Rikoskierre ei katkea yhdellä tapaamisella
Moniammatillisia toimintamalleja pidetään keskeisenä keinona vastata nuorten rikollisuuteen. Niissä nuorta tukee tarpeen mukaan usean alan ammattilainen, kuten sosiaali-, nuoriso- ja rikosseuraamustyöntekijä. Yhteistyö voidaan organisoida eri tavoin: yhteisen tiimin kautta tai tiiviinä ja rakenteisena yhteistyönä viranomaisten ja organisaatioiden välillä.
Ankkuritoiminta ei riittävä vakavia rikoksia tehneille
Ankkuritoiminta on valtakunnallinen moniammatillinen malli, jossa pääasiassa poliisin sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ja nuorisotyön edustajista koostuva tiimi arvioi nuoren tilannetta ja sopii tarvittavista toimista (ks. esim. Haaste 2/2022). Tiimi voi kokoontua nuoren asioiden äärelle kerran tai useammin. Toiminnan painopiste on varhaisessa puuttumisessa, ja se kohdistuu pääasiassa alle 18-vuotiaisiin nuoriin, jotka ovat jääneet kiinni ensimmäisistä tai lievistä rikoksista. Tällaisissa tilanteissa lyhytkestoinen interventio on usein riittävä.
Siksi ankkuritoiminnan ulkopuolelle jää nuoria, jotka ovat rikosurallaan pidemmällä tai iältään jo etääntyneet kohderyhmästä. Lisäksi ankkuritoiminta ei yleensä sisällä pitkäkestoista rinnalla kulkevaa tukea, jota rikoskierteessä olevat nuoret usein tarvitsevat kasautuvien ongelmien vuoksi. Tällaisia ovat esimerkiksi arjenhallinnan vaikeudet, päihteet ja koulunkäynnin ongelmat.
Moniammatillisuuden perusajatus – nuoren samanaikaisiin ja kasautuviin tuen tarpeisiin vastaaminen – on keskeinen myös syrjäytymistä ehkäisevissä sekä koulutukseen ja työhön kiinnittymistä tukevissa palveluissa. Näiden on arvioitu hyödyttävän erityisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevia nuoria. Sama pätee rikoksentorjunnassa: moniammatillinen tuki voi olla erityisen tärkeää juuri niille nuorille, jotka ovat jo ajautuneet rikoskierteeseen. Tällöin tuen on oltava pitkäjänteistä, arkeen kiinnittyvää ja nuoren toimintakykyä konkreettisesti vahvistavaa.
Rikoksilla oireilevien nuorten toimintamalli
Rikoksilla oireilevien nuorten toimintamalli kehitettiin, koska rikoskierteessä oleville nuorille ei ollut riittävästi kohdennettua ja pitkäjänteistä kannattelevaa tukea. Mallin tavoitteena on vastata juuri tämän ryhmän palvelu- ja tuen tarpeisiin.
Mallissa rikos- ja päihdekierteessä olevia nuoria, alaikäisistä nuoriin aikuisiin, tuetaan moniammatillisesti ja pitkäkestoisesti rinnalla kulkien. Rikoskierteen katkaisemiseen liittyvät palvelut kootaan yhteen paikalliseen tai alueelliseen yksikköön. Yksi erikoistunut työntekijä vastaa nuoren tilanteen kokonaiskoordinoinnista ja toimii hänen ensisijaisena yhteyshenkilönään. Tarvittaessa työntekijän tukena on muu henkilöstö, ja nuoren kannalta keskeiset palvelut liitetään mukaan suunnitelmallisesti.
Mallia pilotoitiin vuosina 2020–2023 Turussa (ROKKI), Oulussa (NURRI), Rovaniemellä (RIKO) ja Vantaalla (Ri-O). Toteutustavat vaihtelivat paikkakunnittain. Turussa, Oulussa ja Rovaniemellä toimintaa toteutettiin moniammatillisten tiimien kautta, kun taas Vantaalla painopiste oli viranomaisten välisessä yhteistyössä ilman erillistä tiimirakennetta. Lisäksi Vantaalla malliin liitettiin alaikäisten osalta MDFT-terapia (nuoren päihde- ja käytösongelmiin kohdistuva perheterapia, joka huomioi perheen ja arkiympäristöt.). Sittemmin mallia on pilotoitu myös muilla paikkakunnilla.
Pilotointien arvioinnin keskeiset opit
Rikoksilla oireilevien nuorten toimintamallia arvioitiin Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa laadullisin ja määrällisin menetelmin. Haastattelut tehtiin vuonna 2022, ja rekisterianalyysi kohdistui niihin nuoriin, jotka olivat pilotointihankkeiden asiakkaina vuonna 2021.
Haastatteluaineisto tarkensi, millaisiin palvelujärjestelmän puutteisiin ja kohderyhmän nuorten haasteisiin mallin tulisi vastata. Keskeisiksi ongelmiksi nousivat palvelujen hajanaisuus, heikko viranomaisyhteistyö sekä rikoserityisen osaamisen ja resurssien niukkuus.
Nuorten muutosta vaikeuttavina tekijöinä korostuivat erityisesti arjenhallinnan ja toiminnanohjauksen ongelmat, kuten neuropsykiatriset haasteet ja päihderiippuvuus. Lisäksi esiin nousivat mielenterveysongelmat, etenkin sosiaalinen ahdistus, sekä auktoriteettivastaisuus. Muutosta vaikeuttivat myös rikoksia tekevä ja päihteitä käyttävä kaveripiiri, marginaaliryhmään kiinnittyvä identiteetti ja heikko motivaatio.
Rekisteriaineistoon perustuneen vaikuttavuusarvioinnin mukaan osallistuminen toimintamalliin ei ollut yhteydessä rikosten uusimiseen yhden vuoden seurannassa. Tulosta on kuitenkin syytä tulkita varoen. Ensinnäkään tutkimuksessa ei voitu huomioida mahdollisia pilotointitoteutusten välisiä eroja vaikuttavuudessa. Toisaalta on mahdollista, että vaikutukset näkyvät vasta pidemmällä aikavälillä. Kenties todennäköisin selitys on nuorten vaikeus sitoutua työskentelyyn: 37 prosenttia osallistuneista nuorista kävi mukana vain kerran. Monien asiakkaiden kohdalla ei voida puhua pitkäkestoisesta kannattelevasta tuesta. Keskeyttäminen oli yleisempää ulkomaalaistaustaisten sekä mielenterveyshistoriaa omaavien nuorten joukossa.
Tulokset korostavat tarvetta kehittää mallia niin, että nuoret kiinnittyvät siihen nykyistä paremmin.
Tulokset korostavat tarvetta kehittää mallia niin, että nuoret kiinnittyvät siihen nykyistä paremmin. Aiemmissa pohjoismaisissa selvityksissä on havaittu, että rikoskierteessä olevien ja vakavia rikoksia tehneiden nuorten sitoutuminen vapaaehtoisiin interventioihin on usein vaikeaa. Kiinnittymistä voitaisiin vahvistaa esimerkiksi lisäämällä osallistumisen ulkoisia motiiveja, tai tuomalla mukaan velvoittavia elementtejä, kuten toiminnan kytkeminen osaksi nuorisorangaistusta. Lisäksi on viitteitä siitä, että kokemusasiantuntijoiden hyödyntäminen voi tukea nuorten sitoutumista.
Toimintamallia on syytä kehittää nykyistä systemaattisemmaksi. Arviointitutkimuksessa ei tarkasteltu suoraan yhtä yhtenäistä mallia, vaan sen pilotointihankkeita, joiden toteutustavoissa oli huomattavaa vaihtelua. Pilotoinneista saadut havainnot tarjoavat silti vahvan perustan jatkokehittämiselle.
Seuraavaksi on tärkeää koota, vertailla ja yhtenäistää eri hankkeissa syntyneet hyvät käytännöt toimiviksi toimintatavoiksi. Samalla mallin kehittämisen on kuljettava tiiviisti tutkimuksellisen arvioinnin rinnalla, jotta vaikuttavimmat elementit voidaan tunnistaa ja niiden toistettavuus varmistaa eri toimintaympäristöissä. Vasta silloin voidaan varmistaa, että kyse ei ole vain akuuttien palveluvajeiden paikkaamisesta, vaan aidosti vaikuttavista ja kestävistä ratkaisuista rikoskierteiden katkaisemiseksi.
Teemu Vauhkonen & Markus Kaakinen
Teemu Vauhkonen on erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella ja Markus Kaakinen on apulaisprofessori Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa.
Kirjoitus perustuu rikoksilla oireilevien nuorten toimintamallin arviointiin.
Kuva: Pixabay