Henkirikosten päihdeyhteys murroksessa?
Tyypillinen suomalainen henkirikos on pitkään kuvattu kahden paljon alkoholia käyttävän keski-ikäisten miehen välisenä, alkoholin juomisen yhteydessä kärjistyneenä väkivaltatilanteena. Näiden niin kutsuttujen ”ryyppyporukkatappojen” rooli suomalaisessa henkirikollisuudessa on ollut määrittävä: juuri niiden korkean määrän vuoksi kuolemaan johtaneen väkivallan taso Suomessa on perinteisesti ollut erityisesti muihin Pohjoismaihin nähden korkea.
Tutkimuksissa on kuitenkin jo pidemmän aikaa havaittu voimakkaasti alkoholisidonnaisten, keski-ikäisten miesten välisten henkirikosten määrän merkittävästi laskeneen viime vuosikymmenten aikana. Tämä on johtanut myös henkirikosten kokonaismäärän huomattavaan vähenemiseen, vaikka yhtä merkillepantavia muutoksia muun tyyppisten henkirikosten määrissä ei ole samanaikaisesti tapahtunut. Nämä havainnot ovat antaneet viitteitä murroksesta suomalaisen henkirikollisuuden rakenteessa.
Huumeiden rooli suomalaisissa henkirikoksissa on jäänyt tutkimuksissa alkoholia vähemmälle huomiolle. Tämä tutkimusaukko on huomiota herättävä etenkin siksi, että tutkimukset piirtävät kuvaa käytön merkittävästä kasvusta Suomessa viime vuosikymmenten aikana. Tutkimukset muista maista kuvaavat huumeiden keskeistä roolia etenkin nuorten tekemässä ja kokemassa vakavassa väkivallassa. Myös henkirikollisuuden ikärakenteen muutos ylipäänsä korostaa nuoriin ikäryhmiin liittyvien henkirikosten tutkimisen tärkeyttä. Vaikka tyypilliset uhrit ja tekijät ovat edelleen keski-ikäisiä, nuorten tekemät ja nuoriin kohdistuvat henkirikokset muodostavat yhä keskeisemmän osan kuolemaan johtaneesta väkivallasta.
Tuoreessa Ulos epätoivosta -hankkeen tutkimuksessa tarkastelimme kuolemaan johtaneen väkivallan päihdeyhteyttä ja sen muutoksia nuorten (alle 30-vuotiaiden) ja aikuisten (yli 30-vuotiaiden) tekemien henkirikosten joukossa. Laaja analyysi perustuu Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin ylläpitämän Henkirikollisuuden seurantajärjestelmän sisältämiin tietoihin Suomessa tapahtuneista henkirikoksista vuosina 2002–2022. Se edustaa toistaiseksi tarkinta kuvausta suomalaisen henkirikollisuuden päihdeyhteyden kehityksestä tällä vuosituhannella.
Väkivallan tekijän alkoholipäihtymykseen liittyvä henkirikollisuus vähentynyt merkittävästi
Uusi tutkimus vahvistaa aiempia havaintoja alkoholiin liittyvien henkirikosten merkittävästä vähenemisestä 2000-luvulla. Tämän kehityksen havaittiin koskevan sekä nuorten että aikuisten tekemiä henkirikoksia ja toistuvan niin pelkästään väkivallan tekijän päihtymistilan kuin laajempia päihdeyhteyden indikaattoreita sisältävissä analyyseissa. Alkoholisidonnaisen väkivallan määrän huomattava lasku näkyi myös päämekanismina henkirikosten päihdeyhteyden kokonaismuutoksissa: alkoholiin liittyvien henkirikosten määrän vähentyessä muun tyyppisen väkivallan suhteellinen osuus kasvaa.
Kuviosta 1 havaitaan, että siinä missä vuosina 2002–2007 sekä nuorista että aikuisista henkirikosten tekijöistä noin 80 % oli rikoksen tapahtumahetkellä alkoholin vaikutuksen alaisena, tuoreimmalla tarkastelujaksolla (2017–2022) vastaava osuus oli enää noin puolet. Samanaikaisesti huumeiden vaikutuksen alaisena tehtyjen henkirikosten osuudet eivät ole yhtä merkittävissä määrin muuttuneet.
Kuvio 1. Henkirikoksen tekijän alkoholi- ja huumepäihtymys (kategoriat eivät toisensa poissulkevia) tekohetkellä 2002–2022; osuudet tekijän iän perusteella (15–29; Yli 30).
*Vuosi 2019 puuttuu tarkastelusta puutteellisten tietojen vuoksi.
Merkillepantavaa kuitenkin on, että erityisesti nuorten tekemissä henkirikoksissa alkoholin selvä ylivalta suhteessa huumeisiin näyttäytyy yhä enemmän historiallisena ilmiönä. Tuoreimmalla tarkastelujaksolla alle 30-vuotiaat tekijät jakautuvat päihtymystilan suhteen kolmeen likimain samansuuruiseen luokkaan: niihin jotka olivat rikoksen tapahtuessa pelkästään alkoholin vaikutuksen alaisena; niihin jotka olivat huumeiden (ml. myös alkoholin) vaikutuksen alaisena; ja niihin joilla ei ollut viitteitä päihtymyksestä tekohetkellä.
Huumeiden käyttöön liittyvät henkirikokset dominoivat nuorten tekemässä väkivallassa
Nyansoidumpaa tietoa henkirikosten päihdeyhteydestä saatiin analyyseilla, joihin sisällytettiin rikoksen tekijän päihtymystilan ohella tiedot uhrin päihtymyksestä ja lisäksi tietoja sekä tekijän että uhrin pitkäaikaisesta päihteiden käytöstä. Näiden indikaattorien perusteella aineistosta löydettiin useita erilaisia päihteisiin liittyvän väkivallan alatyyppejä, joista yksi keskeinen vastasi päihdeprofiilin osalta selkeästi ”tyypillistä suomalaista henkirikosta”: sekä tekijä että uhri käyttivät alkoholia sekä pitkäaikaisesti että teon tapahtumahetkellä.
Henkirikollisuuden päihdeyhteyden murroksesta keskeisiä viitteitä antaa tämän henkirikostyypin merkittävä harvinaistuminen: yli 30-vuotiaiden tekijöiden joukossa osuus oli laskenut yli kolmasosasta noin viidesosaan, ja tuoreimmalla tarkastelujaksolla (2017–2022) alle 30-vuotiaiden tekemistä henkirikoksista enää alle 7 prosenttia kuului tähän kategoriaan.
Sen sijaan etenkin nuorten tekemissä henkirikoksissa tekijän laajempia päihdeindikaattoreita sisältäneet analyysit piirsivät selkeästi kuvaa huumeiden käyttöön liittyvien henkirikosten kasvaneesta suhteellisesta osuudesta. Siinä missä vielä 2000-luvun alussa keskeisin nuorten tekemien henkirikosten alatyyppi liittyi tekijän ja uhrin kontekstuaaliseen alkoholin käyttöön ilman viitteitä pitkäaikaisesta päihdeongelmasta, tuoreimmalla tarkastelujaksolla (2017–2022) nuorten tekemien henkirikosten yleisintä alalajia edustivat vahvasti sekä tekijän että uhrin pitkäaikaiseen huumeiden käyttöön liittyneet teot.
Kokonaisuudessaan yli 40 prosenttia nuorten tekemistä henkirikoksista vuosina 2017–2022 voitiin luokitella erilaisiin huumeiden käyttöön liittyviin henkirikoskategorioihin; vähintään 30-vuotiaiden kohdalla vastaava osuus oli noin 25 prosenttia.
Henkirikosten päihdeyhteyden murros tulisi huomioida rikoksentorjunnassa
Tutkimuksen tulokset piirsivät kuvaa sekä selkeistä muutoksista henkirikosten alkoholi- ja huumeyhteydessä tällä vuosituhannella että alkoholiin ja huumeisiin liittyvien henkirikosten merkillepantavista eroista.
Ensimmäinen ero liittyy eri päihteiden samanaikaiseen käyttöön: sekä aikuisten että nuorten tekemissä huumeisiin liittyvissä henkirikoksissa korostui sekakäyttö. Siinä missä väkivallan tekijän alkoholipäihtymykseen liittyvissä henkirikoksissa ei tyypillisesti ollut viitteitä muiden päihteiden käytöstä, huumepäihtymykseen liittyvissä henkirikoksissa tekijä oli pääsääntöisesti useamman huumeen tai sekä alkoholin että huumeiden vaikutuksen alaisena. Mikään yksittäinen huumekategoria ei kovin voimakkaasti korostunut huumepäihtymykseen liittyvissä tapauksissa.
On lisäksi merkillepantavaa, että siinä missä alkoholin käyttöön liittyvissä henkirikoksissa erottui selkeästi kategoria, jossa päihtymys oli tilannesidonnaista eikä liittynyt pitkäaikaiseen ongelmakäyttöön, huumeiden käyttöön liittyvissä henkirikoksissa tunnistettiin pelkästään henkirikostyyppejä, joissa rikososapuolilla oli poliisin tietojen perusteella pitkäaikainen päihdetausta.
Huumeisiin liittyvät henkirikokset Suomessa kytkeytyvät vahvasti raskaaseen sekakäyttöön ja kasautuneisiin sosiaalisiin ongelmiin.
Yhteenvetona tulokset viittaavat siihen, että huumeisiin liittyvät henkirikokset Suomessa kytkeytyvät vahvasti raskaaseen sekakäyttöön ja kasautuneisiin sosiaalisiin ongelmiin. Siksi yksittäisen aineen, tai edes huumeiden yleisen, kausaalisen roolin erottaminen henkirikoksissa on vaikeaa.
Tästä huolimatta rikoksentorjunnassa tulisi nykyistä paremmin tunnistaa etenkin nuoret huumeita käyttävät henkilöt kuolemaan johtavan väkivallan erityisenä riskiryhmänä. Huumeiden käytön ja väkivallan välinen yhteys on kompleksinen, ja rikoksentorjunnan tulisi perustua tutkittuun tietoon siitä, mitkä aineet, käyttötavat ja markkinaolosuhteet tosiasiallisesti lisäävät väkivallan riskiä. Tämä edellyttää kriminaali- ja päihdepolitiikan tiivistä vuoropuhelua ja kehittämistä toisiaan täydentävinä kokonaisuuksina, jotka perustuvat yhteiseen tilannekuvaan ja tutkimusnäyttöön.
Maiju Tanskanen
Kirjoittaja työskentelee tutkijatohtorina Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa ja tekee tutkimusta Ulos epätoivosta -hankkeessa, jota rahoittaa Suomen Akatemian yhteydessä toimiva Strategisen tutkimuksen neuvosto (STN).
Tanskanen, M., Karjalainen, K., Törölä, M., Raeste, A., Malinen, S., & Kivivuori, J. (2026). Substance use patterns and homicide in Finland, 2002–2022: Comparison of young and adult offenders. International Journal of Drug Policy, 148, 105118.
Kuva: Pixabay