Syrjintää rikosoikeusjärjestelmässä tarkasteltava moniulotteisesti ja vertailevasti
Tutkijat ovat esittäneet, että yhteiskunnan heikompiosaisiin kuuluvat ryhmät joutuvat poliisitoimien ja rikosoikeusjärjestelmän kohteeksi muita useammin ja heitä kohdellaan kovakouraisemmin kuin väestöä keskimäärin. Poliisia on toisinaan arvosteltu siitä, että se käyttäisi valtaansa yhteiskunnallisesti erottelevin ja eriarvoistavin tavoin. Kansainvälistä tutkimusta on tehty runsaasti niin luokkaan, etnisyyteen, rodullisuuteen, sukupuoleen kuin seksuaalivähemmistöjenkin kohteluun liittyvistä kysymyksistä. Suomessa aiheita on tutkittu vähemmän. Viime vuosina on kuitenkin tutkittu esimerkiksi etnistä ja rodullista syrjintää ja profilointia poliisin ja yksityisen turvallisuusalan toiminnassa (esim. Keskinen ym. 2018; Himanen 2021; Saarikkomäki 2021). Etnisellä profiloinnilla viitataan kontrollitoimien kohteiden syrjivään valikointiin, joka pohjautuu rodullistaviin ja etnisiin stereotypioihin.
Suomessa sekä poliisin että oikeuslaitoksen toimintaan luotetaan yleisesti. Myös turvallisuusviranomaiset pitävät tasapuolisuutta ja oikeusvaltiota tärkeinä arvoina. Samalla yhdenvertaisuuteen liittyvää keskustelua saatetaan pitää ulkopuolisena tai jollakin tapaa ylimääräisenä. Nykylainsäädäntö kuitenkin velvoittaa viranomaisia paitsi välttämään syrjintää myös edistämään yhdenvertaisuuden toteutumista. Tutkimuksessa olisi tärkeää, että moninaistuvassa nyky-yhteiskunnassa sekä empiirinen että teoreettinen ymmärrys kontrollin ja eriarvoisuuden suhteista lisääntyisi.
Keskitymme esittelemään kriminologian, sosiologian ja poliisitutkimuksen teorioita ja tutkimusperinteitä, jotka käsittelevät etnistä tai rodullista eriarvoistamista poliisitoiminnassa. Kysymme miten eri teoriat selittävät mahdollista syrjintää rikosoikeusjärjestelmässä. Kirjoituksen lopuksi pohdimme kansainvälisen vertailun mahdollisuuksia ja haasteita poliisitoiminnan tutkimisessa.
Poliisitutkimuksen historiaa: Konsensus vai konflikti?
Leimaamisteoriassa ja kriittisen kriminologian kentällä on jo pitkään esitetty kysymyksiä siitä, keihin kontrolli kohdistuu ja nostettu esiin valtarakenteiden merkityksiä. Kriittisessä poliisitutkimuksessa ryhdyttiin 1970-luvulla puhumaan tietyistä ryhmistä poliisin omaisuutena (police property) (Lee 1981). Käsitteellä tarkoitettiin ilmiötä, jossa kontrolliviranomaiset sulkevat yhdenvertaisen kansalaisuuden piiristä ulos ryhmiä, joihin keskiluokkainen valtaväestö suhtautuu epäilevästi. Yhdysvaltalaistutkijat havaitsivat, että poliisi piti esimerkiksi nuoria mustia miehiä rikollisina ja käsitteli heitä kovakouraisesti, aivan kuin poliisilla olisi ollut siihen erityisvaltuudet.
Konsensuspohjaisilla malleilla puolestaan on pyritty selittämään pois rodullista epätasa-arvoisuutta. Niiden mukaan poliisikontrolli keskittyy alueille, joilla on paljon rikollisuutta. Konfliktipohjaisissa malleissa taas ajatellaan, että lainsäädäntöä ja sen täytäntöönpanoa ohjaavat yhteiskunnan hallitsevien ryhmien edut.
Vaikka poliisitutkimuksen näkökulmat ovat monipuolistuneet 1960-luvun jälkeen, rodullinen ja etninen syrjintä on edelleen keskeinen tutkimusaihe. Tutkijat eri maissa tarkastelevat poliisin suhdetta etnisiin vähemmistöihin monesta näkökulmasta keskittyen esimerkiksi poliisien asenteisiin, poliisien rekrytointiin ja etniseen monimuotoisuuteen poliisivoimissa, antirasistiseen tai monimuotoisuuskoulutukseen, yhteisö- ja lähipoliisitoimintaan tai poliisin vastuullisuuteen ja valvontaan. Lisäksi on nostettu esiin kontrollin kohteiden kokemuksia poliisista.
Ajankohtaisia näkökulmia: Harkintavalta, poliisikulttuuri ja luottamus
Konsensus- ja konfliktiteoreettiset mallit eivät ole kuitenkaan tyhjentävästi huomioineet vähemmistöjen ja poliisin suhteita välittäviä mekanismeja kuten harkintavaltaa, poliisikulttuuria ja luottamusta, joihin voidaan empiriaa ja teoriaa yhdistävillä tutkimuksilla päästä käsiksi.
Harkintavalta on olennainen osa viranomaisten päätöksentekoa. Lain soveltaminen ei voi olla täysin suoraviivaista. Samalla laaja harkintavalta luo tilaa vinoumille ja stereotypioille. Toisaalta harkintavalta ei ole ongelma vain katutasolla: myös sellaiset politiikkaratkaisut ylemmillä tasoilla, jotka eivät tarkastele yhdenvertaisuusvaikutuksia, voivat tuottaa syrjintää (Bushway & Forst 2013).
Rikollisuuden ja poliisitoiminnan tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota niin sanottujen rikollisten alakulttuurien lisäksi poliisin alakulttuuriin (police subculture) eli niihin uskomuksiin ja arvoihin, joiden varassa poliisi työskentelee. Tutkijat ovat esittäneet, että poliisin työkulttuurin keskeisiä piirteitä ovat esimerkiksi kyynisyys, epäilevyys, konservatiivisuus ja eristäytyminen muusta yhteiskunnasta. Nämä voivat lisätä syrjivän toiminnan todennäköisyyttä.
Esimerkiksi poliisin taipumus epäileväisyyteen ja stereotyyppiseen asennoitumiseen voi saada poliisin toimimaan yhteiskunnassa ilmenevien rasististen käsitysten mukaisesti ja uusintamaan niitä. Poliisikulttuurin käsitettä on kritisoitu siitä, että se ohittaa poliisikulttuurin sisäiset erilaisuudet ja aliarvioi poliittisen ja yhteiskunnallisen kontekstin merkitystä (Chan 1996). Poliisi ei ole yhteiskunnasta eristetty toimija, vaan yhteiskunnalliset ristiriidat ja politiikan muutokset, kuten muuttoliikkeen kriminalisointi (‘crimmigration’), vaikuttavat poliisin toimintaan.
Poliisin tutkimuksesta on siirrytty myös poliisin ja kansalaisten suhteiden tutkimukseen. Liittyen tähän suhteeseen sekä luottamuksen kysymyksiin on prosessuaalisen oikeudenmukaisuuden teoriaperinne tällä hetkellä ehkä nopeimmin kasvava tutkimussuuntaus (‘procedural justice theory’). Teorian mukaan kansalaisten kokemukset poliisin toiminnasta ja siitä syntyneet näkemykset toiminnan oikeudenmukaisuudesta, eli reiluudesta tai sen puutteesta, ovat merkittäviä selittäviä tekijöitä luottamukselle poliisia kohtaan sekä poliisi-instituution nauttimalle legitimiteetille.
Prosessuaalisen oikeudenmukaisuuden alaa on kuitenkin viime aikoina kritisoitu siitä, että tutkimukset ovat keskittyneet yleisiin väestökyselyihin eivätkä ole riittävästi tarkastelleet marginalisoituja ryhmiä tai ihmisten omakohtaisia kokemuksia. Teoriaperinteen tutkimuksissa ei usein huomioida epäluottamuksen taustalla olevaa rakenteellista eriarvoisuutta. Lisäksi oikeudenmukaiseksi ja tasapuoliseksi koettu kohtelu tulisi nähdä tärkeänä itsessään, ei vain poliisin legitimiteettiä lisäävänä asiana. Yhteiskunnassa korkea luottamus poliisiin on monin tavoin etu, mutta sokea luottamus voi olla jopa haitallista. (Schaap & Saarikkomäki 2022.)
Tutkimuksen näkökulmasta tarvitaan moninaisia menetelmiä, sekä laadullisia että määrällisiä, jotta teorioita ja tutkimusta yhdenvertaisuudesta rikosoikeusjärjestelmässä voidaan kehittää. Lisäksi ehdotamme, että tarvitaan myös vertailevaa kansainvälistä tietoa.
Vertaileva kansainvälinen tutkimus voi paljastaa syrjinnän syitä ja tehokkaita puuttumiskeinoja
Kirjoittajat ovat mukana kansainvälisessä COST Police Stops -verkostossa. Verkosto vertailee poliisin pysäytysten (‘stop and search’) käytänteitä ja lainsäädäntöä eri Euroopan maissa. Verkosto on koonnut esimerkiksi maiden välisen vertailun poliisin pysäytysten valtuuksista ja kansalaisten oikeuksista valittaa pysäytyksistä, tutkimuskirjallisuuslistan ja tehnyt podcast-jaksoja. Maiden välinen vertailu on kuitenkin osoittautunut hankalaksi erilaisten tilastointikäytäntöjen ja lainsäädännön rakenteiden takia. Verkosto havaitsi, että meiltä puuttuu vertailukelpoista tutkimusta syrjinnästä ja sen syistä.
Vertailusta tekee haastavaa ja mielenkiintoista myös se, että poliisin valtuudet ja tehtävät on määritelty eri tavoin eri maiden lainsäädännöissä. Hankkeen alustaviin havaintoihin kuuluu, että poliisin pysäytys- ja tarkastuskäytäntöjen valvonta on Euroopassa vähäistä.
Verkoston työryhmä ‘Experiences of police stops’ korostaa kontrollin kohteiden näkökulmien huomioimisen tärkeyttä. Poliisin pysäytysten ja mahdollisiin syrjinnän, valikoivuuden tai ylikontrollin kysymyksiin ei ole aina helppoa pureutua empiirisesti. Maiden väliset vertailut ovat tässä tärkeitä, mutta haastavia toteuttaa. Esimerkiksi kaikkialla Euroopassa ei ole saatavilla minkäänlaista tutkimusta etnisten vähemmistöjen ja poliisin suhteista.
Yhteenveto ja kontrollintutkimuksen tulevaisuus
Klassiset kriminologiset konfliktiteoriat palauttivat havaitut eriarvoisuudet poliisitoiminnassa makrotason valtasuhteisiin. Poliisi oli tämän näkemyksen mukaan hallitsevan luokan väline luokkavallan käyttöön. Nykyisten institutionaalista syrjintää painottavien näkökulmien mukaan eriarvoisuus on tulosta kontrollitoimijoille annetuista tehtävistä ja rakenteellisen epätasa-arvon kohtaamisesta. Etnistä ja rodullista syrjintää voidaan selittää institutionaalisella syrjinnällä: neutraaliksi tarkoitettu lainsäädäntö ja politiikka osoittautuvat käytännössä syrjiväksi, syrjivien rakenteiden ja poliisitoiminnan käytänteiden vuorovaikutuksen seurauksena.
Tutkimuksessa tarvitaan teorioiden ja menetelmien moninaistamista ja vuoropuhelua, jotta ymmärrämme ajankohtaisia ilmiöitä syvemmin. Kontrollintutkimuksen teorioilla pitäisi olla käytännön tutkimukseen arvoa ja niiden tulee myös huomioida laajasti konteksteja, rakenteita ja muutoksia. Esimerkiksi yksi tulevaisuudessa yhä keskeisempi muutos on kontrollitoiminnan yksityistyminen, yksityisen turvallisuusalan tulo poliisin rinnalle. Yksityisen turvallisuusalan ja syrjinnän kysymysten tutkimus on kuitenkin vasta alkumetreillä.
Kansainvälinen vertailu on tulevaisuudessa tärkeää ongelmakohtien löytämiseksi. Voisi kysyä esimerkiksi, mistä valvonnan puute johtuu eri maissa. Etnistä ja rodullista syrjintää poliisitoiminnassa havaitaan myös maissa, joissa luottamus poliisiin ja oikeuslaitokseen on korkea, mutta ilmiö ei ole kaikkialla samanlainen eivätkä samat keinot välttämättä pure syrjitään kaikkialla. Kansainvälinen vertailu mahdollistaisi jatkossa myös eri teorioiden testaamisen: selittävätkö esimerkiksi erilaiset poliisikulttuurit, luottamus, koloniaalihistoriat tai lainvalvontakäytännöt eroja poliisin syrjivyydessä eri maissa? Entä millaiset poliisireformit kehittävät poliisitoimintaa ja rikosoikeusjärjestelmää vastuullisempaan ja yhdenvertaisempaan suuntaan?
Markus Himanen & Elsa Saarikkomäki
Markus Himanen (VTM) työskentelee väitöskirjatutkijana Helsingin yliopistossa Etnisten suhteiden ja nationalismin tutkimuskeskuksessa (CEREN).
Elsa Saarikkomäki (VTT, kriminologian dosentti) työskentelee yliopistonlehtorina Turun yliopistossa Oikeustieteellisessä tiedekunnassa ja Haaste-lehden sivutoimisena päätoimittajana.
Lähteet:
Police Stops in Europe. EU COST -project.
Bushway, S. D. and B. Forst (2013). "Studying Discretion in the Processes that Generate Criminal Justice Sanctions." Justice Quarterly 30(2): 199–222.
Chan, Janet (1996). Changing police culture. The British Journal of Criminology 36:1, 109–134.
Himanen, M. (2021). Turvallisuus ja institutionaalinen rasismi – esimerkkinä etninen ja rodullinen syrjintä poliisitoiminnassa. Teoksessa Suvi Keskinen, Minna Seikkula & Faith Mkwesha (ed.): Rasismi, valta ja vastarinta. Rodullistaminen, valkoisuus ja koloniaalisuus Suomessa. Helsinki: Gaudeamus.
Keskinen, S., Alemanji, A., Himanen, M., Kivijärvi, A., Osazee, U., Pöyhölä, N. & Rousku, V. (2018). The Stopped – Ethnic Profiling in Finland. Swedish School of Social Science, University of Helsinki, 2018, Helsinki.
Lee, J. A. (1981). ‘Some Structural Aspects of Police Deviance in Relations with Minority Groups’, in C. D. Shearing (ed.), From Organizational Police Deviance – Its Structure and Control. Toronto: Butterworths, pp. 49–82.
Saarikkomäki, E. (2021). Etnisten vähemmistönuorten kokemukset virallisesta kontrollista ja leimasta. Kriminologia, 1(1), 20–38.
Schaap, D., & Saarikkomäki, E. (2022). Rethinking police procedural justice. Theoretical Criminology, 26(3), 416–433.
Kuva: Riikka Kostiainen
