Tuomioistuimissa ei aina tunnisteta pari- ja lähisuhdeväkivallan erityistä moitittavuutta
Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan ja perheväkivallan torjumisesta, ns. Istanbulin sopimus velvoittaa sopimusvaltioita torjumaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa kokonaisvaltaisesti. Kysymys on väkivallan ennaltaehkäisystä, väkivallankokijoiden tuesta ja palveluista sekä rikosvastuun toteuttamisesta. Sopimuksen 46 artiklassa luetellaan raskauttavia seikkoja, joiden perusteella rikos- ja rangaistusvastuun pitäisi ankaroitua, kun se tapahtuu esimerkiksi pari- tai lähisuhteen kontekstissa.
Istanbulin sopimuksen noudattamista arvioiva GREVIO on kiinnittänyt huomiota siihen, että Suomen rikoslaki ei tunnista kaikkia sopimuksessa mainittuja raskauttavia seikkoja. Epäselvää on, missä määrin tuomarit ottavat rangaistusta määrätessään huomioon raskauttavia seikkoja, koska tuomiokäytännöistä on saatavilla vain vähän tilasto- ja tutkimustietoa.
Tuoretta tietoa käräjäoikeuden ratkaisuista
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tekemässä selvityksessä lähiluvun kohteena oli 80 pari- ja lähisuhdeväkivallasta pääosin vuosina 2024–2025 annettua tuomiota, joissa oli yhteensä yli 200 rikossyytettä. Kysymys oli yleensä parisuhteessa tapahtuneesta pahoinpitelystä. Vastaajista valtaosa oli miehiä ja asianomistajista puolestaan naisia.
Kuviosta käy ilmi, että miestä syytettiin puolisoonsa kohdistamasta väkivallasta suurimmassa osassa tapauksia (71 %), kun taas nainen oli yksin syytteessä alle kymmenessä prosentissa tapauksista (9 %). Molemminpuolisesta parisuhdeväkivallasta oli kyse noin joka viidennessä tapauksessa (21 %). Pahoinpitelyrikoksen lisäksi syytteitä nostettiin laittomasta uhkaamisesta ja vahingonteosta. Eron jälkeinen väkivalta sisälsi usein myös vainoamista ja kotirauhan tai lähestymiskiellon rikkomista.
Joka kolmas mies oli syytteen mukaan kuristanut puolisoaan
Tuomioissa kuvattiin tyypillistä parisuhdeväkivaltaa. Parisuhdeväkivalta näyttäytyi paitsi yksittäisenä tapahtumana, myös pitkäkestoisena ja toistuvana. Kun vastaajana oli mies, häntä syytettiin kädellä tai nyrkillä lyömisestä, potkimisesta, tönimisestä, naisen heittelemisestä, hiuksista repimisestä, raahaamisesta kodissa eri huoneiden välillä, kuristamisesta tai muusta tukahduttamisesta ja/tai teräaseen tai astalon käyttämisestä. Kun vastaajana oli nainen, hän oli syytteen mukaan pitänyt miehestä kiinni, lyönyt, raapinut, purrut, heitellyt kodin esineillä tai käyttänyt teräasetta tai astaloa.
Parisuhdeväkivallan välittömät fyysiset seuraukset olivat usein lieviä: mustelmia, punoitusta ja ohimenevää kipua. Osassa tapauksia oli vakavampia seurauksia, kuten silmän vahingoittuminen, ompeleita vaatinut viiltohaava, luunmurtumia tai aivotärähdys. Parisuhdeväkivallasta syytetyistä miehistä noin kolmasosa oli kuristanut tai muulla tavalla tukahduttanut naista. Tuomioissa kuvattiin tästä aiheutuneita hengitysvaikeuksia tai tajunnanmenetystä.
Parisuhteessa väkivaltaa kokeneet halusivat tulla kuulluiksi
Oikeudenkäynnissä kuultiin tavallisesti parisuhdeväkivallan asianomistajaa. He pystyivät lähes kaikissa tapauksissa kertomaan kokemastaan väkivallasta. Vaitiolo-oikeuteen vetoavia asianomistajia oli vain muutamia. Selvityksen perusteella vaikuttaa siltä, että asianomistajat halusivat yleensä tulla kuulluiksi kokemastaan väkivallasta, silloinkin he eivät esittäneet rangaistus- tai vahingonkorvausvaatimusta.
Hieman alle puolet asianomistajista yhtyi syyttäjän esittämään rangaistusvaatimukseen (46 %) ja puolet esitti vahingonkorvausvaatimuksen (50 %) nykyistä tai entistä puolisoaan kohtaan. Oikeudellisen avustajan käytöstä löytyi maininta noin joka kolmannelta parisuhdeväkivallan asianomistajalta.
Lähiluku osoitti, että väkivallankokijat pystyivät oikeudenkäynnissä antamaan tavallisesti syytettä enemmän tietoa väkivallasta, sen kontekstista ja seurauksista. Asianomistaja kuvasi väkivaltaista tilannetta, molempien osapuolten käyttäytymistä ja väkivallan vaikutuksia fyysiselle ja psyykkiselle hyvinvoinnille. Toistuvassa väkivallassa nainen saattoi kertoa miestä kohtaan kokemastaan pelosta, mikä oli vaikeuttanut hänen toimimistaan rikosprosessissa. Kuristaminen oli vakava väkivallan tekotapa, jonka aikana nainen oli saattanut tuntea suurta avuttomuutta ja jopa kuolemanpelkoa. Muutamissa tapauksissa naisen tunnekuormaa lisäsi lasten läsnäolo väkivaltaisessa tilanteessa.
Vastaajat myönsivät ja kiistivät syytteitä
Osa vastaajista myönsi syytteen joko kokonaan tai osittain oikeudenkäynnissä, ja osa kiisti. Kiistämisen taktiikat olivat keskenään hyvin samanlaisia ja ne vastasivat tutkimuskirjallisuuden termein neutralisaatiotekniikoita. Parisuhdeväkivallan käytöstä syytetyt miehet puolustautuivat, pitivät itseään uhreina, kiistivät käyttäneensä itse minkäänlaista väkivaltaa, vähättelivät sen voimakkuutta ja/tai siitä aiheutuneita seurauksia.
Syytteet menestyivät hyvin
Pari- ja lähisuhdeväkivallasta nostetut syytteet menestyivät hyvin. Vastaajista 94 prosenttia sai syyksi lukevan tuomion. Tuomioistuimen arviossa asianomistajan kertomusta pidettiin johdonmukaisena, yksityiskohtaisena ja luotettavana, kun taas vastaajan kiistäminen ja vaihtoehtoisen tapahtumainkulun esittäminen ei sitä ollut. Miehen väite ”kevyestä tönäisystä” ei ollut uskottava, koska lääkärintodistuksesta ilmenevät vammat eivät tukeneet sitä. Syytteen toteennäyttämistä tuki asianomistajan kertomuksen lisäksi välillinen näyttö, kuten hätäkeskustallenne, asianomistajan vammoista otetut valokuvat ja lääkärintodistus.
Pari- ja lähisuhdeväkivallasta seurasi selvitysaineiston tapauksissa yleensä sakkoa (53 %). Sakkorangaistus oli keskimäärin 44 päiväsakkoa, josta vastaajan tulojen perusteella tuli maksettavaksi keskimäärin 1 320 euroa. Kun vahingonkorvauksia vaadittiin, tilapäisestä haitasta tuomittiin keskimäärin 1 700 euron suuruinen korvaus. Rikosuhrimaksun lisäksi maksettavaa saattoi tulla asianomistajan oikeudenkäyntikuluista ja todistelukustannuksista.
Lähisuhde esillä tuomion perusteluissa vain alle puolessa tapauksista
Kaikissa selvitysaineiston tapauksissa syyttäjän teonkuvauksessa oli tuotu rikoksen osapuolten välinen pari- tai lähisuhde selkeästi esille. Syyttäjä on voinut käsitellä tätä kysymystä myös suullisen oikeudenkäynnin aikana perusteellisemmin esimerkiksi hänen esittäessä seuraamuskannanottonsa. Tuomioiden perusteluissa läheisestä suhteesta ei lausuttu mitään 55 prosentissa tapauksista.
Lähisuhteen oikeudellinen merkitys jäi puutteellisten perustelujen vuoksi epäselväksi.
Tuomiokäytännössä on tavallista, että esimerkiksi rangaistuksen mittaamista ei perustella kovinkaan yksityiskohtaisesti. Tuomioiden perustelut tulisi kuitenkin kirjoittaa siten, että asianosaiset ja muut tuomiota lukevat henkilöt ymmärtäisivät, minkälaisiin seikkoihin ja oikeudelliseen päättelyyn tuomio perustuu. Selvityksen tulos on huolestuttava, koska lähisuhteen oikeudellinen merkitys jäi puutteellisten perustelujen vuoksi epäselväksi.
Tuomion perusteluissa otettiin 45 prosentissa tapauksista kantaa lähisuhteeseen, jolloin se vaikutti tunnusmerkistön valinnassa, seuraamusharkinnassa ja vahingonkorvauksista päätettäessä. Eniten perusteluissa käsiteltiin rikoksen osapuolten välistä läheistä suhdetta osana rangaistuksen mittaamista. Perusteluissa saatettiin viitata Istanbulin sopimukseen, korkeimpaan oikeuteen ja vallitsevaan oikeus- ja rangaistuskäytäntöön, jonka mukaan pari- ja lähisuhdeväkivallasta tulee seurata tavallista ankarampi rangaistus.
Rikoslain muuttaminen vireille
Yhdenvertaisuusvaltuutettu suosittelee, että Istanbulin sopimuksen mukaisista raskauttavista seikoista tulisi säätää nykyistä kattavammin rikoslaissa. Muutosta perustelee myös Euroopan unionin antama direktiivi naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjumisesta (1385/2024).
Rikosoikeuden laillisuusperiaate toteutuu nykyistä paremmin, kun rikoslaissa määritellään selkeästi rikos- ja rangaistusvastuuseen vaikuttavat tekijät. Väkivaltarikosten tunnusmerkistöjen lisäksi rikoslain 6 luvun mukaisiin rangaistuksen koventamisperusteisiin tulisi lisätä ainakin rikoksen kohdistaminen läheiseen tai haavoittuvassa asemassa olevaan henkilöön taikka rikoksen tekeminen lapsen läsnä ollessa. Tämän lisäksi on tärkeää rikosprosessin toimijoita kouluttamalla pyrkiä yhtenäistämään syyttämis- ja tuomitsemiskäytäntöä pari- ja lähisuhdeväkivallassa.
Heini Kainulainen & Marjo Rantala
Heini Kainulainen on erikoistutkija, OTT, dosentti. Marjo Rantala on erityisasiantuntija, OTM, VT. Kirjoittajat työskentelevät yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistossa.
Selvitys: Pari- ja lähisuhdeväkivalta käräjäoikeuskäytännössä. Yhdenvertaisuusvaltuutettu 2025.
Kuva: Pixabay