Väkivallan vähentämisen oltava kriminaalipolitiikan keskiössä

18.5.2022 7.33

Väkivalta koskettaa vuosittain tuhansia suomalaisia aiheuttaen mittaamatonta kärsimystä rikosten uhreille ja heidän läheisilleen. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan pelkästään viime vuonna kirjattiin lähes 36 000 pahoinpitelyrikosta tai henkirikoksen yritystä ja yli 5 000 seksuaalirikosta. Suurin osa väkivallasta ei kuitenkaan tule viranomaisten tietoon, ja siksi myös tilastoitujen rikosten määrä on väistämättä aliarvio väkivallan todellisesta määrästä. Kriminaalipolitiikan tueksi tarvitaan vankkaa tutkimustietoa sekä väkivallan määrästä ja syistä että toimivista keinoista tukea uhreja. Tässä numerossa käsitellään laajasti väkivallan eri muotoja, muun muassa väkivaltaa lähisuhteissa, kouluympäristössä ja sotarikoksina, ja keskitytään sekä väkivallan uhreihin että tekijöihin.

Vaikka väkivaltaa koetaan kaikissa yhteiskuntaluokissa, väkivaltakokemuksilla on taipumus kasautua muutakin huono-osaisuutta kokeville ryhmille. Lähisuhteessa tapahtuvalla väkivallalla ja lapsiin kohdistuvilla teoilla on erityisen suuri riski jäädä piilorikollisuudeksi. Piiloon jäävä väkivalta merkitsee myös ilman apua jäävää uhria. Tässä numerossa Minna-Liisa Luoma, Maria Valtokari ja Anna Väre esittelevät tuoretta tutkimusta vammaisiin kohdistuvasta lähisuhdeväkivallasta ja avun hakemisen haasteista. Avun hakemista rajoittivat muun muassa puutteelliset palvelut, esteelliset ympäristöt ja väkivallantekijän jatkuva kontrolli. Väkivallan uhriksi joutuneita lapsia tutkineen Hanna Lahtisen kirjoituksessa ilmenee, etteivät lapset välttämättä tunnistaneet kokemaansa väkivaltaa tai tienneet, miksi siitä olisi tärkeä kertoa aikuiselle. Osa lapsista myös koki, etteivät aikuiset olleet kiinnostuneita heidän kokemuksistaan.

Tutkimustieto piiloon jäävästä väkivallasta pakottaa meidät myös oikeusjärjestelmän kriittiseen tarkasteluun. Sen lisäksi, että kysymme, miksi moni uhri ei ilmoita kokemastaan väkivallasta viranomaisille, meidän tulee kysyä, miksi he ilmoittaisivat – mitä oikeusjärjestelmä tarjoaa uhreille? Odottaako väkivallan uhria ripeä ja asiantunteva rikosprosessi, tarjotaanko hänelle riittävästi psykososiaalista tukea ja suojaa tulevia väkivallan tekoja vastaan? Vai luonnehtivatko todellisuutta sittenkin kroonisen resurssipulan kanssa kamppailevat viranomaiset, pitkiksi venyvät oikeusprosessit ja rikkinäiset turvaverkot?

Väkivallan uhrien tunnistamisen ja tukemisen lisäksi myös tekijöiden varhainen tunnistaminen on ensiarvoisen tärkeää. Kriminologiapalstalla Antti Latvala kuvaa kehityksellisten neuropsykiatristen häiriöiden vaikutusta sekä väkivallan tekemisen että uhriksi joutumisen riskiin. Saija Sambou ja Heidi Lind esittelevät vakavia rikoksia tekeville nuorille suunnattua moniammatillista toimintamallia.

Väkivallan vähentäminen ja turvallisuuden lisääminen ovat kriminaalipolitiikan keskeisiä tavoitteita. Viranomaistoimien vaikuttavuuden arvioimiseen vaaditaan korkeatasoista tieteellistä tutkimusta, toteaa Janne Kivivuori vaikuttajahaastattelussa. Luvassa ei ole pikavoittoja vaan pitkäjänteistä työtä, johon tarvitaan viranomaistoimijoita, kolmatta sektoria ja tutkijoita.

Karoliina Suonpää

Kirjoittaja on Haasteen 2/2022 vieraileva päätoimittaja.

Kuva: Lehtikuva / Ismo Pekkarinen

Haaste 2/2022