Katujengien ehkäisy on koordinoitua, poikkihallinnollista ja pitkäjänteistä työtä
Katujengi-ilmiö puhuttaa koko Eurooppaa. Ranska nosti puheenjohtajuuskaudellaan katujengit Euroopan rikoksentorjuntaverkoston (EUCPN) agendalle. EUCPN julkaisi kesäkuussa tiiviin käsikirjan, jossa avataan katujengi-ilmiötä ja käsitettä. Käsikirja on tarkoitettu kentän työntekijöille, kehittäjille ja päätöksentekijöille. Myös tulevat hyvinvointialueet tarvitsevat tietoa, miten ehkäistä nuorten liittyminen jengeihin, alaikäisten nuorten rekrytointi järjestäytyneen rikollisuuden piiriin, jengien käyttämän väkivallan eskaloituminen sekä miten tukea jengeistä ja rikollisesta elämäntavasta irrottautumista.
Rikollisen elämäntavan ja väkivallan ihannointi sosiaalisessa mediassa
EUCPN:n julkaisussa käytetään katujengistä ns. konsensusmääritelmää, jonka mukaan katujengillä on viisi minimikriteeriä. Katujengissä on kyse vähintään kolmen hengen ryhmästä, joka voi korostaa jäsenyyttä tietoisesti tunnusmerkein, nimin, logoin ja tatuoinnein. Näkyvät tunnusmerkit ovat kuitenkin enemmän ryhmän ominaisuuksia kuvaavia kuin ryhmää määritteleviä tekijöitä. Katujengin jäsenet ovat tyypillisesti iältään nuoria aikuisia tai teini-ikäisiä, keskimääräinen ikä näyttää nuorentuneen niin Euroopassa kuin Suomessa. Suomessa katujengien jäsenet ovat pääosin parikymppisiä miehiä.
Katujengiä määrittää myös toiminnan jatkuvuus ja kesto sekä ns. katuorientaatio. Katujengin jäsenet eivät pidä rikollista toimintaansa salassa vaan toimivat näkyvästi kaduilla ja asuinalueilla aiheuttaen pelkoa ulkopuolisissa. Katujengit hyödyntävät sosiaalista mediaa vahvistamaan identiteettiään ja näkyvyyttään ja haastavat toisiaan ratkaisemaan konflikteja kaduille. Jengejä tutkinut journalisti Diamant Salihu (2022) kuvaa katujengi-ilmiön syntymistä Ruotsissa. Hän arvioi useiden haastattelujen valossa myös mahdollisuuksia jengeistä irrottautumiseen sekä sitä, kuinka jengiläiset hyödyntävät taitavasti sosiaalista mediaa, esittelevät rikollista elämäntapaa ja seuraajiensa tuella luovat digitaalista huomiotaloutta.
Laittomat teot ja väkivallan käyttö ovat olennainen osa katujengin identiteettiä ja määritelmän viides kriteeri. Katujengit tyypillisesti tekevät rikoksia ja lisäksi aiheuttavat uhkaa yleiselle turvallisuudelle ja turvattomuuden tunnetta sivullisille. Katujengit eivät kaihda törkeän väkivallan käyttöä. Väkivalta voi olla jengien välistä kilpailua tai kostoa; jengin sisäistä, jolla kontrolloidaan tai rangaistaan sääntöjä rikkoneita; väkivaltaa rikosten tekemisessä, kuten ryöstöissä; tai väkivaltaa jengin uskottavuuden, identiteetin ja statuksen vahvistamiseksi.
Katujengien määrittelyyn liittyy myös alueellisuuden ja etnisyyden elementit. Katujengin ”kotipesä” voi olla tietyllä alueella tai lähiössä, jonka kontrollista kilpaillaan. Etnisyys, maahanmuuttajatausta ja kulttuuriset tekijät aiheuttavat ehkä eniten keskustelua jengeihin liittymisen syistä. Näiden suhde on kompleksinen, sillä tutkimuksissa ei ole havaittu kausaalista linkkiä, joka osoittaisi etnisyyden olevan syy ryhtyä rikoksiin ja liittyä jengeihin. (Ks. myös Danielsson 2022.) Tutkimukset ovat pikemmin osoittaneet, että vähemmistöryhmiin kuuluvien nuorten taustalla on muita useammin riskitekijöitä kuten työttömyyttä, pienituloisuutta ja syrjintää.
Rajanveto nuorisoryhmien ja katujengien välillä ei kuitenkaan ole aina selkeä Suomessakaan, minkä vuoksi ”väärien” negatiivisten leimojen ja määrittelyjen suhteen täytyy olla tarkkana. Yhteen liittynyt nuorisoryhmä voi tehdä rikoksia, mutta ei silti täytä katujengin määritelmää. Toisaalta katujengeihin voi kuulua myös alaikäisiä nuoria ja mukana voi olla henkilöitä, jotka eivät välttämättä liity rikolliseen toimintaan. Nuorisorikollisuuden kasvulla on osansa myös katujengi-ilmiössä, ja toisinpäin. Vaikka rikoksia ei tehtäisi osana jengiä, saattaa ilmiö silti olla antanut vaikutteita. Niin sanottu Copy cat -ilmiö liittyy myös vahvasti tämän hetken nuorisokulttuuriin. Videopalveluissa leviää erilaisia videoita nuorten tekemistä rikoksista ja väkivallanteoista sekä näiden ihannointia. Tämä on valitettavasti itseään ruokkiva ilmiö. Katujengit taas ruokkivat tätä korostamalla väkivallan, huumekaupan ja muun rikollisen toiminnan tuomaa ”hyötyä” omassa toiminnassaan ja omilla kanavillaan.
Painopiste ehkäisevään työhön
Katujengien toimintaa hillitään rikosoikeusjärjestelmän ja poliisin rikostorjunnan, reaktiivisten ja repressiivisten toimien kautta. Niiden tavoite on ottaa tekijät kiinni ja rangaista heitä. Monenlaista inhimillistä kärsimystä ja paljon kustannuksia vältettäisiin, jos toimittaisiin aikaisemmin ja painopiste olisi rikosten ennaltaehkäisyssä.
EUCPN:n julkaisussa esitellään kolmenlaisia, tutkimuksissa vaikuttaviksi osoitettuja keinoja, joilla voidaan ehkäistä ja vähentää katujengien tekemiä rikoksia ja niistä aiheutuvia haittoja. Ensimmäinen lähestymistapastrategia pyrkii ehkäisemään jengin jäseneksi rekrytoitumista ja jengiin kiinnittymistä. Toisen strategian toimenpiteiden avulla yritetään saada jengin jäseneksi päätyneet nuoret pidättäytymään väkivallan käytöstä. Kolmannen tason toimenpiteet keskittyvät tukemaan jengeistä ja rikollisesta elämäntavasta irrottautumista. Näitä strategioita toteuttavat eri toimijat, ja niillä on erilaisia mahdollisia vaikutuksia, joista pitää olla tietoinen jo suunnitteluvaiheessa.
Rekrytoitumisen ehkäisemiseen keskittyvillä projekteilla vähennetään samalla jengien haitallisia vaikutuksia. Sosioekonomisiin tekijöihin puuttuvat, rakenteellista epätasa-arvoa, polarisaatiota ja sosiaalista syrjäytymistä vähentävät toimet vaikuttavat jengiin liittymisen riskitekijöihin. Työttömyyttä, syrjintää ja syrjäytymistä kokeneelle nuorelle jengi voi kuulostaa houkuttelevalta mahdollisuudelta sosiaaliseen nousuun, yhteenkuuluvuuteen ja onnistumisen kokemuksiin, vaikkakin laittomin keinoin. Toiseen riskikategoriaan kuuluvat muun muassa lapsuuden negatiiviset kokemukset, moniongelmainen perhetausta, puuttuva vanhemmuus, oppimisvaikeudet ja koulupudokkuus. Kolmas riskikategoria muodostuu alueesta, koulusta ja naapuruston jengeistä. Omalla asuinalueella toimivat jengit lisäävät riskiä tulla rekrytoiduksi.
Niin päättäjät kuin nuoria kohtaavat kenttätyöntekijät tarvitsevat tarkkaa tietoa katujengien toiminnasta ja rekrytoitumisen riskitekijöistä, jotta voidaan suunnitella tehokkaita ja nuoren tarpeisiin räätälöityjä lähestymistapoja. Jalkautuvalla työllä nuorten parissa on tässä tärkeä rooli. Sen kautta nuoret tavoitetaan ja heihin luodaan kontakti, jolloin ongelmat havaitaan riittävän ajoissa. Varhaisella puuttumisella voidaan katkaista haitallinen kehityskulku. Primaariprevention eli koko väestön hyvinvointia, työllisyyttä lisäävien ja syrjintää vähentävien toimien toteuttaminen vaatii pitkäaikaista, yli hallituskausien menevää sitoutumista ja resursseja.
Sekundaariprevention riskiryhmiin suuntautuvat toimet sisältävät myös haasteita. Esimerkiksi tietyn alueen tiettyyn etniseen ryhmään suunnattavat ehkäiseviksi tarkoitetut toimet voisivat lisätä leimautumista, vahvistaa negatiivista sosiaalista yhteenkuuluvuuden tunnetta – ja näin saada aikaan jopa käänteisiä vaikutuksia. Rikoksia ehkäisevässä työssä voi olla tärkeää myös se, kuka työtä tekee. Tutkimuksessa on nostettu esille, että esimerkiksi samasta taustasta tulleilla ja rikollisesta toiminnasta irrottautuneilla paikallisilla roolimalleilla on suuri vaikutus nuoriin.
Toisen kategorian riskeistä perheeseen liittyviä ongelmia voidaan tukea perheterapian sekä vanhemmuutta ja perheen vuorovaikutusta parantavin keinoin. Tähän on olemassa vaikuttavaksi osoitettuja, antisosiaalista käytöstä vähentäviä menetelmiä. Nuorille koulupäivän jälkeen järjestetyt iltapäiväkerhot tai muut matalan kynnyksen harrastukset ovat osoittautuneet tehokkaiksi keinoiksi tuottaa onnistumisen kokemuksia, lisätä sosiaalista koheesiota ja kontrollia sekä vahvistaa luottamusta aikuisiin ja viranomaisiin. Kun harrastukset elitistisoituvat, moni nuori jää kustannusten takia niiden ulkopuolelle. Nuorten yleistä hyvinvointia lisäävillä toimilla voidaan ehkäistä rikollisuutta ja katujengeihin päätymistä.
Poliisin perinteisiä toimia – partiointia, pysäyttämistä, etsimistä ja nollatoleranssia – paremmin näyttää tutkimusten mukaan toimivan poliisin ongelmanratkaisuun tähtäävä työ alueilla ja naapurustoissa. Tätä paikalliseen ongelmanratkaisuun tähtäävää työtä (POR) poliisi tekee Suomessakin, ja se on kirjattu poliisin ennalta estävän toiminnan strategiaan vuosille 2019–2023.
Rikollisesta elämäntavasta, jengistä ja väkivallan käytöstä irrottautumiseksi tarvitaan kohdennettuja erityisestäviä tertiaariprevention toimintoja. Yksi esimerkki on Bostonissa käynnistetty ja tutkimusnäyttöön perustuva ryhmäväkivaltaan puuttumisen strategia (Group Violence Intervention GVI). Vakavinta väkivaltaa ja henkirikoksia tekee pieni osa jengien jäsenistä, joten poliisin ja syyttäjän rikosoikeudellisia toimia ja moniammatillisia tukitoimia suunnataan heihin. Jengien jäseniä kutsutaan hanketta esitteleviin tilaisuuksiin, joissa kerrotaan tuesta väkivallasta luopumiseen. Vakavan väkivallan lopettamiseksi jengien valvontaa ja seurantaa lisätään ja käytetään tehostettua rangaistuksen uhkaa. Väkivaltaa käyttäville ja sopimuksia rikkoneille seuraa nopea rangaistus, mutta jengin muu toiminta ei ole erityistarkastelun kohteena eikä jengin hajottaminen sinänsä tavoitteena. Tätä voidaan pitää myös lähestymistavan haasteena. Interventiota on testattu vuodesta 2018 alkaen myös Malmössä, ja lupaavien tutkimustulosten jälkeen sitä on laajennettu joihinkin muihin kaupunkeihin Ruotsissa.
Mitä syvemmällä ja mitä hierarkkisemmassa jengissä ollaan, sitä enemmän ulkopuolelta tarjotusta tuesta on apua jengielämästä ja järjestäytyneestä rikollisuudesta irrottautumista – tai se on jopa välttämätöntä. Käytännössä tukevan työn sisältö muodostuu asiakkaan kanssa yhteisestä pohdinnasta, miten veto- ja työntötekijöitä vahvistetaan ja miten estävistä tekijöistä selvitään. Suomessa irrottautumista tukevaa EXIT-ohjelmaa toteuttaa Aggredi yhteistyössä Keskusrikospoliisin kanssa.
Lopuksi
Rikollisuuden vähentäminen edellyttää koordinoitua, poikkihallinnollista ja pitkäjänteistä työtä Suomessakin. Poliisi on tunnistanut katujengejä koko maassa kymmenkunta, ja jäseniä yli sata. Eri tavoin ja eri tasoilla tapahtuvan ehkäisevän työn tekeminen on välttämätöntä. Suomessa poliisin toiminta nuorten parissa sekä ankkuritoiminnassa että laajemmin poliisin ennalta estävässä toiminnassa tuo poliisia lähemmäs nuoria. Tämä mahdollistaa tiedon saamisen mutta myös varhaisemman puuttumisen sekä yksilöiden että ilmiöiden haitallisiin kehityskulkuihin. Ankkuritoiminnan vaikuttavuudesta on saatu jo näyttöä. (Ks. Kaakinen ym. 2022.)
Tällä hallituskaudella Suomessa on pilotoitu ”ankkurista pudonneille” eli vakavia ja toistuvasti rikoksia tekeville nuorille rikoksilla oireilevien nuorten toimintamallia. Neljän kunnan moniammatillisissa tiimeissä on jo tunnistettu vakavan väkivallan ja teräaseiden käytön lisääntyminen ja nöyryyttävien kuvien jakaminen sosiaalisessa mediassa. Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti tekee tästäkin arviointitutkimusta (Kaakinen yms, tulossa). Sekä EUCPN:n käsikirjasta että pilottihankkeista saatuja kokemuksia täytyy hyödyntää jatkossa myös jengiytymisen ehkäisyssä, ja siksi jatkorahoituksen hankkiminen on työn alla.
Saija Sambou & Emilia Hämäläinen
Sambou on erityisasiantuntija oikeusministeriössä ja Hämäläinen erityisasiantuntija sisäministeriössä.
Kirjoitus perustuu pääosin EUCPN:n julkaisuun: Toolbox on street gang prevention (2022). Kaikki artikkelissa esitetyt rikoksentorjuntakeinot ja niistä tehdyt vaikuttavuusarviot alkuperäisine lähteineen löytyvät julkaisusta.
Muita lähteitä:
Diamant Salihu: Kunnes kaikki kuolevat. Johnny Kniga 2022.
Petri Danielsson: Nuorten väkivaltarikollisuuden määrä ja piirteet poliisin tietoon tulleen rikollisuuden valossa. Keskusrikospoliisi 2022.
Markus Kaakinen ym.: Ankkuritoiminnan vaikuttavuus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2022:40.
Saija Sambou & Heidi Lind: Moniammatillisuus ja riittävät resurssit tarpeen nuorten rikosten uusimisen ehkäisyssä. Haaste 2/2022.
Kuva: Riikka Kostiainen
