Rikoksentorjunnan arviointitutkimukselle palkinto

Julkaisuajankohta 21.5.2019 11.11
Uutinen

Rikoksentorjuntaneuvosto palkitsee ansioituneen rikoksentorjunnan arviointitutkimuksen neuvoston 30-vuotisjuhlassa 1.10.2019. Palkinnon tavoitteena on edistää tutkimustietoon perustuvan rikoksentorjunnan kehittämistä. Rikoksentorjunnan keinoja valittaessa on tärkeää, että niiden vaikuttavuutta tutkitaan ja arvioidaan rikoksentorjunnan kannattavuutta.

Palkinto myönnetään tutkijalle konkreettisen vaikuttavuus- ja arviointitutkimuksen tekemisestä. Palkinnon myöntämisen tärkeimpänä kriteerinä on tutkimuksesta saatu hyöty rikoksentorjunnan kehittämiselle ja että se on tukenut näyttöön perustuvaa kriminaalipolitiikkaa. Tutkimukset voivat olla vaikuttavuusarviointeja, prosessiarvioita sekä kirjallisuuskatsaustutkimuksia, jotka perustuvat muiden tekemään primääritutkimukseen.

Arviointitutkimuksen palkinnon lisäksi myönnetään opinnäytepalkinto. Tähän kilpailuun voivat osallistua yliopiston, korkeakoulun ja ylemmän ja alemman ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytteet.

Palkinnon saamisen edellytyksenä on, että tutkimus/opinnäyte on tallennettu rikoksentorjuntaneuvoston tutkimusjaoston perustamaan rikoksentorjunnan arviointitutkimuksen tietokantaan viimeistään 2.8.2019.

Rikoksentorjunnan arviointitutkimuksen palkinto on 2 000 euroa ja opinnäytepalkinto 500 euroa. Palkinto myönnetään tutkimuksen päätutkijalle.

Kilpailun voittajat valitsee rikoksentorjuntaneuvoston työvaliokunta. Tarvittaessa tutkimuksen tieteellistä arviointia varten pyydetään lausunto.

Palkinto jaetaan neljän vuoden välein. Jatkossa kilpailuun voivat osallistua kaikki edellisen palkinnon jälkeen julkaistut, edellä mainittuun tietokantaan kirjatut tutkimukset.

Lisätietoja: rikoksentorjuntaneuvoston pääsihteeri, neuvotteleva virkamies Minna Piispa, puh. 02951 50223, sähköposti: [email protected]