Lapsen oikeuksien toteutuminen mitataan kriiseissä
Hyvästä kehityksestä voi paljolti kiittää YK:n lapsen oikeuksien sopimusta, joka on yli kolmenkymmenen vuoden ajan velvoittanut valtiota edistämään lasten hyvinvointia. Sopimuksen universaalius – se on voimassa kaikkialla, yhtä maata lukuun ottamatta – on vahvistanut sen voimaa ja yhteistä tahtotilaa.
Kriiseissä, olivatpa ne kansallisia konflikteja, pakolaisuutta tai globaali koronapandemia, YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen velvoittavuus kuitenkin unohtuu liian helposti. Tämä unohdus, tai velvoitteen tahallinen sivuuttaminen, on kohtalokasta etenkin niille lapsille, joiden lähtökohdat ovat heikot.
Vaikka itse tauti ei ole lapsille niin vaarallinen, koronapandemia uhkaa kääntää lapsikuolleisuuden kasvuun ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin. On arvioitu, että jopa 6000 lasta enemmän tulee kuolemaan päivässä. Tämä johtuu terveyspalvelujen supistamisesta ja esimerkiksi perusrokotekampanjoiden lykkäämisestä. Eniten lapsia tulee menehtymään Intiassa, jossa alle viisivuotiaiden lasten lukumäärä on maailman suurin. Maassa on myös suuret alueelliset erot ja suuri epätasa-arvo.
Koululla on valtava merkitys lapsen kehityksessä
Kehitys on pysähtymässä myös koulutuksen suhteen. Koulutuksessa kyse ei ole vain oppimistuloksista, vaan kokonaisvaltaisesta kasvusta: turvallisuudesta, osallisuudesta ja sosioemotionaalisista taidoista. Alhainen rokotuskattavuus – köyhissä maissa vain noin yksi prosentti koko väestöstä on saanut ensimmäisen rokotuksen – pitää koulut siellä suljettuina.
Suomessa koronan aiheuttama etäopiskelu on ollut mahdollista hyvien opettajien, välineiden ja yhteyksien turvin, mutta on täälläkin heikentänyt oppimisintoa ja lisännyt opettajien ja oppilaiden uupumusta.
Samaan aikaan kolmasosa maailman koululaisista ei ole saanut etäopetusta koronakriisin aikana. Esimerkiksi itäisessä ja eteläisessä Afrikassa 40 prosenttia lapsista ja nuorista ei nyt käy koulua.
Koulujen suluilla on kauaskantoisia vaikutuksia lasten elämään. Esimerkiksi Ugandassa, jossa koulut ovat olleet kiinni yli 300 päivää, ja jossa vain 0,3 prosentilla kotitalouksista on nettiyhteys, ovat teiniraskaudet nousseet 20 prosenttia. Etelä-Afrikassa 450 000 lasta on pudonnut koronakriisin aikana koulusta. Lapsityöläisten määrän maailmassa ennakoidaan kasvavan lähes yhdeksällä miljoonalla. Köyhyyden kierrettä ei monissa perheissä saada katkaistua, kun koulutustaso ei kohene. Koulutuksen heikentyminen ja paremman elannon etsiminen tulee näkymään myös yhä kasvavina pakolais- ja siirtolaisvirtoina.
Ennätysmäärä ihmisiä pakenee
Koulujen sulkeminen ja lähiopetuksen puuttuminen ovat lapsille, perheille ja yhteiskunnille kohtalonkysymyksiä. Lasten koulutuksen puuttumista pidetään yhtenä keskeisenä syynä myös siihen, että perheet lopulta jättävät kotimaansa. Koulutus ylläpitää uskoa tulevaan, ilman toivoa elämä käy sietämättömäksi.
Maailmassa on tällä hetkellä ennätysmäärä pakenevia: 82,4 miljoonaa ihmistä pakenee joko vainoa, konfliktia tai äärimmäistä köyhyyttä. Heistä puolet on lapsia. Pakolaisista noin 70 prosenttia on vain viidestä maasta: Syyriasta, Venezuelasta, Afganistanista, Etelä-Sudanista ja Myanmarista. Koronapandemian vaikutukset muuttoliikkeeseen eivät vielä näy, mutta ennuste on synkkä. Tämän lisäksi syvenevä ilmastonmuutos pakottaa ihmiset jättämään kotinsa, kun elinolosuhteet käyvät mahdottomiksi.
Maailma on äärimmäisen epäreilu
Epätasa-arvo syvenee niin maiden sisällä kuin maiden välillä. Kriisit osuvat pahiten kaikkein heikompiin. Kaikkein heikoimmassa asemassa ovat lapset, joiden perheiden tarjoama tukiverkko on hauras, ja lapset, jotka asuvat maissa, jotka ovat kokonaisuudessaan hauraita.
Tuntuukin äärimmäisen epäreilulta, että rikkaat maat, joissa kuitenkin olisi resilienssiä vastata kriiseihin aivan eri tapaan kuin köyhillä mailla, ovat rohmunneet itselleen koronarokotteet. Tämä on myös erittäin lyhytnäköistä. Monet ekonomistit ovatkin varoittaneet, että köyhissä maissa taantuma ja syntyvä sekasorto vaikuttavat oleellisesti maailmantalouteen ja siirtolaisvirtoihin, ja he ovat kehottaneet rikkaita maita kustantamaan köyhimpien maiden rokotteet pikaisesti.
Yhteiskuntien ja koko maailman vakaus, vauraus ja kehittyminen ovat kiinni investoinneista hyvään lapsuuteen. Tähän perustuu myös YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen velvoite lapsen edun ensisijaisuudesta, jonka pitäisi toteutua myös kriiseissä. Vaikeissa yhteiskunnallisissa tilanteissa tehdyt paniikkiratkaisut tuottavat ison jälkilaskun, niin yksilöille itselleen kuin koko yhteiskunnalle. Heikosti hoidetut lapset horjuttavat yhteiskuntavakautta ja turvallisuutta pitkäkestoisesti, kasvattavat palveluvelkaa ja näin kriisiyttävät yhteiskunnan pysyvästi.
Tässä synkkyydessä sitä haluaisi uskoa tulevaan, nähdä toivon. Jospa katsoisimme lapseen, ja tekisimme kaikkemme, jotta jokainen lapsi voi kasvaa täyteen mittaansa.
Inka Hetemäki
Kirjoittaja on ohjelma- ja vaikuttamistyön johtaja Suomen Unicefissa.
(Kuva: Rodeo)
