Tutkimuksen roolia vahvistettava kriminaalipolitiikan kehittämisessä
Professori Janne Kivivuori Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutista on käytännössä koko uransa työskennellyt rikollisuuden tutkimuksen parissa. Kuitenkin päätyminen harjoittelijaksi silloiseen Oikeuspoliittiseen tutkimuslaitokseen vuonna 1991 oli vähän sattumankauppaa. Työskentelyn vapaus, mielenkiintoiset aiheet ja viimeistään väitöskirja nuorisorikollisuudesta vuonna 1994 sinetöivät uravalinnan.
Janne Kivivuori on tehnyt pitkään töitä etenkin rikollisuuden mittaamisen ja seurannan saralla.
– Kriminaalipolitiikan ja rikoksentorjunnan arvioinnin kannalta on välttämätöntä, että rikollisuuden kehitystä seurataan objektiivisella tavalla. Kaikki rikoksethan eivät tule poliisin tai muiden viranomaisten tietoon, piilorikollisuus on huomattavaa. Siksi rikollisuutta on tutkittava niin, että myös viranomaisilta ”piiloon” jäävät rikokset ovat mukana.
Kivivuori on ollut perustamassa nykyisiä kokonaisrikollisuuden seurantajärjestelmiä, joiden avulla saadaan tietoa myös piiloon jäävästä rikollisuudesta. Merkittävimpiä ovat Kansallinen rikosuhritutkimus, Nuorisorikollisuuskyselyt ja Henkirikollisuuden seurantajärjestelmä. Kivivuori harmittelee, ettei näiden seurantajärjestelmien jatkuvuutta ja riittäviä resursseja ole vieläkään täysin turvattu. Tärkeä yritysuhritutkimus on puolestaan jäänyt ilman rahoitusta. Seurantajärjestelmät ovat tärkeitä myös kansainvälisen yhteistyön kannalta.
– Myös rekisteritutkimusta tarvitaan, koska rikollisuus on voimakkaasti kasaantuvaa. Rikoksia eniten kokevaa ja tekevää väestöä ei kovin hyvin tavoiteta kyselyillä. Rekisterien avulla voidaan tutkia kattavasti suuria ryhmiä ja rikollisuutta eri elämänvaiheissa, Kivivuori muistuttaa.
Tutkimuslaitosuudistus avasi tien kriminologian kehittämiselle
Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti eli Krimo syntyi 2015, kun oikeusministeriön alaisuudessa toiminut Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos liitettiin Helsingin yliopistoon. Päätöstä perusteltiin sillä, että rikollisuuden ja kriminaalipolitiikan empiirinen tutkimus hyötyy vahvasta tieteellisestä kontekstista.
Tultuaan 2016 kriminologian professoriksi Kivivuori alkoi kehittää kriminologian opetusta valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Muutamassa vuodessa syntyi kriminologian opintolinja kandi-, maisteri- ja tohtoritasoille.
– Menin 2016 riskillä yksin perustamaan kriminologian opintosuuntaa, ja se kannatti. Onneksi sain erinomaisia kollegoja, joille kriminologia on sydämen asia kuten itsellenikin. Vastaanottomme valtiotieteellisessä tiedekunnassa oli myös hyvä. Krimon yliopistointegraatio on ollut menestyskertomus.
Kiinnostus kriminologiaan on lisääntynyt myös muualla maassa. Ainakin Tampereen ja Itä-Suomen yliopistoissa on lisätty alan opetusta ja tutkimusta. Kriminologian nousuun Suomessa liittyy myös oman tieteenalayhdistyksen perustaminen vuonna 2019 ja kotimaisilla kielillä ilmestyvän tieteellisen Kriminologia-lehden perustaminen seuraavana vuonna.
– Minusta on tärkeää tukea vanhoja päätieteenaloja, kuten esimerkiksi kriminologiaa ja sosiologiaa, mieluummin kuin keksiä uusia tieteenaloja. Sellaiset uudet konstruktiot kuin vaikkapa ”turvallisuustutkimus” tai ”väkivaltatutkimus” heijastavat poliittisia ja hallinnollisia vaikutteita, ei niinkään tutkimuksen etulinjaa. Vakiintuneen tieteenalan kehys antaa kriminologialle tiettyä vakautta ja riippumattomuutta, Kivivuori painottaa.
– Tutkimuksessa tarvitaan niin sanottu policy buffer eli politiikkapuskuri, joka takaa objektiivisuuden ja uskottavuuden. Takavuosina ongelmana oli juuri tutkimuksen liiallinen poliittisuus, siihen ei pidä mennä takaisin. Toki esiintyy myös haikailua poliittiseen intoiluun 1960-luvun hengessä. Mielestäni tarvitsemme kuitenkin enemmän kriminaalipolitiikan tutkimusta kuin kriminaalipoliittista tutkimusta.
Tutkijoiden osallistumisen yhteiskunnalliseen keskusteluun Kivivuori näkee kuitenkin tärkeäksi. Päätöksenteon pohjaksi tarvitaan tutkittua tietoa.
Kansainvälisen tutkimuksen opit käyttöön
Janne Kivivuori on opetuksen kehittämisessä kiinnittänyt huomiota erityisesti tutkimuksen toistettavuuteen ja tutkimusasetelmien vahvuuteen. Hän kertoo, että kriminologinen tutkimus ja sen osa-alue, kriminaalipolitiikan tutkimus, on muutostilassa kansainvälisesti. Kyse on kriminologiaa laajemmasta kehityksestä: niin taloustieteen, psykologian kuin sosiaalitieteidenkin parissa on puhuttu uskottavuus- ja toistettavuuskriisistä, jonka seurauksena aiempia tutkimustuloksia ja tutkimusten menetelmiä on alettu tarkastella entistä kriittisemmin. Sama kehitys on vaikuttanut myös kriminaalipolitiikan tutkimukseen ja muuttanut kenttää parempaan suuntaan.
– Yksi tärkeä osaamistavoite kriminologian opetuksessa on antaa opiskelijalle keinoja välttää ilmiötä, jota sosiaalipsykologiassa kutsutaan vahvistamisharhaksi. Vahvistamisharhalla viitataan siihen, että ihmisillä on luontainen taipumus etsiä ja löytää tukea omille mielipiteilleen. Tämä voi näkyä aiemman tutkimuksen valikoimisena niin, että se näyttää tukevan juuri tutkijan omia kriminaalipoliittisia mielipiteitä. Myös tutkimusasetelmia voi tahattomasti muotoilla niin, että tulokset melko varmasti tukevat tutkijan omia näkemyksiä.
Kivivuoren mukaan näihin ongelmiin löytyy onneksi parannuskeinoja. Tutkimustilanteen vinoutunutta kartoitusta voidaan torjua käyttämällä systemaattisen katsauksen menetelmää. Sen avulla tutkija varmistaa, että mukaan tulevat myös tutkimukset, joiden tulokset eivät ehkä tue hänen omia mielipiteitään.
Toisena esimerkkinä vahvistamisharhan torjuntakeinoista hän nostaa hypoteesien ja asetelmien ennakkorekisteröinnin. Siinä tutkija kuvaa ennen analyysia julkisesti, millä tavalla ja millä mittareilla hän tutkii tiettyä kysymystä. Sitten tehdään analyysi ja kerrotaan tulokset. Näin ehkäistään sitä, että aineistoa setvitään niin kauan, kunnes se tuottaa omia mielipiteitä tukevia tuloksia. Tällaista on joskus kutsuttu tulosten ”kalasteluksi” tai jopa aineiston ”kiduttamiseksi”.
– Vahvistamisharha on kaikille ihmisille ominainen tiedon käsittelyn tahaton vinouma. Se ei siis tarkoita samaa kuin tahallinen tieteellinen vilppi. Oikeastaan koko tieteellinen metodologia kehittyi torjumaan vahvistamisharhaa. Sen torjuminen on erityisen tärkeää tutkimusaloilla, joissa arvioidaan politiikkatoimia tai tutkitaan niiden vaikutuksia.
Haasteena syysuhteiden löytäminen
Toinen tutkimusyhteisön kansainvälisin keskusteluihin liittyvä murros on Kivivuoren mukaan se, että syysuhteista vaaditaan entistä vahvempaa näyttöä. Syistä ja vaikutuksista on puhuttu aina, mutta menetelmät syiden tutkimukseen ovat kehittyneet viime vuosina. Kausaali- eli syysuhteita koskevien menetelmien kehittämisestä on myönnetty hiljattain jopa taloustieteen Nobel.
– Mutta olisi mielestäni virhe ajatella, että kyse on vain taloustieteestä. Syysuhteiden tutkimista ei kannata jättää yksin taloustieteilijöille. Taloustieteeseen kohdistuva kritiikki on muille yhteiskuntatieteilijöille liian helppo tapa kiemurrella pois vahvan syynäytön vaatimuksesta, Kivivuori toteaa.
– Jo nyt kriminaalipolitiikan arvioinnin ja tutkimuksen kenttää vievät eteenpäin ne, jotka hallitsevat uusia kausaalianalyysin menetelmiä. Esimerkiksi kriminaalipolitiikan osalta halutaan tietää, vaikuttavatko nykyiset sääntelykeinot todella rikollisuuteen. Tämä trendi tulee voimistumaan. Siksi alan asiantuntijan on hyvä tottua lukemaan uusinta tutkimusta.
Rikoksentorjunnassa tarvitaan uusimman tutkimuksen tuntemusta
Janne Kivivuori oli 2016–2021 Rikoksentorjuntaneuvoston tutkimusjaoston puheenjohtaja. Jaosto painotti työssään tiedon systemaattista koostamista ja syysuhteiden vahvaa tutkimusta.
– Seuraan nyt sivusta mielenkiinnolla, miten oikeusministeriö järjestää rikoksentorjunnan jatkossa. Näen kyllä huolenaiheitakin. On pulma, jos rikoksentorjunnan arviointi liitetään kovin vahvasti vaalikausiin ja hallitusten vaihtuviin politiikkaohjelmiin. Tutkimuksen uskottavuus voi kärsiä poliittisesta linkistä, hän arvioi.
Kivivuoren mielestä rikoksentorjunnan rakentaminen on Suomessa aloitettu oudosta päästä, ikään kuin talon ylintä kerrosta yritettäisiin rakentaa ensin. Perusta eli kriminologinen tutkimus, yliopistollinen opetus ja tutkijakoulutus pitäisi saada ensin vahvaksi. Nykytila ei ole vielä tyydyttävä, ollaan vasta puolitiessä.
– Kriminologian opetusta pitäisi Helsingin yliopistossa vahvistaa itsenäiseksi kandi- ja maisteriohjelmaksi lisäresursoinnin kautta. Tähän tarjoutuisi mahdollisuus 2025–26, kun tutkinto-ohjelmia tarkastellaan perusteellisemmin. Oikeus- ja sisäministeriönkin kannattaisi olla tässä aktiivinen suhteessa opetusministeriöön ja kysellä kriminologian asemasta, Kivivuori ehdottaa.
– Myös jatkuvaa oppimista pitäisi vaalia. Virkamies ei nykymaailmassa pärjää 20 tai 30 vuotta vanhalla tutkinnolla. Yliopiston penkille pitäisi palata vaikkapa viiden vuoden välein.
Tällä hetkellä osa kriminologian kandidaattitason opinnoista on tarjolla myös avoimessa yliopistossa, ja sitä kautta kuka tahansa voi opiskella kriminologiaa. Yliopistolla on Kivivuoren mukaan valmiuksia tukea jatkuvaa oppimista myös kriminologiassa, jos siihen halutaan panostaa.
– Ehkä rikoksentorjuntaneuvosto pitäisi korvata maanpuolustuskurssien kaltaisilla koulutusjaksoilla, joissa opetus vastaisi kriminologisen tieteenalan uusinta nykytilaa, ja opettajina olisivat koti- ja ulkomaisen huippututkimuksen tuoreet nimet. Modernin rikoksentorjunnan asiantuntemus edellyttää uusimman tutkimuksen tuntemusta ja vaativien menetelmien lukutaitoa.
Omassa tutkimuksessa kiinnostaa nyt historian näkökulma
Professori Janne Kivivuoren omassa tutkimuksessa on viime vuosina korostunut historia, sekä rikollisuuden historia että kriminologian historia.
Tälläkin kentällä hän on pyrkinyt edistämään toistettavuutta ja vertailtavuutta. Äskettäin ilmestyneessä kirjassa Nordic Homicide in Deep Time (Helsinki University Press 2022) Kivivuori rakensi kriminologien ja historiantutkijoiden muodostaman tiimin kanssa menetelmän, jonka avulla väkivaltaa voidaan vertailla pitkällä ajanjaksolla, eri maissa ja toistettavissa olevalla tavalla.
Mutta läheisin perustutkimuksen teema on kuitenkin kriminologian historia. Itse asiassa kymmenen vuotta sitten ilmestynyt kirja Discovery of Hidden Crime (Oxford University Press 2011) on trilogian kolmas osa – joskin kaksi ensimmäistä osaa pitäisi vielä kirjoittaa, Kivivuori naurahtaa. Asiaa hidastivat ranskan kielen opinnot. Ilman ranskankielisen tekstin lukutaitoa kriminologian syntyvaiheita ei voi tutkia uskottavasti.
Riikka Kostiainen
