Vanhemman vankeus fokuksessa: Rekisteritutkimus selvittää vaikutuksia lapsiin
Vanhemman rikollisuus on yksi parhaiten tunnetuista rikoskäyttäytymisen riskitekijöistä. Aiempia tutkimuksia kartoittaneen meta-analyysin mukaan vanhemman rikostausta on yhteydessä noin kaksinkertaiseen rikosriskiin lapsilla verrattuna perheisiin, joissa vanhemmilla ei ole rikoshistoriaa (Besemer ym. 2017). Myös vanhemman vankeustuomiot ovat tilastollisesti yhteydessä lasten omaan rikoskäyttäytymiseen ja muihin epäsuotuisiin elämäntapahtumiin (Wildeman ym. 2018).
Vankeuden kausaalisten vaikutusten erottaminen muista perheeseen liittyvistä tekijöistä on kuitenkin haastavaa. Vanhemman vankeustuomiota saattaa edeltää pitkä rikosura, joka itsessään tai yhdessä muiden kasvuympäristöön liittyvien epäsuotuisien tekijöiden kanssa saattaa vaikuttaa lasten kehitykseen vankeustuomiosta riippumatta. Toisaalta tiedetään, että perinnölliset riskitekijät osin selittävät ihmisten välisiä eroja rikoskäyttäytymisessä, joten rikollisuuden ylisukupolviset yhteydet ja vanhemman vankeuteen tilastollisesti liittyvät lasten hankaluudet saattavat selittyä myös vanhempien ja lasten jakamilla geeneillä (Kendler ym. 2015). Pelkästä ylisukupolvisesta korrelaatiosta ei siis voida uskottavasti johtaa tietoa siitä, miten vanhemman vankeus vaikuttaa lapsiin (D’Onofrio ym. 2013).
Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tutkimushankkeessa keskitytään vanhempien rikollisuuden ja vankeuden yhteyksiin lasten vastemuuttujiin ja pyritään pääsemään lähemmäs kausaalisuhteiden selvittämistä hyödyntäen mm. erilaisia perhe- ja yksilöanalyysien menetelmiä. Hanke toteutetaan yhteistyössä Helsingin yliopiston Väestötieteen ja väestön terveyden instituutin sekä Tukholman Karoliinisen instituutin tutkijoiden kanssa. Suomen Akatemian rahoitus myönnettiin ajalle 1.9.2021–31.8.2025, ja hanke pääsi alkuhankaluuksien jälkeen toden teolla käyntiin syksyllä 2022. Kuvaamme tässä artikkelissa keskeisiä, vielä julkaisemattomia tuloksia kahdesta käynnissä olevasta osatutkimuksesta sekä linjaamme tulevien tutkimusten mahdollisuuksia.
Vanhemman vankeustuomiot ja lasten rikollisuus Suomessa
Tarkastelimme vanhempien vankeustuomioita poimimalla kaikki Suomessa vuosina 1987–2003 syntyneet lapset (N = 1 017 072), joille tunnistimme Tilastokeskuksen pseudonymisoidun henkilötunnuslinkkauksen avulla molemmat biologiset vanhemmat. Yhdistimme aineistoon rekisteritietoja vanhempien ja lasten rikostuomioista ja sanktioista sekä taustatietoja mm. koulutuksesta ja asumisesta. Noin 17 500 lasta (n. 1,7 % syntymäkohorteista) oli kokenut alaikäisenä isän ja noin 1800 lasta (0,18 %) äidin vankeustuomion. Perheissä, joissa vanhempi oli ollut vankilassa, koettiin lapsuuden aikana keskimäärin kaksi isän ja yksi äidin vankeustuomio, ja tuomioiden mediaanipituus oli noin kuusi kuukautta. Tutkimiemme lasten vanhemmilla oli laaja rikostausta, joka oli johtanut myös muihin tuomioihin kuin vankeustuomioihin. Varsinaiset tutkimuskysymyksemme liittyivät vankien lasten omaan rikoskäyttäytymiseen. Rikollisuuden ylisukupolvisessa tutkimuksessa on systemaattisesti löydetty yhteys vanhempien ja lasten rikoskäyttäytymisen välillä. Tutkimuksemme tavoitteena oli pyrkiä selvittämään, mikä rooli vankeusrangaistuksella on tässä yhteydessä.
Tutkimuksemme mukaan vankien lapset olivat kohonneessa riskissä tehdä rikoksia silloinkin, kun nämä taustatekijät oli huomioitu.
Selvitimme vankien lasten riskiä rikoskäyttäytymiseen tarkastelemalla lasten saamia rikosepäilyjä ja -tuomioita. Olimme kiinnostuneita niistä mekanismeista, jotka selittävät yhteyttä vanhempien vankeustuomioiden ja lasten rikoskäyttäytymisen välillä. Tästä syystä huomioimme analyyseissä sosioekonomisten taustatekijöiden lisäksi vanhempien aiemmat tuomiot ja lasten kanssa yhdessä asuttujen vuosien määrän. Tutkimuksemme mukaan vankien lapset olivat kohonneessa riskissä tehdä rikoksia silloinkin, kun nämä taustatekijät oli huomioitu. Yhteydet olivat sitä voimakkaampia mitä vakavampaa rikollisuutta mitattiin, ja eniten kohonnut riski liittyi lasten omiin vankeustuomioihin. Vanhemman aiempi rikostausta selitti osan havaituista yhteyksistä: kun huomioitiin vanhempien aiempien tuomioiden määrä, yhteydet vanhemman vankeustuomion ja lapsen rikoskäyttäytymisen välillä heikkenivät.
Havaitsimme myös, että yhteydet lapsen omaan rikoskäyttäytymiseen olivat vahvemmat niillä lapsilla, jotka olivat asuneet pidempään vangitun vanhemman kanssa. On mahdollista, että vankeustuomio on epäsuotuisa kokemus, jolla on itsenäinen haitallinen vaikutus lapsen kehitykselle, ja sen merkitys saattaa korostua ”eheissä” perheissä, joissa vanhemmat ja lapset ovat asuneet yhdessä ennen vankeutta. Toisaalta absoluuttinen riski rikoskäyttäytymiseen oli kuitenkin korkeampi niillä lapsilla, jotka olivat asuneet vanhempiensa kanssa lyhyemmän aikaa.
Tulokset viittaavatkin valikoitumiseen: vankeustuomio ei ole sattumanvarainen elämäntapahtuma, vaan tuomioiden taustalla voi olla monia muita haitallisia tekijöitä, kuten päihdehäiriöitä, mielenterveysongelmia ja taloudellisia haasteita. Tutkimuksemme antaa viitteitä siitä, että vanhemman vankeustuomio saattaa indikoida kohonnutta rikollisuuden riskiä jälkipolvessa olematta kuitenkaan sen syy – tai ainakin vankeuden itsenäinen vaikutus on heikompi kuin pelkkien korrelaatioiden perusteella voisi arvioida.
Vanhemman rikollisuuden yhteys lasten terveyteen ja käyttäytymiseen Ruotsissa
Tutkimustieto rikoksiin syyllistyneiden terveydentilasta on runsasta, mutta vanhempien rikollisuuden ylisukupolviset yhteydet lasten hyvinvointiin ovat herättäneet kasvavaa kiinnostusta vasta hiljattain. Tieto rikosaktiivisten vanhempien lasten terveydestä ja käyttäytymisestä on monelta osin edelleen tarkentumatonta eikä tähänastinen tutkimus ole onnistunut luomaan kattavaa kokonaiskuvaa aiheesta (Whitten ym. 2019). Ylisukupolvisiin yhteyksiin keskittyvä tutkimus on toistaiseksi saanut jalansijaa enimmäkseen Yhdysvalloissa, ja tulosten yleistettävyys pohjoismaiseen kontekstiin on rajallista maiden oikeus- ja seuraamusjärjestelmien merkittävien eroavaisuuksien vuoksi.
Pyrimme vastaamaan tämänhetkisiin tutkimustarpeisiin laajassa ruotsalaisiin rekisteritietoihin perustuvassa tutkimuksessamme, jossa tarkastelimme vanhempien rikollisuuden ylisukupolvisia yhteyksiä lasten terveyttä ja käyttäytymistä kuvaaviin indikaattoreihin. Käytettävissämme oli rekisteritietoa vanhemmille langetetuista käräjäoikeuksien tuomioista sekä lasten somaattisesta ja psykiatrisesta sairastavuudesta, lääkityksestä, päihteiden käytöstä, tapaturmista ja vammoista, koulumenestyksestä, rikollisuudesta ja kuolleisuudesta ensimmäisten 18 ikävuoden ajalta.
Tutkimuksessamme vanhempien rikollisuus oli yhteydessä lasten ja nuorten heikentyneeseen hyvinvointiin laajasti terveyden ja käyttäytymisen eri osa-alueilla.
Tutkimuksessamme vanhempien rikollisuus oli yhteydessä lasten ja nuorten heikentyneeseen hyvinvointiin laajasti terveyden ja käyttäytymisen eri osa-alueilla. Vahvimmat yhteydet havaittiin odotetusti vanhempien rikollisuuden ja lasten käyttäytymisen häiriöiden, päihdehäiriöiden, heikon koulumenestyksen sekä rikollisuuden välillä, mutta löysimme yhteyksiä myös muun muassa monien somaattisten sairauksien, mieliala- ja ahdistuneisuushäiriöiden, tapaturmien, vammojen sekä itsemurhien kohonneeseen riskiin. Riskit olivat erityisen korkeita niillä lapsilla ja nuorilla, joiden molemmat vanhemmat oli tuomittu rikoksista; suurimmillaan riskit olivat noin 3–4-kertaisia verrattuna lapsiin, joiden vanhemmilla ei ollut rikostuomioita. Rikoksen tyyppiä ja sanktion vakavuutta tarkasteltaessa havaittiin, että vanhemman vankeusrangaistukseen johtanut väkivaltarikollisuus oli erityisen vahvasti yhteydessä lasten haitallisiin vasteisiin.
Ylisukupolvisten yhteyksien taustalla on erilaisia tekijöitä, joiden keskinäistä dynamiikkaa ymmärretään vielä puutteellisesti. On teoreettisesti mielekästä olettaa, että vanhemman rikollisuus heikentää lapsen terveyttä ja lisää riskiä ongelmallisille käyttäytymistaipumuksille esimerkiksi vaikeutuneiden perhesuhteiden, taloudellisten haasteiden ja mallioppimisen välityksellä. Samanaikaisesti tiedetään, etteivät yhteydet selity yksinomaan ilmiöiden välisellä kausaalisuudella vaan heijastelevat rikollisten perheisiin jo entuudestaan kasautuneita haitallisia ympäristötekijöitä sekä ylisukupolvisesti jaettuja geneettisiä alttiuksia.
Hyödynsimme tutkimuksessamme serkusvertailuasetelmaa selvittääksemme perinnöllisten tekijöiden roolia havaittujen yhteyksien taustalla. Tulokset antoivat viitteitä siitä, että ylisukupolviset yhteydet selittyvät ainakin osittain lapsen ja vanhemman jakamilla geneettisillä alttiustekijöillä. Asetelmalla kykenimme kuitenkin huomioimaan vain osan yhteyksiin vaikuttavista familiaalisista taustatekijöistä, ja lisätutkimusta aiheesta tarvitaan edelleen.
Kohti vaikutusten arviointia
Hankkeen rekisteriaineistot sisältävät myös yksityiskohtaista tietoa vanhempien vankeusjaksoista. Tällainen pitkittäisaineisto mahdollistaa ns. yksilönsisäiset analyysit lasten elämäntilanteesta. Näillä analyyseillä voidaan tutkia sellaisten ilmiöiden riskiä, jotka voidaan rekisteritietojen avulla ajoittaa tarkasti lasten elämässä. Tällaisia ovat esimerkiksi hoitojaksot tapaturmien, itsetuhoisuuden tai väkivallan uhriksi joutumisen vuoksi. Hankkeen tavoitteena onkin jatkossa selvittää vanhemman vankeustuomioiden akuutteja vaikutuksia lasten elämään vertaamalla lasten riskiä niinä ajanjaksoina, jolloin vanhempi on vankilassa, jaksoihin, jolloin vanhempi ei ole vankilassa.
Kriminologisessa tutkimuskirjallisuudessa korostuvat usein pidempikestoiset yhteydet lasten epäsuotuisiin vasteisiin, mutta on mahdollista, että vanhemman vankeudella on myös suotuisia vaikutuksia lasten elämään esimerkiksi rauhoittuneen perhetilanteen tai väkivaltaisen vanhemman poissaolon myötä. Näidenkään mahdollisten vaikutusten selvittäminen ei ole yksinkertaista. Vanhemman vankeuden vaikutuksiin lapsiin ei päästä kiinni ilman tavanomaisia korrelationaalisia tutkimuksia vahvempia tutkimusasetelmia.
Antti Latvala, Ilona Nissinen & Aurora Järvinen
Antti Latvala on kriminologian apulaisprofessori Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa sekä mielenterveyden tutkimuksen dosentti Helsingin yliopistossa.
Ilona Nissinen (VTM) ja Aurora Järvinen (PsM) ovat väitöskirjatutkijoita Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa.
Kirjallisuutta:
Besemer, S., Ahmad, S. I., Hinshaw, S. P., & Farrington, D. P. (2017). A systematic review and meta-analysis of the intergenerational transmission of criminal behavior. Aggression and Violent Behavior, 37, 161-178.
D'Onofrio, B. M., Lahey, B. B., Turkheimer, E., & Lichtenstein, P. (2013). Critical Need for Family-Based, Quasi-Experimental Designs in Integrating Genetic and Social Science Research. American Journal of Public Health, 103, 46-55.
Kendler, K. S., Ohlsson, H., Morris, N. A., Sundquist, J., & Sundquist, K. (2015). A Swedish population-based study of the mechanisms of parent-offspring transmission of criminal behavior. Psychological Medicine, 45(5), 1093-1102. https://doi.org/10.1017/s0033291714002268
Whitten, T., Burton, M., Tzoumakis, S., & Dean, K. (2019). Parental Offending and Child Physical Health, Mental Health, and Drug Use Outcomes: A Systematic Literature Review. Journal of Child and Family Studies, 28(5), 1155-1168.
Wildeman, C., Goldman, A. W., & Turney, K. (2018). Parental Incarceration and Child Health in the United States. Epidemiologic Reviews, 40(1), 146-156.
Kuva: Riikka Kostiainen
