Rikollisuuden ja kontrollijärjestelmän tutkimus – Mikä ihmeen teoria?
Konteksteina tämän numeron jutuissa on esimerkiksi vankila ja rikosurasta irtautuminen, rikosurien tutkimus eri vuosikymmeninä, lastensuojelua ja nuorisorikollisuutta koskevan hallinnoinnin muuttuva historia, rangaistuksen teoria ja restoratiivinen oikeus, valtion rooli haittojen tuottamisessa sekä poliisikontrolli ja syrjintä.
Rikollisuudesta ei voida puhua kattavasti pyrkimättä samalla ymmärtämään järjestelmää ja yhteiskuntaa ilmiön ympärillä. Alan tutkimus tarvitsee tietoa sekä yksilön toiminnasta että yhteiskunnan rakenteista, niin rikosoikeusjärjestelmästä kuin laajemminkin. Mistä eri kriminologian teoriaperinteestä rikollisuutta lähestytään, vaikuttaa painotetaanko yksilö- vai rakennenäkökulmia. Edes käsite rikos ei ole aivan yksiselitteinen, se saa erilaisia merkityksiä riippuen tieteenalasta ja teoriasuuntauksista. Teorioiden painotus myös vaihtelee, miten ne jäsentävät kontrollijärjestelmän. Kontrollintutkimuksella on myös omat perinteensä.
Eri aikakausina ja eri paikoissa erilaiset teoriat ovat vallalla. Nämä suuntaukset vaikuttavat myös käytännön työhön, esimerkiksi siihen miten alaikäisiin lainrikkojiin suhtaudutaan. Eri maissa kriminologian opetuksessa käsitellään ja painotetaan eri teorioita. Nykyään painotetaan myös moninaisuuden ja monitieteisyyden merkitystä. Yksi teoria ei selitä kaikkea moninaisista rikollisuuden muodoista; ehkä jos tällainen olisi löydetty, meillä ei töitä enää olisi. Ihmiset ja yhteiskunnat ovat monimutkaisia, joten jatkuvaa keskustelua teorian ja tutkimusasetelmien kehittämisestä ja uusien näkökulmien löytämisestä tarvitaan. Teorioilla soisi olevan käytännön tutkimukseen ja yhteiskuntaan annettavaa sekä huomioivan laajasti konteksteja ja muutoksia.
Teoria linkitettynä empiiriseen tutkimukseen voi haastaa populaarikäsityksiä. Tämä on tärkeää, kun puhutaan ilmiöstä, josta kaikilla on näkemyksiä. Monelle opiskelijalle teoria kuulostaa pakolliselta pahalta. Koitin opettaa, että teoriaa voi ajatella myös hyödyllisenä työkaluna opinnäytetyössä. Perusteltu teoria luo punaista lankaa ja rajaa näkökulmaa; voi olla lohdullista että ”kaikkea” ei tarvitse ja voi tutkia. Teoriat voivat tuoda uusia ajatuksia, syventää näkökulmia ja opettaa ”operationalisoimaan” abstrakteja käsitteitä empiiriseen tutkimukseen. Teoria voi laajentaa empiiristä otetta ja toisinpäin.
Maailma muuttuu ja ymmärrys muuttuu ja teoriaa pitää kehittää sen mukana. Välillä käy niinkin, että teoriat eivät pysty selittämään empiirisessä tutkimuksessa havaittua moninaisuutta, ja siksikin tarvitaan jatkuvaa teoriakehitystä ja moninaisia menetelmiä (ks. esim. Emma Villmanin artikkeli). On pidettävä yllä teorioiden, tutkimusasetelmien ja menetelmien moninaistamista ja vuoropuhelua, jotta voidaan vaikuttaa ja ymmärtää keskeisiä yhteiskunnallisia ilmiöitä syvemmin.
Elsa Saarikkomäki
Kuva: Pixaby
