Laadukas kuulustelu tärkeää oikeuden toteutumiselle
Julia Korkmanin päätyö on nykyään erikoissuunnittelijana Euroopan kriminaalipolitiikan instituutissa (Heuni). Lisäksi hän työskentelee työelämäprofessorina Åbo Akademissa juridiikan oppiaineessa. Myös hänen tutkimuksensa on liikkunut psykologiasta enemmän oikeustieteen suuntaan. Korkman kertoo, että oppiaineiden rajojen ylittäminen on nykyään yleistä ja tarpeellista, erityisesti monimutkaisten ilmiöiden kuten ihmiskaupan ymmärtämisessä.
Korkman myös kouluttaa ammattilaisia ja antaa asiantuntijalausuntoja oikeudelle. Lisäksi hän osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun erikoislaatuisella tavalla eli laulamalla rikosaiheista konserteissa.
Keskeinen osa Korkmanin työtä on oikeuspsykologian erikoistumiskoulutus. Vuonna 2024 alkoi jo viides kaksivuotinen koulutusjakso. Koulutus on suunnattu psykologeille, juristeille, poliiseille, lääkäreille ja sosiaalityöntekijöille.
– Koulutuksessa eri alojen asiantuntijat tarkastelevat samoja teemoja eri näkökulmista. Keskusteluissa nousee aina esiin tietyt aiheet, kuten muistin ja mielenterveyden vaikutus prosesseihin. Ammattilaisten vuoropuhelu on kiinnostavaa. Minulle on tärkeää yhdistää tutkimus, koulutus ja käytännön kehittäminen.
Uusi haastattelumalli luotu lasten kuulusteluihin
Julia Korkman on tutkinut lasten kuulusteluja uransa alusta asti. Suomessa kehitys on ollut kansainvälisesti katsoen hyvää. Viiteen yliopistosairaalaan on perustettu lasten ja nuorten oikeuspsykologian ja -psykiatrian yksiköt. Niiden ja poliisin yhteistyö toimii hyvin ja hyviä haastattelijoita on jo paljon. Silti Korkmanin mukaan on yhä paljon tehtävää. Esimerkiksi THL:n Barnahus-hanke kehittää prosesseja, jotta lapset ja perheet saisivat tukea ja ammattilaisilla olisi osaamista. Osana Åbo Akademin oikeuspsykologian tutkimusryhmää Veera Snellman puolestaan tutkii lasten kuulemisen laatua ja Liisa Järvilehto selvittää väitöstutkimuksessaan, miten tekoäly voi tukea lapsirikostutkintaa.
– Heunissa olen viime aikoina päivittänyt yhdessä poliisien ja muiden asiantuntijoiden kanssa Suomessa ja kansainvälisesti käytettyä lasten haastatteluprotokollaa. Se ei enää kaikilta osin vastannut nykytilannetta, jossa valtaosa lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista tapahtuu ainakin osin netissä tai älypuhelinten kautta, ja niistä saadaan digitaalista näyttöä. Uusi malli, NICHD-ROCSA, on äskettäin julkaistu ja herättänyt laajaa kiinnostusta – olen kouluttanut siitä myös Chilessä ja pian Romaniassa, Korkman kertoo.
Yksi hankaluus lapsiin ja nuoriin kohdistuvien seksuaalirikosten tutkinnassa on sukupolvien välinen kuilu. Esimerkiksi keski-ikäisten kuulustelijoiden voi olla vaikea ymmärtää nuorten nykyistä seurustelukulttuuria. Nuoret lähettävät usein oma-aloitteisesti seksuaalisia kuvia ja videoita kumppanilleen, ja näitäkin tapauksia päätyy joskus rikostutkintaan.
– Niin kauan kuin suhteet ovat suostumuksellisia ja osapuolet samassa kehitysvaiheessa, ei kuvien lähettämisellä välttämättä ole kielteisiä vaikutuksia vaan jopa päinvastoin. Tietenkin jos digitaalisessa samoin kuin fyysisessä seksuaalisessa kanssakäymisessä rikotaan toisen rajoja ja luottamusta, seuraukset ovat usein vakavia. Oli kuvien lähettäminen suostumuksellista tai nuori huijattu siihen, hän voi kokea häpeää eikä halua puhua asiasta poliisille. On tärkeää ymmärtää, että seksuaalisuus on hyvin herkkä asia ja kuulustelu menee nuoren intiimille alueelle. Tämä vaatii osaamista, jota ei aina ole riittävästi, Korkman näkee.
– Aivan erityistä herkkyyttä vaatii työskentely seksuaalivähemmistöjen kanssa. Esimerkiksi nuori, joka ei ole vielä kertonut seksuaalisesta suuntautumisestaan tai identiteetin pohdiskelu on kesken, voi joutua tulemaan ”kaapista ulos”, kun poliisin täytyy ilmoittaa rikosepäilystä vanhemmille.
Poliisi tarvitsee lisää kuulusteluoppia
Julia Korkmanin mielestä rikoksen uhrin mutta myös rikostutkinnan laadun ja tehokkuuden näkökulmasta on ongelma, ettei poliisin osaaminen ei ole tasalaatuista. Tämä näkyy niin epäiltyjen kuulusteluissa kuin varsinkin haavoittuvassa asemassa olevien uhrien kuten lähisuhdeväkivalta- ja seksuaalirikosuhrien kohdalla. Joillakin poliisilaitoksilla on näihin alueisiin erikoistuneita ja koulutettuja tutkijoita, kun taas toisilla kaikki tutkivat kaikkea, niin liikennerikoksia, petoksia kuin seksuaalirikoksiakin.
Kuulustelut ovat keskeisiä rikosprosesseissa, erityisesti henkilöön kohdistuvissa rikoksissa uhrin kertomus on usein tärkein todiste.
Korkman pitää poliisin kuulustelukoulutusta ylipäätään puutteellisena. Lasten haastattelumalli on käytössä laajasti ja siihen on saatavilla koulutusta, mutta aikuisten kuulusteluihin ei olla toistaiseksi satsattu juurikaan. Korkman pitää erityisen ongelmallisena sitä, ettei tutkitusti hyviä kuulustelumalleja aikuisten kuulusteluihin kouluteta tai käytetä säännönmukaisesti meillä. Poliisiammattikorkeakoulussa on parhaillaan menossa kansainvälinen hanke, jonka tavoitteena on parantaa kuulustelujen laatua. Tärkeintä olisi kuitenkin juurruttaa laadukkaat kuulustelumenetelmät jo poliisikoulutuksen alkuvaiheessa. Esimerkiksi oikeuspsykologikollega Hanna Lahtinen tekee tässä hyvää kehittämistyötä.
– Kuulustelut ovat keskeisiä rikosprosesseissa, erityisesti henkilöön kohdistuvissa rikoksissa uhrin kertomus on usein tärkein todiste – ja toisaalta myös epäillyn oikeusturvan kannalta kuulustelun toteutus on keskeinen. Esimerkiksi seksuaalirikoksiin ja lähisuhdeväkivaltaan liittyy häpeää ja esitutkintakuulustelun laatu voi vaikuttaa suoraan oikeusprosessin lopputulokseen, Korkman muistuttaa.
Kulttuurien ymmärtäminen rikostutkinnan haasteena
Oikeuspsykologi Julia Korkman kiinnostui muutama vuosi sitten myös turvapaikkaprosesseista. Hän kehitti yhdessä psykologian tohtori Jenny Skrifvarsin kanssa turvapaikkapuhuttelijoille koulutuksen, joka keskittyy haastattelumenetelmiin ja kertomusten luotettavuuden arviointiin. Yhteistyö Migrin kanssa on ollut hyvää. Koulutus on osa Åbo Akademin Psych-AID-tutkimushanketta, jota Korkman johtaa yhdessä professori Jan Antfolkin kanssa.
– Kiinnostuin itse turvapaikkaprosesseista asiantuntijatehtävän kautta. Tapauksessa yksintullutta 17-vuotiasta turvapaikanhakijaa oli haastateltu hyvin epäasiallisesti ja johdattelevasti. Se herätti huolen osaamisen puutteesta tilanteissa, joissa oikeasti on kyse ihmisen elämästä, Korkman kertoo.
– Myös ihmiskauppajuttujen ja monien muiden rikosten tutkinnassa kulttuurierot ja tulkkaus ovat haaste. Asianosaiset tulevat usein eri kulttuuritaustoista kuin viranomaiset ja kuulustelut käydään tulkin välityksellä. Tämä vaatii erityistä osaamista. Pelkkä kulttuuritiedon lisääminen ei riitä vaan tärkeää on reflektoida omia ennakkokäsityksiä. Monet asiat nähdään eri kulttuureissa hyvin eri tavoin, esimerkiksi seksuaalisuus. Myös muistamisen tavat vaihtelevat: jotkut kulttuurit painottavat yksilön näkökulmaa, toiset ryhmän.
Korkman painottaa, että tulkkaus on luova prosessi, eikä sanoja voida kääntää yksi yhteen. Tulkin on ymmärrettävä myös poliisin kuulustelun periaatteet, kuten johdattelun välttäminen. Tulkin olemus ja käyttäytyminen vaikuttavat myös vuorovaikutukseen. Barnahus-hankkeessa on koulutettu myös ammattitulkkeja ja Korkman on julkaissut yhdessä Aino Juusolan kanssa artikkelin tulkkauksesta lapsirikostutkinnassa.
Esitutkintakuulustelun videointia on toivottu
Uusi teknologia on mahdollistanut rikosprosessin sujuvoittamista, kun esimerkiksi etäkuulemista ja oikeudenkäyntiin osallistumista etäyhteydellä on lisätty. Lisäksi todistelutallenneuudistus tulee aiheuttamaan sen, että suullinen henkilötodistelu käräjäoikeudessa videoidaan ja voidaan käyttää hovioikeudessa. Toivottu esitutkintakuulustelujen videointi ei vielä ollut uudistuksessa mukana.
– Tämä on ongelmallista, sillä kertomukset voivat muuttua ajan myötä, esimerkiksi pelon tai asianosaisten sovinnon vuoksi. Videointi antaisi mahdollisuuden arvioida, miten kertomus on muuttunut ja miksi. Varhain tehty, huolellinen kuulustelu on paras todiste, koska muistot heikkenevät ajan myötä. Nykyisin esitutkintakuulustelut kirjataan, mutta pöytäkirjat voivat olla suppeita eivätkä tutkimusten mukaan vastaa kovin tarkasti sitä, mitä sanottiin. Hyvä uudistus on kuitenkin, ettei asianomistaja joudu hovioikeudessa enää vuosien jälkeen palaamaan asiaan, Korkman arvioi.
Heunin tuoreessa E-ViVi-tutkimushankkeessa tarkastellaan, miten etäkuuleminen ja videointi vaikuttavat asianosaisten kokemuksiin Suomessa, Ruotsissa ja Hollannissa. Yksi tutkimuskohde on videokuulustelujen käyttö esitutkinnassa ja niiden hyödyntäminen oikeudessa. Ruotsissa videokuulustelut ja niiden käyttö vakavissa rikoksissa oikeudessa on vuoden 2022 alussa voimaan tullen lakimuutoksen myötä yleisempää kuin Suomessa, mikä tarjoaa kiinnostavan vertailukohdan.
Tähän mennessä hankkeessa on valmistunut kirjallisuuskatsaus ja kolmen maan tuomareille, syyttäjille ja asianajajille on lähetetty kyselyitä sekä havainnoitu oikeudenkäyntejä. Tutkimus jatkuu syvällisemmillä haastatteluilla ja ensimmäisiä tuloksia on odotettavissa ensi keväänä. Kirjallisuuskatsauksen mukaan etäkuuleminen on asianomistajan näkökulmasta monin tavoin hyvä käytäntö, mutta vastaajan kokemuksesta on vähän tietoa.
– Olen innostunut tästä tutkimuksesta, sillä se tuo esiin, miten oikeusprosesseja voidaan kehittää ihmislähtöisemmiksi ja kuinka tekniikkaa voidaan mahdollisesti hyödyntää kohtaamisten laadun parantamisessa. Oikeusammattilaiset ovat usein kokeneita, mutta asianosaisille prosessi voi olla täysin uusi. Pienet asiat, kuten katsekontakti ja tervetulotoivotus, voivat vaikuttaa merkittävästi kokemukseen, Korkman kertoo.
Tutkimus jää usein nopeiden ratkaisujen paineen alle
Käytännössä kriminaalipolitiikan päätöksenteko voi olla nopeaa ja reaktiivista.
Oikeuspsykologi Julia Korkman näkee, että ministeriöissä on halua kuunnella tiedettä, mutta käytännössä kriminaalipolitiikan päätöksenteko voi olla nopeaa ja reaktiivista. Kun jokin asia herättää kansalaisissa suuria tunteita ja huolta, poliittinen paine nopeisiin ratkaisuihin ja lakimuutoksiin on suuri.
– Esimerkiksi Vilja Eerikan tapauksen jälkeen säädettiin ilmoitusvelvollisuus kaikista lapsiin kohdistuvista pahoinpitelyepäilyistä, mikä on johtanut siihen, että myös vähäisiä tapauksia on tutkittu rikoksina – jopa siinä määrin, että alle kouluikäisten kinastelu on johtanut rikostutkintaan. Vaikka ”tekijä” on tällöin alle rikosoikeudellisen vastuuiän, rikosprosessi on mielestäni väärä paikka tämänkaltaisille ongelmille. Uudistuksen tarkoitus oli hyvä, mutta toteutus oli hätiköity ja on vienyt poliisin resursseja pois vakavien rikosten ennalta estämisestä ja tutkinnasta. Lastensuojelu kun olisi usein parempi ensivaiheen toimija. Toki lakimuutos sinänsä tuli selkeään tarpeeseen parantaa viranomaisten välistä tiedonkulkua ja reagointia, Korkman pohtii.
– Viime aikoina nuorisorikollisuus on noussut keskusteluun, ja siihen on reagoitu nopeasti, usein ilman riittävää tutkimuspohjaa. Hankkeita on käynnistetty ympäri maata, mutta niiden vaikuttavuutta ei aina tai edes yleensä seurata systemaattisesti. Tarvitaan kokonaisvaltaisempaa otetta ja tietoon perustuvaa päätöksentekoa. Hidasta ajattelua, ei nopeaa, sanoo Korkman ja siteeraa Daniel Kahnemania. Tämä pohti kirjassaan Ajattelu, nopeasti ja hitaasti juuri sitä, miten ihminen reagoidessaan nopeasti ja ”vatsatuntemuksella” tunteita herättävään akuuttiin tilanteeseen saattaa tehdä varsin huonosti perusteltuja ratkaisuja.
Korkman mainitsee, että 3. lokakuuta Helsingissä järjestetään seminaari, jossa tarkastellaan nuorisorikollisuuden piirteitä, järjestäytyneen rikollisuuden roolia ja tehokkaita interventioita Pohjoismaissa ja Virossa. Heuni kokoaa sen pohjalta päätöksentekijöille tietopaketin nuorisorikollisuudesta ja sen ehkäisystä.
Teksti ja kuva: Riikka Kostiainen