Demokratian ja oikeusvaltion periaatteet tarvitsevat puolustajia
Oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori emeritus Jukka Kekkonen oli ensin eniten kiinnostunut rikosoikeudesta ja kriminologiasta, josta teki lisensiaatintutkimuksensa. Työskennellessään assistenttina Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa Kekkonen tutustui professori Heikki Ylikankaaseen, jonka vaikutuksesta hän kiinnostui oikeuden suhteesta yhteiskuntaan, talouteen ja historiaan. Kekkonen väitteli oikeushistoriasta vuonna 1987. Vuonna -90 hän sai oikeusteorian ja oikeushistorian apulaisprofessorin viran Lapin yliopistosta. Helsingin yliopistoon hän palasi vuonna 1995 tultuaan nimitetyksi Ylikankaan entiseen professuuriin.
– Olen erikoistunut Ranskan vallankumouksen jälkeiseen oikeushistoriaan ja tutkinut erityisesti 1900–2000-lukuja. Roomalaiseen oikeuteen en ole syvällisesti perehtynyt, mutta pystyn sitä opettamaan. Urani aikana olen ohjannut lähes 500 gradua ja toistakymmentä väitöskirjaa, ja jatkan ohjaamista aktiivisesti myös eläkkeellä, Kekkonen kertoo.
Oikeushistoria tutkii niin menneitä kuin nykyajan ilmiöitä
Jukka Kekkosen mukaan oikeushistoria ei ole vain menneisyyden tutkimusta vaan oikeudellisen muutoksen analyysiä, joka auttaa ymmärtämään myös nykyajan ilmiöitä. Oikeushistoria on lähestymistapa, joka kysyy, miksi oikeus muuttuu, milloin oikeus muuttuu ja miten.
– Aina oikeushistorian luentojeni aluksi pohditaan oikeushistorian merkitystä. Oikeustieteellisessä on jotenkin itsestään selvää, että opiskellaan siviilioikeuden perusteita, rikosoikeutta, hallinto-oikeutta. Ne ovat tärkeitä oppiaineita, mutta yleisaineita kuten oikeushistoriaa, oikeusteoriaa, oikeustaloustiedettä ja naisoikeutta joutuu aina perustelemaan.
Oikeushistoria kertoo oikeuden ja instituutioiden juurista, tarjoaa tietoa lainvalmisteluun ja yhteiskuntapolitiikkaan sekä vahvistaa humanistista sivistystä. Kekkonen painottaa myös historiapoliittista näkökulmaa erityisesti tänä päivänä, kun historiaa usein vääristellään. Kansakuntien on tunnettava synkätkin vaiheensa, jotta voidaan rakentaa yhteiskuntasopua. Hän nostaa esiin Ylikankaan teoksen Tie Tampereelle (1993) esimerkkinä totuuden tavoittelun ja oikean tiedon merkityksestä traumoista ylipääsemisessä.
Kekkonen kritisoi Helsingin oikeustieteellisessä tiedekunnassa tehtyä opintouudistusta, jossa oikeushistoria siirrettiin kolmannen vuoden opintoihin. Hänen mielestään sitä tulisi opettaa jo ensimmäisenä vuonna. Pitäisi saada oppiaineen merkitystä korostava isku alkuun, jolloin opiskelijat ovat erityisen avoimia ja innokkaita.
Oikeusvaltio on tänä päivänä vaarassa
Jukka Kekkonen julkaisi tänä syksynä yleistajuisen kirjan Mureneeko oikeusvaltio?. Hän kertoo kirjansa syntyneen pakottavasta tarpeesta reagoida oikeusvaltion kriisiin. Hän on luennoinut oikeusvaltiosta ja demokratiasta vuosikymmeniä ja näkee maailman menneen vinoon: aitojen oikeusvaltioiden määrä on putoamassa alle 20:nen.
Kirja kuvaa oikeusvaltion kehitystä antiikista nykypäivään. Moderni oikeusvaltio sai kuitenkin alkunsa vasta Ranskan vallankumouksen tienoilla. Kirjan eräänä ideana on, että muutosten syyt ja seuraukset ja muuttuvat prosessit tulee nähdä yhteiskunnallisten kontekstien valossa. Oikeusvaltion periaatteet ovat demokratian kivijalka ja niiden mureneminen johtaa hallitsemattomiin seurauksiin.
– Olen huolissani liberaalin demokraattisen oikeusvaltion rapautumisesta ja siitä, että sen perustaa ja arvoja murretaan jatkuvasti. Suomen media ja tutkijakenttä aliarvioivat muutosten vakavuutta. Uskotaan, että vaikkapa Yhdysvalloissa seuraavat vaalit voisivat korjata tilanteen. Väärä optimismi ja usko nopeisiin korjauksiin ovat harhaa.
Kekkonen muistuttaa, että oikeusvaltion muutoksilla on syvällisiä pitkäaikaisia vaikutuksia. Hän ottaa vertauksen ihmiselämästä: jos tyrii parisuhteessa kerran oikein kunnolla, luultavasti joutuu tekemään valtavan työn, jotta saa sen korjattua. Tässä on aivan sama tilanne: normaalitilan tai demokratian oikeusvaltioperiaatteiden palauttaminen on hyvin vaikeaa. Sama koskee rauhaan palaamista sotien jälkeen: sodan aloittaminen on helpompaa kuin sen lopettaminen.
Tulevaisuuden epävarmuus vahvistaa oikeistopopulismia
Emeritusprofessori Jukka Kekkonen näkee oikeistopopulismin uhkan olevan keskeinen: se murtaa vallanjakoa, lakisidonnaisuutta ja perus- ja ihmisoikeuksia. Hänen mielestään autoritaarista populismia on torjuttava myös oikeudellisin palomuurein. Suomea ei voi suoraan verrata Unkariin tai Yhdysvaltoihin, mutta suunta on sama, vaikka alamäki on loivempi.
Kekkonen ei näe suurta toivoa tilanteen korjaamiseksi, mutta pitää tärkeänä selvittää, mitkä syyt ovat johtaneet nykytilanteeseen. Tältä pohjalta voidaan kehittää toisenlaista politiikkaa. Tämä on hidas ja pitkä prosessi, jopa sukupolven mittainen. Yksi konkreettinen keino on nostaa sivistys- ja koulutustasoa, mutta sekin vie aikaa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa sivistys- ja koulutustaso on keskimäärin varsin alhainen ja Suomessakin se on laskenut.
– Yhtään helppoa ratkaisua ei pystytä antamaan. Sen sijaan oikeistopopulismin käyttövoima on antaa helppoja selityksiä ja pinnallisia vastauksia. On suorastaan uusi normaali, että Yhdysvalloissa ja muualla tulee lisää oikeusvaltion loukkauksia, jotka otetaan annettuina, niihin totutaan. Tilanne on tutkijan näkökulmasta synkkä: totuus, puolitotuudet ja valheet menevät niin pahasti sekaisin, ettei sellaista ole nähty vuosikymmeniin, hän arvioi.
Huolestuttavaa on myös, että akateemisen vapauden tasoa mittaavassa indeksissä Suomi on pudonnut kahdessa vuodessa 9. sijalta 47:nneksi.
Kekkonen kaipaa lehtiin juristien, historioitsijoiden, politologien, sosiologien ja taloustieteilijöiden kriittistä keskustelua muutoksista ja niiden syistä ja seurauksista. Aito demokratia on edellytys vapaalle tieteelle ja siksi on huolestuttavaa, jos myöskään akateemisessa maailmassa ei keskustella näistä asioista.
– Siihen, miksi oikeuspopulismi on vahvistunut niin paljon Suomessa ja Euroopassa, mikään tieteenala yksin ei pysty antamaan vastausta. Yksi keskeinen näkökulma on, miten yhteiskuntien valta ja varallisuuserot ovat kehittyneet. Thomas Pikettyn kirjat kuvaavat, miten tulojen ja varallisuuden jako ovat muuttuneet läntisessä maailmassa. Jos sen sanoo kärkevästi: rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät, Kekkonen toteaa.
On paljon näyttöä, että keskiluokan epävarmuus synnyttää yleistä epävarmuutta yhteiskunnassa.
– Vielä isompi ongelma on kuitenkin keskiluokan ahdinko. Demokratian tukipilari on vakaa ja riittävän laaja keskiluokka. Nykyään yhä harvempi nuori yltää vanhempiensa sosiaaliseen asemaan. On paljon näyttöä, että keskiluokan epävarmuus synnyttää yleistä epävarmuutta yhteiskunnassa. Ja, kun tulee toimeentulon epävarmuutta ja tulevaisuuden näkymät ovat huonot, maaperä on kivetty manipulatiivisille ja populistisille agendoille.
Lisäksi oma merkityksensä on myös algoritmeilla ja sosiaalisella medialla. Ne vaikuttavat siihen, millaiset asiat tarttuvat ihmisten mieliin ja jopa vaalikäyttäytymiseen.
Kekkonen painottaa jälleen oikeushistorian merkitystä yhteiskunnallisten muutosten analysoinnissa. Myös yksittäisillä asioilla ja jopa oikeudenkäynneillä voi olla vuosisataisia vaikutuksia. Esimerkiksi Alfred Dreyfusin oikeudenkäynnit 1900-luvun taitteessa jakavat yhä ranskalaista yhteiskuntaa. Hän oli juutalainen upseeri, joka tuomittiin maanpetoksesta väärennetyillä todisteilla, mutta pitkän oikeustaistelun jälkeen hänet ensin armahdettiin ja sitten julistettiin syyttömäksi. Tuona aikana nopea teollistuminen aiheutti epävarmuutta ja toimeentulovaikeuksia ja siitä maaperästä kumpusivat antisemitismi ja nationalistinen populismi. Tapaus on häkellyttävä analogia nykypäivään.
Myös kriminaalipolitiikka on murrosvaiheessa
Jukka Kekkonen on tutkinut urallaan myös kriminaali- ja kontrollipolitiikan pitkää linjaa. Hänen opiskelutoverinsa ja ystävänsä Tapio Lappi-Seppälän tutkimukset ovat vaikuttaneet paljon hänen ajatteluunsa. Kriminaalipolitiikkakin on tällä hetkellä murrosvaiheessa. Se liittyy osin edelliseen suureen murrokseen, eli -70–80-luvun taitteen Thatcherin ja Reaganin tuottamiin uusiin linjauksiin yksityisen ja julkisen sektorin rajanvedosta. Kun valta- ja varallisuuserot alkoivat syventyä, alkoivat vankiluvut kasvaa. Yli satavuotinen vankiluvun laskutrendi pysähtyi.
– Suomi oli tuossa vaiheessa poikkeus, kun meillä historian painolasti poistui hyvinvointivaltion rakentamisen myötä. Meilläkin vankiluvun nousu oli kuitenkin edessä -90-luvulla talouden muutosten myötä. Karkea pääsääntö on, että eriarvoisuus lisää punitiivisuutta ja kontrollin kovuutta, kun taas demokratia ja kansalaisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien lisääminen lieventävät rangaistuksia. Meillä on kymmenen viime vuoden aikana keskitytty rangaistusten korottamiseen ja kontrollipolitiikan tiukentamiseen rikostilaisuuksiin vaikuttamisen ja yhteiskunnallisen tasaamisen sijaan, hän arvioi. Eli suunta on muuttunut.
Kekkosen uudessa kirjassa on esimerkki ulkomaalaistaustaisten yliedustuksesta vankipopulaatiossa. Hän painottaa, ettei tämä kaikkialla tunnettu ilmiö johdu ulkomaalaisten oman kulttuurin kelvottomuudesta, vaan heidän tukalista elinoloistaan, jotka lisäävät ongelmakäyttäytymistä. Tämä tieto on tärkeä kriminaalipoliittisten toimenpiteiden kannalta: halutaanko koventaa rangaistuksia vai parantaa sosiaalisia olosuhteita ja kotouttaa maahanmuuttajia. Tutkimusperusteinen lähestymistapa edellyttää ikävienkin tosiasioiden tunnustamista ja taustasyiden analyysia.
Tutkimusperusteisuus on entistä tärkeämpää polarisoituneessa ilmapiirissä.
Kekkonen näkee, että tutkimusperusteisuus on entistä tärkeämpää polarisoituneessa ilmapiirissä, jossa politiikkaa tehdään ideologian pohjalta ja retoriikka peittää helposti todelliset syyt. Hän haluaa kiittää Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tutkijoita, jotka puolustavat tutkimustietoon perustuvaa politiikkaa.
– Nykyisin tutkimuksessa huomioidaan hyvin kansainväliset trendit ja nähdään, että samankaltaiset olosuhteet tuottavat samanlaisia ilmiöitä eri maissa. Suomessa historiankirjoitus on monissa asioissa ollut liian nationalistista, alkaen sisällissodan tulkinnoista. Kansainvälinen vertailu auttaisi ymmärtämään, että ongelmat ovat rakenteellisia ja että kestävät ratkaisut vaativat pitkäjänteisyyttä.
Kekkonen uskoo, että ongelmia voidaan ratkoa, jos panostetaan tutkimukseen ja politiikassa otetaan pidempi aikaperspektiivi ongelmien ratkaisemiseen. Poliitikkojen tulisi ymmärtää epävarmuuksia ja hyväksyä, ettei vaikeisiin ongelmiin ole helppoja ratkaisuja. Tutkijan rooli on tarjota tutkimustulosten ohella suuntaviivoja ja todennäköisyyksiä, ei varmoja vastauksia.
– Tutkijana oppii nöyryyttä epävarmuuksien edessä. Aina pitää olla tavoitteena, että seuraava tutkimus on parempi kuin edellinen.
Teksti ja kuva: Riikka Kostiainen