Pelotevaikutus osana rikoksentorjunnan työkalupakkia
Pelotevaikutuksen tavoitteena on saada ihminen pidättäytymään rikollisesta teosta. Eli ihmisen oletetaan välttävän rikollista käyttäytymistä, koska hän pelkää jäävänsä kiinni rikoksesta ja saavansa siitä rangaistuksen. Rangaistuksella tarkoitetaan oikeudellista seuraamusta, joka tuomitaan tekijälle lain rikkomisen seurauksena. Yleisiä rangaistuksia Suomessa ovat rikesakko, sakko, ehdollinen vankeus, yhdyskuntapalvelu, valvontarangaistus ja ehdoton vankeus.
Kotimainen tutkimus pelotevaikutuksesta on ollut suhteellisen vähäistä viime vuosina. Runsaammin tutkimusta löytyy mm. Yhdysvalloista. Aiheesta on kirjoittanut esimerkiksi Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin professori Janne Kivivuori blogissaan ”Onko rangaistuksilla vaikutusta” (17.4.2023). Tässä jatketaan osin hänen aloittamaa keskustelua ja hyödynnetään myös Yhdysvaltain oikeusministeriön alaisen Kansallisen oikeusinstituutin (National Institute of Justice) julkaisemaa pelotetta käsittelevää artikkelia (Five things about deterrence 2016).
Pelotevaikutus toimii paremmin tekijän käyttäessä harkintaa
Rikosten ehkäisyyn tähtäävät kiinnijäämisriskin ja rangaistuksen pelotevaikutukset perustuvat olettamukseen, että ihmiset ajattelevat rationaalisesti ja punnitsevat suunniteltujen rikollisten toimiensa edut ja haitat etukäteen. Lähtökohtaisesti kiinnijäämisriskin ja rangaistuksen pelotevaikutukset toimivat siis paremmin suunnitelluissa rikoksissa, kuten omaisuus- ja talousrikoksissa. Samasta syystä pelotevaikutus ei ole yhtä tehokas esimerkiksi impulsiivisissa väkivaltarikoksissa, joissa tekoon ei usein liity ollenkaan suunnitelmallisuutta ja tekijän harkintakyky voi olla heikentynyt päihtymyksen seurauksena.
Kohdennettu viestintä osana rikoksentorjuntatyötä
Rangaistuksen pelotevaikutuksen tehokkuuteen vaikuttaa merkittävästi se tosiasia, että ihmisillä tulisi olla tarkka ja ajantasainen kokonaiskuva erilaisten rikosten seuraamuksista ja niihin vaikuttavista tekijöistä – näin ei valitettavasti kuitenkaan yleensä ole. On melko tavallista, että valtaosalle väestöstä muodostuu yleiskuva rangaistuksista mediassa uutisoitujen rikostapausten käsittelyjen pohjalta. Näissä ei kuitenkaan välttämättä tuoda yksityiskohtaisesti esille kaikkia tuomioon vaikuttavia tekijöitä. Edes oma rikosaktiivisuus ja siitä seuraavat mahdolliset tuomiot eivät välttämättä vaikuta tähän voimakkaasti, sillä aktiivisesti rikoksiin syyllistyvät henkilöt eivät välttämättä erikoistu mihinkään tiettyyn rikoslajiin.
Rikosten ehkäisyn näkökulmasta tarvitaan laajaa ja kohdennettua viestintää, jotta ihmisillä olisi kattavasti ajantasaista tietoa rikollisiksi määritellyistä teoista ja niiden seuraamuksista. Tätä valistusta tarvitaan, jotta pelotevaikutuksella olisi mahdollisuus toimia.
Mielenkiintoisen avauksen tähän tarjoaa sisäministeriössä muutaman vuoden ajan kehitteillä ollut Sentimentti-tietotyökalu, joka tarjoaa kattavan ja monialaisen menetelmän ihmisten turvallisuuden tunteen analysointiin, ennakointiin ja seurantaan. Tätä varten Sentimentissä selvitetään millaiset asenteet, arvot, turvallisuuteen liittyvät kokemukset ja sosiodemografiset tekijät vaikuttavat turvallisuuden kokemukseen.
Yhtenä Sentimentin keskeisenä tavoitteena on kyetä kohdentamaan turvallisuusviestintää aiempaa tehokkaammin väestösegmenteittäin, jotka on muodostettu kerätyn aineiston analysoinnin perusteella. Väestösegmentointia on jo pitkään käytetty tehokkaasti markkinoinnissa, muodostamalla erilaisia kuluttajaryhmiä eli segmenttejä, joiden jäsenillä on samanlaiset tarpeet tai ominaisuudet. Esimerkiksi Sentimentissä on muodostettu kuusi toisistaan eroavaa väestösegmenttiä. Heille kohdennetussa viestinnässä voidaan hyödyntää mm. kyseisen segmentin suosimia (ja luottamia) medioita tiedon välittämiseksi kohderyhmälle.
Sentimentin kaltainen työkalu voi tarjota mielenkiintoisia ja tehokkaita mahdollisuuksia rikostenehkäisytyössä. Rikoksentorjunnan viestintään liittyvien kehittämistoimien rinnalla voidaan pohtia väestösegmentoinnin hyödyntämistä esimerkiksi erilaisten rikoksentorjuntahankkeiden kohdentamisessa ja räätälöinnissä. Oman lisänsä tähän tuo tekoälyn aikaisempaa laajempi käyttö erilaisten aineistojen hyödyntämisessä rikoksentorjuntatyössä. Tässä yhteydessä on hyvä painottaa, että kriminologisessa tarkoituksessa toteutetussa väestösegmentoinnissa on tärkeää pyrkiä välttämään syrjintää tai ennakkoluuloja aiheuttavien ominaisuuksien, kuten etnisten tekijöiden käyttöä. Ennakkoluulojen sijaan segmentoinnin tulisi perustua objektiivisiin ja relevantteihin tietoihin, eikä se saisi leimata mitään tiettyä ryhmää.
Onko kiinnijäämisriski tehokas pelote?
Edellä mainitussa Yhdysvaltain kansallisen oikeusinstituutin artikkelissa todetaan, että tutkimusten mukaan kiinnijäämisriskin aiheuttama pelotevaikutus on huomattavasti rangaistuksen pelotetta vaikuttavampi. Valtaosalle suomalaisista kiinnijäämisen ilmitulon aiheuttama häpeä, työpaikan menetys tai vastaava toimii tehokkaana pelotteena rikollisen teon ehkäisyssä.
Kiinnijäämisriskiä voidaan lisätä esimerkiksi kohdentamalla poliisin ja muiden toimijoiden rikoksia ehkäisevää työtä tunnistettuihin rikollisuuskeskittymiin oikeaan aikaan sekä hyödyntämällä erilaisia rakennetun ympäristön suunnitteluun liittyviä rikoksentorjunnan lähestymistapoja. Hyvä esimerkki kiinnijäämisriskin lisäämisestä on nopeusvalvontakamerat. Kaikissa kameratolpissa ei välttämättä ole kameraa, mutta kameratolppa lisää joka tapauksessa autoilijan subjektiivista tunnetta kohonneesta kiinnijäämisriskistä. Eli subjektiivisen kiinnijäämisriskin lisääminen on yleensä kustannustehokas keino vähentää rikollista käyttäytymistä.
Yleisiä tutkimustuloksia rangaistuksen pelotevaikutuksesta
Entä kannattaako kaikki tämä työ? Rangaistuksen pelotevaikutuksesta on verrattain paljon tutkimustietoa. Yhdysvaltain kansallisen oikeusinstituutin artikkelissa huomautetaan vankeusrangaistuksen olevan tehokas keino rikollisen poistamiseksi ”kadulta”, mutta vankeusrangaistuksen hyödyt pelotteena ovat usein olleet marginaalisia. Huomion arvoista on myös se, että rangaistuksen pituudella ei välttämättä ole merkittää pelotevaikutusta. Jos rangaistus oikeasti toimisi erittäin tehokkaana pelotevaikutteena, eiväthän ihmiset ainakaan uusisi rikoksia. Esimerkiksi uusintarikollisuuden torjunnassa pelotevaikutuksen rinnalle tarvitaan kattavasti muitakin toimia, kuten kuntouttavaa toimintaa vankeusrangaistuksen aikana sekä vankeusrangaistuksen jälkeen mm. mielenterveys- ja päihde- sekä asumispalveluita rikoksista irtautumisen tukemiseksi.
Rikollisuus on niin monisyinen ilmiö, että rangaistuksen pelotevaikutuksen tehokkuutta on erittäin vaikeaa arvioida irrallaan muista yhteiskunnallisista, taloudellisista ja psykologisista tekijöistä. Yleisesti ottaen rangaistuksen pelotevaikutus voi olla tehokkaampi, kun rikosprosessi toimii nopeasti ja tehokkaasti ja rangaistukset koetaan oikeudenmukaisiksi. Suomalaisten käsityksiä rangaistusten oikeudenmukaisuudesta on tutkittu mm. vuonna 2017 Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin toteuttamassa tutkimuksessa. Sen mukaan suomalainen rangaistuskäytäntö ja kansan oikeustaju kohtasivat tutkittavana olleiden tapausten osalta varsin hyvin. Samalla havaittiin kuitenkin, että suomalaisten käsitykset sopivasta rangaistusten tasosta vaihtelevat huomattavasti.
Rikosten tilannetorjunnan keinot vaihtoehtona
Kustannustehokkaita ja toimivia keinoja rikosten ehkäisyyn löytyy myös rikoksentorjunnan tilannetorjunnan laajasta keinovalikoimasta. Niillä voidaan esimerkiksi vähentää rikollisuutta vaikeuttamalla rikoksentekoa, vähentämällä rikoksesta saatavaa hyötyä ja lisäämällä todellista kiinnijäämisriskiä tai potentiaalisen rikoksentekijän näkemystä kiinnijäämisriskistä, eli subjektiivista kiinnijäämisriskiä. Rikosten tilannetorjunnan keinot toimivat parhaiten tilanteissa, joissa tekijä käyttää harkintaa, mutta ne voivat toimia myös impulsiivisissa rikoksissa esimerkiksi luonnollisen valvonnan lisäämisen kautta, jolloin sivulliset voivat puuttua rikostilanteeseen.
Lopuksi haluan nostaa professori Kivivuoren blogikirjoituksessa esiin tuoman huomion uusista rikollisuusongelmista. Kivivuori huomauttaa, että esimerkiksi nuorten ryhmäkäyttäytymiseen liittyvät rikollisuusongelmat voivat sisältää uusia piirteitä, eikä uusiin rikollisuuden haasteisiin välttämättä voida vastata entisin keinoin ja toistamalla vanhoja oppeja. Suosittelen siis kokeilemaan vanhojen hyväksi havaittujen menetelmien rinnalla rohkeasti uusia menetelmiä, erityisesti uusien rikollisuusongelmien ehkäisemiseksi tai niistä aiheutuvien haittojen vähentämiseksi. Tämä osaltaan korostaa myös rikoksentorjuntatutkimuksen merkitystä. Uusia rikoksentorjunnallisia menetelmiä kehitettäessä ja testatessa on aina mahdollisuuksien mukaan erittäin suositeltavaa arvioida niiden vaikuttavuutta ja jakaa niistä opittua tietoa.
Markus Alanko
Kirjoittaja on erityisasiantuntija oikeusministeriössä.
Kuva: Sofia Malinen
