Asuinalueiden huono-osaisuuden vaikutus rikoskäyttäytymisriskiin
Naapurustovaikutuksilla tarkoitetaan asuinalueen ominaisuuksien, kuten esimerkiksi vuokra-asuntojen osuuden, rikollisuuden tai puistojen määrän, vaikutuksia ihmisten käyttäytymiseen. Rikoskäyttäytymisen suhteen naapurustovaikutuksia on tutkittu laajalti Yhdysvalloissa, mutta eurooppalaista tutkimusta on huomattavasti vähemmän. Samoin aikaisempi tutkimus perustuu suurilta osin poikittaisaineistoihin, jolloin asuinalueen ominaisuuksien vaikutuksista rikoskäyttäytymiseen ei ole voitu vetää selkeitä syy-seuraussuhde päätelmiä. Näin ei esimerkiksi voida poissulkea ihmisten valikoitumista tietyille alueille, mikä voi selittää löytyneet yhteydet.
Aikaisempi yhdysvaltalainen tutkimus on yhdistänyt asuinalueiden huono-osaisuuden selkeästi kohonneeseen rikoskäyttäytymisriskiin. Vastaavasti eurooppalaiset tutkimukset ovat tuottaneet jokseenkin ristiriitaisia löydöksiä – osassa tutkimuksia asuinalueen huono-osaisuuden ja rikoskäyttäytymisen välistä yhteyttä ei havaittu lainkaan. Yhdysvaltalaistutkimuksissa yhteyksien takana olevaksi mekanismiksi on tarjottu yhteispystyvyyttä. Yhteispystyvyyden teorian mukaan asuinalueen asukkaiden vahvat keskinäiset siteet ylläpitävät järjestystä alueella ja nostavat rikoskäyttäytymisen kynnystä. Teorian mukaan huono-osaisilla alueilla muun muassa suurempi asukasvaihtuvuus ja heikompi infrastruktuuri vaikuttavat negatiivisesti asukkaiden yhteispystyvyyteen. Heikko yhteispystyvyys taas näkyisi kohonneena rikollisuutena.
Rekisteriaineistojen hyödyntäminen syy-seuraussuhteiden tarkastelussa
Tutkimuksessamme oli käytössä reilun 500 000 yhdeksässä suurimmassa kaupungissa asuvan 18–31-vuotiaan suomalaisen rekisteriaineisto vuosilta 2004–2017. Aineistossa oli vuotuiset tiedot muun muassa heidän asuinpaikastaan, iästä, koulutuksesta, työssäkäynnistä ja rikoskäyttäytymisestään. Tällainen pitkittäisaineisto mahdollisti kahdenlaiset tarkastelut: henkilöiden välisen tarkastelun sen suhteen, erosivatko eri asuinalueet toisistaan rikoskäyttäytymisen osalta, sekä henkilöiden sisäisen tarkastelun sen suhteen, oliko henkilön rikoskäyttäytyminen erilaista silloin, kun hän asui hyväosaisella alueella verrattuna aikaan, jolloin hän asui huono-osaisella alueella. Jälkimmäinen asetelma mahdollistaa kohtalaisen syy-seuraussuhteiden tarkastelun.
Asuinalueita tarkasteltiin postinumeroalueiden tarkkuudella ja niiden huono-osaisuutta mittasimme työttömien, matalatuloisten, matalasti koulutettujen tai vuokralla asuvien osuuksilla sekä mittausvuotta edeltävän vuoden aikana rikoksista epäiltyjen osuuksilla. Rikoskäyttäytyminen määriteltiin sen mukaan, oliko henkilöitä epäilty väkivalta-, omaisuus-, tai muista rikoksista kunkin vuoden aikana.
Huono-osaisilla alueilla asuvilla kohonnut riski tulla epäillyksi rikoksesta
Alueiden välisiä eroja tarkastellessa havaitsimme rikoskäyttäytymisriskin olevan huono-osaisimmilla alueilla 3–37-kertainen hyväosaisimpiin alueisiin verrattuna riippuen, millä alueen huono-osaisuutta mitattiin. Korkein riski rikoskäyttäytymiselle oli alueilla, joissa oli suurin osuus aikaisempana vuonna rikoksesta epäiltyjä asukkaita.
Tulosten tulkinnan kannalta on tärkeä huomata, että rikoskäyttäytymisriskiä verrattiin aina hyväosaisimpaan alueeseen, joten tulokset kuvaavat suhteellista riskiä. Esimerkiksi kun alueen huono-osaisuutta mitattiin työttömien asukkaiden osuudella, riski tulla epäillyksi väkivaltarikoksista oli lähes nelinkertainen huono-osaisimmilla alueilla verrattuna hyväosaisimpiin alueisiin. Kuitenkin absoluuttisesti mitattuna hyväosaisimmilla vain noin 0,2 % asukkaista oli epäilty rikoksesta ja vastaava määrä huono-osaisimmilla alueilla oli noin 0,5 %.
Kun henkilöitä verrattiin heihin itseensä, havaittiin, että riski tulla epäillyksi väkivaltarikoksista oli noin 10–50 % suurempi silloin, kun henkilö asui huono-osaisella alueella verrattuna aikaan, jolloin hän asui hyväosaisella alueella. Selkeimmin yhteys näkyi, kun asuinalueen huono-osaisuutta mitattiin vuokralla asuvien tai matalatuloisten osuuksilla. Muiden rikosten suhteen henkilöiden sisäisessä tarkastelussa rikoskäyttäytymisriskin ja alueen huono-osaisuuden välillä ei havaittu selkeää yhteyttä.
Yhteistä kaikille tuloksille oli se, että koulutuksen ja työssäkäynnin huomion ottaminen heikensivät hieman havaittuja yhteyksiä, mutta ei niin paljon, että niistä vedettävät johtopäätökset olisivat muuttuneet. Yhteyksissä ei myöskään ollut suuria eroja sukupuolten välillä.
Asuinalueiden väliset erot rikoskäyttäytymisriskissä eivät selity alueiden huono-osaisuudella
Havaintomme perusteella voidaan siis todeta, että asuinalueet Suomessa eroavat toisistaan rikoskäyttäytymisriskiin suhteen riippuen asuinalueen huono-osaisuudesta. Vaikka tulostemme perusteella suhteelliset erot asuinalueiden väleillä olivat suuria, jäivät absoluuttiset erot pieniksi. Huono-osaisuus itsessään ei kuitenkaan selitä kuin pienen osan havaituista eroista, sillä henkilöiden sisäisessä tarkastelussa havaittiin vain vähän muutoksia rikoskäyttäytymisriskissä silloin, kun henkilöt muuttivat erilaisten alueiden välillä. Suurempi tekijä erojen muodostumiselle vaikuttaa olevan asukkaiden valikoituminen eri asuinalueille. Tätä valikoitumista ajavia tekijöitä ei kuitenkaan tarkastelu tämän tutkimuksen yhteydessä. Muita eroja selittäviä tekijöitä saattavat olla esimerkiksi läheisten alueiden eriarvoisuus huono-osaisuuden suhteen, minkä on todettu lisäävän rikollisuutta.
Vaikka tutkimuksessamme havaitsimme vain pieniä eroja rikoskäyttäytymisriskissä asuinalueiden välillä sekä vain hieman kohonneen riskin kun henkilöt muuttivat huono-osaisimmille asuinalueille, ei näiden havaintojen merkitystä ole syytä vähätellä. Populaatiotasolla, ja jopa joidenkin yksilöiden kohdalla, tällaisilla pienilläkin eroilla voi olla merkittäviä seurauksia pidemmällä aikavälillä. Jotta erojen taustalla olevia mekanismeja voidaan selittää tarkemmin, tarvitaan rekisteritietojen rinnalle rikkaampia aineistoja muun muassa asuinalueiden asukkaiden yhteispystyvyydestä esimerkiksi kyselytutkimusten muodossa.
Jaakko Airaksinen
Kirjoittaja on tutkijatohtori Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa.
Kirjoitus perustuu artikkeliin: Airaksinen, J., Aaltonen, M., Tarkiainen, L., Martikainen, P., & Latvala, A. (2021). Associations of neighborhood disadvantage and offender concentration with criminal behavior: Between-within analysis in Finnish registry data. Journal of Criminal Justice, 74, 101813.
Kirjallisuutta
Bruinsma GJN, Pauwels LJR, Weerman FM, Bernasco W. Social disorganization, social capital, collective efficacy and the spatial distribution of crime and offenders. Br J Criminol. 2013;53(5):942-963. doi:10.1093/bjc/azt030.
Kearns A, Livingston M, Galster G, Bannister J. The effects of neighbourhood offender concentrations on the number, type and location of crimes committed by resident offenders. Br J Criminol. 2019;59(3):653–673. doi:10.1093/bjc/azy065.
Sampson RJ, Raudenbush SW, Earls F. Neighborhoods and violent crime: A multilevel study of collective efficacy. Science. 1997;277:918–924.
Sariaslan A, Långström N, D’Onofrio B, Hallqvist J, Franck J, Lichtenstein P. The impact of neighbourhood deprivation on adolescent violent criminality and substance misuse: A longitudinal, quasi-experimental study of the total Swedish population. Int J Epidemiol. 2013;42(4):1057–1066. doi:10.1093/ije/dyt066.
