätä määrää vertaa neljän miljoonan ihmisen tietoihin, epäsuhta on ilmeinen.
Yksilön kannalta suurin riski biometristen tietojen käsittelyssä liittyy mahdollisiin tietovuotoihin ja -murtoihin. Aina kun rekistereihin luodaan uusia rajapintoja ja käyttäjien määrää lisätään, tietovuotojen ja -murtojen riski kasvaa. Biometrisen tiedot ovat hyvin haavoittuvaisia väärinkäytöksille, koska ne ovat pysyviä eikä niitä voi muuttaa. Monet käyttävät sormenjälkiänsä esimerkiksi tunnistautuessaan erilaisiin palveluihin ja eri laitteille. Jos sormenjälkitunniste joutuu vääriin käsiin, haitat yksilölle ovat ilmeiset.
Valvonnan tarpeellisuutta tulee arvioida tiettyjä reunaehtoja vasten
Kun arvioidaan valvonnan yhteiskunnallista tarpeellisuutta, on pohdittava kuka valvontaa suorittaa ja mistä syystä. Onko valvova taho luotettava, onko heillä oikeus valvontaan, ja onko olemassa mekanismi, jolla heidän toimintaansa seurataan ja arvioidaan? Onko valvonnalla perusteltu syy? Sekä Pariisin tapauksessa että sisäministeriön hankkeessa valvontaa perustellaan turvallisuuden lisäämisellä ja poliisin työn helpottamisella.
Yllämainittujen reunaehtojen lisäksi valvonnan eettisyyttä tarkastellessa on arvioitava, onko valvonta sopivin ratkaisu kyseessä olevaan ongelmaan, onko se oikeassa suhteessa ongelman kokoon, ja onko valvonta kohdistettua. Valvontaratkaisun tulisi siis olla linjassa todetun ongelman kanssa ja kohdistua ainoastaan sellaisiin henkilöihin, joita syystä tai toisesta halutaan valvoa. Massavalvonta ei ole hyväksyttävää.
Näitä reunaehtoja vasten sekä Pariisin olympialaisten tekoälyyn pohjautuva valvontahanke, että Suomen sisäministeriön lainsäädäntähanke asettuvat ongelmalliseen valoon. Kummassakin hankkeessa suunniteltu tai toteutettava valvonta on kohdistumatonta tai kohdistuu valtavaan ihmismassaan. Lisäksi hankkeiden mahdollinen hyöty on toistaiseksi epäselvä: esimerkiksi Suomessa passirekisterin avulla mahdollisesti ratkaistavien vakavien rikosten määrä on arvioitu hyvin alhaiseksi. Suunnitelmia arvioitaessa onkin mietittävä, onko hankkeiden potentiaalinen hyöty niin suuri, että se oikeuttaa laajat uhat ihmisten oikeudelle yksityisyyteen.
Valvonta tuottaa merkittäviä yhteiskunnallisia haittoja
Yksityisyyden rapautuminen on merkittävä massavalvonnan haitta ja siksi nousee usein keskustelun keskiöön. Yksityisyys on ihmisen perusoikeus, josta on säädetty YK:n ihmisoikeusjulistuksessa (12. artikla). Yksityisyys on turvattu myös Suomen perustuslaissa (10. pykälä), jossa turvataan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha. ”Yksilöllä on oikeus elää omaa elämäänsä ilman viranomaisten tai muiden ulkopuolisten tahojen mielivaltaista tai aiheetonta puuttumista”, todetaan lainkirjoittajan oppaassa. Ihmisiin kohdistuvan valvonnan avulla kerätään tietoja, jotka voivat olla yksityisiä tai sellaisiksi koettuja. Esimerkiksi biometriset tiedot ovat erityisen arkaluonteisia henkilötietoja, joiden käsittelystä (ml. kerääminen) on säädetty tarkasti.
Yksityisyyden rapautumisen ohella massiivinen valvonta aiheuttaa myös muunlaisia pitkäaikaisia yhteiskunnallisia haittoja. Laajamittainen valvonta voi esimerkiksi vähentää yhteiskunnallista luottamusta, osallistumista, ja keskustelua, eli luoda tilanteen, jossa ihmiset eivät uskalla osallistua täysin laillisiin demokraattisen yhteiskunnan vaikutusmuotoihin koska he pelkäävät niistä heille mahdollisesti aiheutuvia seurauksia. Lisäksi valvontateknologian tuottamat väärät positiiviset tunnistamiset voivat aiheuttaa valtavia yksilötasoisia kärsimyksiä.
Valvontaa kritisoidaan myös siksi, että sen avulla voidaan kategorisoida ja syrjiä tiettyjä ihmisryhmiä, esimerkiksi etnisen taustan, iän, tai sukupuolen vuoksi. Onkin tärkeää ymmärtää, että valvonnan haitat eivät kohdistu pelkästään ihmisiin, jotka ovat tehneet jotain laitonta tai muuten väärää, vaan haitat kohdistuvat koko yhteiskuntaan.
Valvontahankkeita puolustetaan kansalaiskeskustelussa hatarilla argumenteilla
Pariisin tekoälyvalvontaa ja sisäministeriön lakihanketta biometristen tietojen käytön lisäämisestä on puolustettu turvallisuudella, tehokkuudella ja poliisin rikoksentorjuntatarpeilla. Kansalaiskeskusteluissa nämä perustelut tiivistyvät usein kahteen argumenttiin: ”Turvallisuus on tärkeää. Jos et ole tehnyt mitään väärää, ei sinulla ole mitään pelättävää.”, ja ”Poliisille on annettava kaikki mahdolliset keinot tehdä työtänsä”. Mainituissa argumenteissa on kuitenkin useita ongelmia.
Ensimmäisen argumentin taustalla on ajatus siitä, että valvontaa käytettäisiin ainoastaan lainrikkomusten selvittämiseen, eli jos yksittäinen henkilö ei ole tehnyt mitään laitonta, ei valvonnalla pitäisi olla mitään merkitystä hänelle. Ajatus on lähtökohtaisesti virheellinen: valvontaa, etenkin massavalvontaa, on mahdotonta toteuttaa niin, että se kohdistuisi vain ja ainoastaan laittomiin tekoihin. Kun ihmisistä kerätään tietoja, näiden tietojen joukossa on väistämättä henkilökohtaisia asioita, jotka eivät ole laittomia. Lisäksi se, mitä ”pelättävää” valvonnassa voi olla, riippuu täysin siitä, kuka ihminen on, ja minkälaisessa yhteiskunnassa hän elää. Esimerkiksi seksuaalinen suuntautuminen tai valtavirrasta poikkeavat poliittiset mielipiteet ovat asioita, joita ei aina haluta jakaa kaikille. Joissakin yhteiskunnissa näiden asioiden jakaminen voi olla yksilölle jopa hengenvaarallista.
Toinen usein kuultu argumentti liittyy poliisin tehokkuuteen rikostentorjunnassa. Passirekisteriin liittyvissä keskusteluissa on kommentoitu esimerkiksi, että jos rekisterin avaamisella voitaisiin selvittää edes yksi murha, mahdolliset yksityisyysrikkomukset olisivat sen arvoisia. Henkirikokset aiheuttavat valtavaa inhimillistä kärsimystä ja on selvää, että ne halutaan selvittää. Samalla, tutkimustieto näyttää, että valvonnan ja erilaisten turvaratkaisujen lisäämistä perustellaan usein emotionaalisilla argumenteilla ja erilaisia poikkeustilanteita käytetään perusteluina valvonnan lisäämiselle. Siten yksittäiset vakavat tapaukset eivät ole koskaan irrallaan kokonaisuudesta, jossa valvonnan tarvetta tulee arvioida. Laajamittaisen valvonnan yhteiskunnalle aiheuttamat haitat ovat myös todellisia.
Uusia valvontaoikeuksia on punnittava niiden haittavaikutuksia vasten
Yksityisyys on yksi tärkeistä demokratian kulmakivistä. On täysin mahdollista, että demokraattisessa kansalaisten perusoikeuksia kunnioittavassa yhteiskunnassa pieni osa rikoksista jää ratkaisematta. Kaikkien rikosten ratkaiseminen onnistuisi ainoastaan, mikäli poliisilla olisi kokonaisvaltaiset valvonta- ja tiedonsaantioikeudet: massiivisella teknisellä valvonnalla, viestiliikenteen kattavalla seuraamisella, biometristen tunnisteiden keräämisellä ja niiden reaaliaikaisella tarkkailulla voisimme pyrkiä varmistumaan, ettei juuri yhtäkään rikosta jäisi selvittämättä. Pohdittavaksi jää, haluaisiko kukaan elää sellaisessa yhteiskunnassa.
Valvontaan liittyvät keskustelut ovat aina väistämättä vaikeita ja niissä joudutaan sovittamaan yhteen erilaisia intressejä. Poliisin tavoitteet ovat hyvin konkreettisia ja niiden vertaaminen abstraktiin asiaan, kuten yksityisyys, on vaikeaa. Tämä vaikeus näkyy myös kansalaiskeskusteluissa, joissa valvontaa perustellaan tunteellisilla, yksinkertaistavilla argumenteilla. Niiden varaan ei kuitenkaan voi rakentaa lainsäädäntöä. Uutta valvontalainsäädäntöä tehtäessä on punnittava tarkkaan lain vaikutukset ihmisten yksityisyydensuojaan ja pohdittava myös muita vaihtoehtoisia ratkaisuja kyseessä olevaan ongelmaan.
Liisa Mäkinen
VTT Liisa A. Mäkinen työskentelee Turun yliopistossa Maantieteen ja geologian laitoksella. Hän on tutkijatohtori Suomen akatemian rahoittamassa hankkeessa, jossa tutkitaan minkälaisia kokemuksia ja reaktioita arkipäiväisen valvonnan ja tiedonkeruun kohteena oleminen herättää ihmisissä.
Lähteet ja kirjallisuutta:
Bennett, C. J. & Haggerty, K.D. (Toim.) (2011) Security games. Surveillance and control at mega-events. Routledge: New York.
Finlex (2013) Lainkirjoittajan verkko-opas.
Macnish, K. (2018) The ethics of surveillance. Routledge: London/New York.
Mäkinen, L.A. (2023) Passin biometrisia tietoja ei pitäisi käyttää rikostutkinnassa. Helsingin Sanomat. Vieraskynä. 1.11.2023.
Sisäministeriö, tiedote (2023) Lakihankkeessa arvioidaan ja parannetaan biometristen tietojen käyttöä rikostorjunnassa. SM, 25.9.2023.
Tiura-Virta, H. (2023) Poliisin rekisterissä olevien biometristen ja DNA-tietojen luovuttaminen EU-maan lainvalvontaviranomaiselle käyttötarkoitussidonnaisuuden kannalta. Oikeus, 52(3), 191–213.
YLE/Leppänen J. (2023) ”Isoveli valvoo.” YLE, 28.9.2023.
Kuva: Sofia Malinen
