Alle 15-vuotiaiden kiusaamisen kitkemisessä tarpeen selkeyttää viranomaisvastuita
Koulukiusaamisella tarkoitetaan negatiivisia tekoja, joita toistuvasti kohdistetaan samaan uhriin. Kiusaaminen voi olla fyysistä väkivaltaa tai esimerkiksi nimittelyä. Kiusaaminen voi ilmetä myös halventavina ilmeinä ja eleinä, loukkaavien kuvien, videoiden tai tietojen levittämisenä, ryhmän ulkopuolelle jättämisenä, uhrin tavaroiden tuhoamisena, uhkailuna ja pakottamisena. Uhri voidaan pakottaa tekemään esimerkiksi toisten läksyjä tai häneltä voidaan kiristää rahaa. Erityisesti verkkokiusaaminen on yleistynyt 2000-luvulla. Sen erityispiirteenä on laajempi yleisö kiusaamistapahtumille, mikä lisää kiusaamisen haitallisuutta uhrille.
Lapsen oikeuksien komitea on yleiskommentissaan CRC/C/GC/13 määritellyt väkivallan käsitettä. Määritelmä sisältää laajasti edellä lueteltuja negatiivisia tekoja, kuten tietoteknisten välineiden avulla tapahtuvan simputuksen. Myös WHO:n määritelmässä väkivalta kattaa fyysisen ulottuvuuden lisäksi laajemmin kontrollin ja vallan käyttöä. Rikosoikeudellinen väkivaltakäsite meillä ei kuitenkaan ole näin laaja, vaan kiusaamisen muodot kiinnittyvät myös sellaisten tunnusmerkistöjen alle, joissa ei rikosoikeudellisesti ole kyse väkivallasta. (ks. KKO:1994:10 ja KKO:2021:56)
Onko parempi puhua koulukiusaamisesta vai väkivallasta?
Suomessakin on pyritty tuomaan esiin tarpeita puhua koulukiusaamisesta kiusaamisen sijaan väkivaltana. Vaatimusta perustellaan usein sillä, että kouluväkivallan käsite toisi kiusaamisen vakavuuden paremmin esille. Kiusaamiskäsitteeseen liittyy kuitenkin sellaisia piirteitä, joita väkivaltakäsite ei lähtökohtaisesti tavoita. Tekojen toistuvuus on näistä yksi keskeisin.
Väkivalta saattaa ilmetä koulussa esimerkiksi yksittäisenä pahoinpitelynä, johon myös koululla täytyy luonnollisesti puuttua. Kiusaamisen erityisen haitalliset vaikutukset uhrin mielenterveydelle kiinnittyvät juuri sen toistuvuuteen. Kiusaaminen on jatkuvaa ja uhri pelkää seuraavaa kiusaamiskertaa. Tekojen jatkuvuus aiheuttaa esimerkiksi minäkuvan vääristymistä, sosiaalisen kanssakäymisen haasteita, ahdistusta, masennusta, itsetuhoisia ajatuksia ja pitkälle aikuisuuteen jatkuvia terapiatarpeita. Pelkoon liittyy myös kiusaamisen toinen keskeinen tyyppipiirre, epätasapainoiset valtasuhteet: tekijöitä saattaa olla useita, he ovat fyysisesti voimakkaampia tai sosiaalisesti vertaisryhmässä merkittävässä asemassa. Uhri ei tästä syystä aina kerro kiusaamisesta kenellekään.
Kiusaamisen ennaltaehkäisyä ja siihen puuttumista varten tarvitaan erityisiä toimia verrattuna yksittäisiin lasten välisiin konflikteihin. Tämä on samalla myös kiusaamiskäsitteen haaste. Esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamies on tuonut esille viime vuosien vuosikertomuksissaan, että kiusaamisen havaitsemisessa on kouluilla ongelmia. Jos kiusaamista ei tunnisteta, uhri ei pääse koulussa erityisiin kiusaamisen selvittelyprosesseihin, joihin kuuluu esimerkiksi jatkoseuranta.
Kun käsite tarvitaan erityisesti koulussa tapahtuvan ennaltaehkäisyn ja puuttumisen välineeksi, en näe väkivaltakäsitettä hyödyllisenä kiusaamiskäsitteen korvaajana. Väkivaltakäsitteen tämänkaltainen käyttö voisi pahimmillaan nostaa kouluilla kynnystä saattaa näitä tilanteita erityisiin kiusaamisen selvittelyprosesseihin. Näin voisi käydä, jos kynnykseksi asettuisi entistä tiukempi seula siitä, mikä on riittävän vakavaa ja väkivallaksi luokiteltavaa kiusaamista.
Kiusaamistapauksissa useita vastuun ulottuvuuksia
Kiusaamiseen liittyviä rikosoikeudellisia kysymyksiä voidaan lähestyä sekä kiusaajan että turvallisesta opiskeluympäristöstä vastuussa olevien aikuisten laiminlyöntien kautta. Perusopetuslain 29 §:ssä turvataan opetukseen osallistuville oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Esimerkiksi opettaja, rehtori tai kunnan opetustoimesta vastaava johtaja voivat syyllistyä virkavelvollisuuden rikkomiseen, jos kiusaamiseen puuttuminen laiminlyödään.
Aikuisten puuttumisvastuu korostuu erityisesti peruskoulussa, jossa oppilaista suurin osa on alle 15-vuotiaita, eivätkä tämän ikäiset kiusaajat ole rikosoikeudellisessa vastuussa. Kuitenkin myös alle 15-vuotiaiden kiusaamis- ja muita väkivallantekoja ilmoitetaan poliisille. Näin toimitaan siksi, että muun muassa koulun henkilökunnalla on ilmoitusvelvollisuus, jos on syytä epäillä, että lapseen on kohdistettu seksuaalirikos tai henkeen ja terveyteen kohdistuva rikos, josta säädetty enimmäisrangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta (esim. pahoinpitely). Ilmoitukset alle 15-vuotiaiden tekemistä pahoinpitelyistä ovatkin lisääntyneet erityisesti 2010-luvulla. Jo ennen ilmoitusvelvollisuutta koskevia lakimuutoksia perusoikeuskehityksen mukanaan tuoma oikeudellistuminen oli lisännyt koulujen ilmoittamisalttiutta väkivaltatilanteissa.
Poliisin mukaantulo kiusaamisasiaan liittyviin keskusteluihin on nähty tehokkaana keinona saada kiusaaminen loppumaan. Varsinaiset poliisin pakkokeinot sen sijaan ovat alle 15-vuotiaan epäillyn ollessa kyseessä rajalliset. Alle 15-vuotiaiden rikollisissa teoissa vastuu on lähtökohtaisesti sosiaaliviranomaisella. Useat tutkimukset kuitenkin osoittavat, että vastuunjako viranomaisten välillä juuri koulukiusaamistapauksissa ei ole selkeä. Sosiaalisen median käytön yleistymisen myötä kiusaaminen ei enää rajoitu vain kouluaikaan. Erityisesti tämän vuoksi sosiaalitoimen, poliisin ja koulutoimen välisestä vastuunjaosta tulisi säätää. Myös viranomaisen sisällä kiusaamisen ennaltaehkäisyyn ja puuttumiseen liittyvät toimintavelvoitteet ja vastuunjaot tulisi määritellä täsmällisemmin.
Koulujen väliset erot ovat merkittäviä
Eniten puuttumismahdollisuuksia joka päiväisessä toiminnassa ja uhrin koulunkäynnin turvaamisessa on opetustoimella, vaikka muidenkin viranomaisten rooli on tärkeä koulukiusaamistilanteissa. Kiusaamiseen puututaan koulussa kurinpitokeinoin (esim. jälki-istunto, varoitus, määräaikainen erottaminen). Perusopetuslakiin on myös tehty juuri muutoksia (163/2022), jotka tulevat voimaan 1.8.2022. Ne mahdollistavat muun muassa sen, että oppilaan osallistuminen opetukseen voidaan evätä jäljellä olevan työpäivän lisäksi myös seuraavan työpäivän ajaksi, jos on kyse esimerkiksi toisen oppilaan turvallisuuden vaarantumisesta. Lisäksi koululla voidaan hyödyntää kurinpitokeinojen ohella muita järjestelyjä kuten ryhmäsiirtoja tai välituntien porrastamista. Viime sijaisena, opetusjärjestelyihin liittyvänä keinona kiusaaja voidaan siirtää toiseen kouluun.
Vakavissa kiusaamistapauksissa kouluilla käytetään entistä monipuolisemmin keinoja kiusaamiseen puuttumiseksi. Kiusaaminen onkin vähentynyt erityisesti yläkoulun 8. ja 9. luokkalaisilla kymmenen viime vuoden aikana THL:n kouluterveyskyselyn mukaan. Tässä ryhmässä kiusataan viikoittain noin kuutta prosenttia oppilaista. Alakoulussa puolestaan esimerkiksi fyysistä kiusaamista esiintyy yläkouluja enemmän. Lisäksi erityisen huolestuttavaa on, että erot koulujen välillä ovat suuria: 8. ja 9. luokkalaisten kiusaamiskokemuksissa viikoittain kiusattuja oli ongelmallisimmissa kouluissa lähes 20 prosenttia, kun toisessa ääripäässä oli kouluja, joissa vain reilu prosentti oppilaista ilmoitti tulleensa kiusatuksi vähintään kerran viikossa.
Mikä avuksi uhrien epäoikeudenmukaisuuden kokemukseen?
Alle 15-vuotiaiden tekemien tekojen osalta olisi äärimmäisen tärkeää pohtia keinoja, joilla uhrien oikeudenmukaisuuden kokemusta voitaisiin vahvistaa. Tutkimuksissa esille nousseeseen epäoikeudenmukaisuuden kokemukseen voi liittyä vahingollisia vaikutuksia uhrien luottamukseen viranomaisia ja oikeusjärjestelmää kohtaan myöhemmin elämässä.
Rikosoikeudelliselle vastuuikärajalle on syynsä, mutta rikosoikeudellisen järjestelmän rajapinnalla on mahdollisuuksia toimia myös niin, että puuttuminen näkyy uhrille systemaattisena ja kiusaamisen välittömään lopettamiseen tähtäävänä toimintana. Viranomaisten välisestä vastuunjaosta säätäminen on tässä yksi askel. Tulisi kehittää myös toimia, joihin liittyy kommunikatiivinen funktio eli tekijään kohdistuva moite näkyy uhrille. Alle 15-vuotiaallekin voidaan määrätä esimerkiksi lähestymiskielto.
Alaikäisten kiusaamistilanteissa olisi tärkeää, että oppilaat olisivat tietoisia myös aikuisten vastuusta. Tutkimuksissamme olemme havainneet, että esimerkiksi oppilaille suunnatuissa kiusaamiseen liittyvissä materiaaleissa ei kerrota viranomaisten velvoitteista ja vastuusta.
Niina Mäntylä
Kirjoittaja työskentelee julkisoikeuden apulaisprofessorina Vaasan yliopistossa.
Kirjallisuutta:
Mäntylä, Niina (2012). Kiusaaminen kiusaajan rikoksena. Oikeus 41/2012.
Mäntylä, Niina, Jonna Kivelä, Seija Ollila & Laura Perttola (2013). Pelastakaa koulukiusattu! – Koulun vastuu, puuttumisen muodot ja ongelmat oikeudellisessa tarkastelussa. Kunnallisalan kehittämissäätiön Tutkimusjulkaisu-sarja (nro 70).
Rikander, Henri ja Elisa Silvennoinen (2021). Lähestymiskieltolain soveltaminen oppilaitoksessa. Edilex 2021/39.
