Vankeuteen tuomitaan yhä pienempi osa syntymäkohortista

24.11.2022 9.11
Suomen Akatemian rahoittaman CRIMCAR-hankkeen (2018–2023) keskeisenä tavoitteena on tuottaa uutta tutkimustietoa suomalaisten rikosurien muutoksista viime vuosikymmeninä. Kriminologisessa tutkimuksessa rikosuran käsitteellä tarkoitetaan rikosten tai rikosseuraamusten jatkumoa ja järjestystä yli yksilön elämänkaaren. Poliisin tietoon tulleiden rikosten ja tuomittujen henkilöiden määrien trendejä voidaan helposti seurata julkisten tilastojen avulla, mutta nämä tarkastelut eivät kerro kovinkaan paljon siitä, miten yksilöiden rikoskäyttäytyminen muuttuu tai missä määrin rikosepäilyt ja tuomiot kasautuvat samoille henkilöille pidemmässä seurannassa.

Rikosuratutkimusta koskevassa teoreettis-metodologisessa keskustelussa (esim. Shen ym. 2020) on viime vuosina korostettu tarvetta tarkastella kriminalipoliittisten muutosten ja historiallisten ajanjaksojen erityispiirteiden vaikutuksia rikosuriin. On mahdollista, että esimerkiksi uusien seuraamuslajien tai rangaistuskäytännön muutosten vaikutukset riippuvat siitä, missä elämänvaiheessa ihmiset niille altistuvat, ja nämä vaikutukset saattavat näkyä huomattavan pitkään. Käytännössä tällainen tutkimus edellyttää yksilötasoisia pitkittäisaineistoja, joissa useampien syntymäkohorttien rikoskäyttäytymisen kehitystä voidaan tarkastella yli historiallisten ajanjaksojen.

Tilastokeskuksen hallussa olevien suomalaisten yksilötasoisten rekisteriaineistojen avulla on mahdollista tutkia kokonaisia rikosepäily- tai tuomiouria jo varsin pitkältä ajalta. Käräjäoikeuksien tuomitsemien rangaistusten aineisto on ajallisesti kaikista kattavin, ja sisältää tuomiot vuodesta 1977 alkaen, ja tietosisältö täydentyy ns. tuomiorekisterin myötä vuodesta 1992 eteenpäin. Tämä tarkoittaa, että vuonna 1962 syntyneiden ja sitä nuorempien syntymäkohorttien koko tuomiohistoria alioikeuksissa on mitattavissa 15 vuoden rikosvastuuiästä eteenpäin. Poliisin tietoon tulleiden rikosten aineisto sisältää puolestaan rikosepäilyt vuodesta 1996 eteenpäin.

Kohorttiaineistoilla tarkempaa tietoa rikoksista tuomituksi tulemisen todennäköisyydestä yli elämänkaaren

Suomessa ei ole aikaisemmin julkaistu kattavasti tietoja kumulatiivisista tuomittujen osuuksista eri ikävaiheittain samaan tapaan kuin esimerkiksi Ruotsissa (Forslund, von Hofer & Thorsson 2012). Kohorttien vertailussa voidaan siis esimerkiksi laskea tiettyyn ikään mennessä vähintään kerran rikoksesta tuomittujen osuus, ja verrata eri kohorttien tuomittujen osuuksia samanikäisinä. Ruotsalaisista kohorttitilastoista selviää, että mistä tahansa rikoksesta tuomittujen henkilöiden osuus kohortista on laskenut erityisesti miehillä vertailtaessa 1958–1991 Ruotsissa syntyneitä kohortteja. Mihin tahansa vapausrangaistukseen tuomittujen ikäspesifi osuus on myös laskenut selvästi. Esitämme seuraavassa vastaavia tietoja Suomesta, keskittyen esimerkinomaisesti ehdottomiin vankeusrangaistuksiin tuomittujen osuuteen. Vertailussa ovat mukana vuosina 1962–1993 Suomessa syntyneet henkilöt, ja vuosina 1977–2018 tuomitut ehdottomat vankeusrangaistukset käräjäoikeuksissa.

Suomen vankiluku laski merkittävästi toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä, ja saavutti pohjoismaalaisittain tyypillisen tason 1990-luvulla (Lappi-Seppälä 2000). 1980-luvulla vankiluku oli vielä selvästi muita pohjoismaita korkeampi ja vankeuteen tuomittujen väestöön suhteutettu määrä selvästi nykyistä korkeampi. Siten erityisesti 1960-luvulla syntyneet kohortit saavuttivat rikosvastuuiän aikana, jolloin vankeusrangaistuksia tuomittiin vielä huomattavasti enemmän. Toisaalta yhdyskuntapalvelun käyttöönotto ja eräiden rikosten väheneminen 1990-luvun alkupuolella vähensivät tuomittujen vankeusrangaistusten määrää selvästi (Kuvio 1).

Kuvio 1. Vankiluku, tuomittujen ehdottomien vankeusrangaistusten ja yhdyskuntapalvelutuomioiden väestöön (100,000) suhteutettu määrä vuosina 1980–2018. Lähteet Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti ja Rikosseuraamuslaitos.

 

Vankeusrangaistuksiin tuomittujen miesten määrä vähentynyt, naisten kehitys epävarmempaa

Kuviossa 2 on esitetty ehdottomaan vankeusrangaistukseen vähintään kerran tuomittujen kumulatiiviset osuudet syntymäkohorteittain. Koska nuorinta, vuonna 1993 syntynyttä kohorttia voitiin seurata vain 25-vuotiaaksi, lyhin seuranta-aika kattaa ikävuodet 15–25. Tästä eteenpäin seuranta-aikaa pidennetään aina viisi vuotta kerrallaan, ja pisin seuranta kattaa ikävuodet 15–50. Kuviosta käy ilmi, että vähintään kerran ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomittujen osuus kasvaa aina 50 ikävuoteen saakka, mutta kasvutahti hidastuu selvästi 30 ikävuoden jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä, että valtaosa niistä, jotka ylipäätään tuomitaan vankeuteen elämänsä aikana, on tuomittu ensimmäisen kerran alle 30-vuotiaana.

Kuvio 2. Vähintään kerran ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitut henkilöt syntymäkohortin mukaan ja ikäseurannan pituuden mukaan. Koko väestö, miehet ja naiset (%).

 

Syntymäkohorttien vertailussa havaitaan puolestaan, että ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomittujen osuus on laskenut voimakkaasti yli ajan. Vuonna 1962 syntyneistä 25. ikävuoteen mennessä vankeuteen oli tuomittu noin 1,5 prosenttia, mutta 1993 syntyneistä enää noin 0,4 prosenttia. Vankeustuomion saamisen todennäköisyys tässä nuorimmassa ikäryhmässä laski erityisen voimakkaasti syntymäkohorttien 1969–1974 välillä, mitä selittää yhdyskuntapalvelun käyttöönotto 1990-luvun alkupuolella (Kuvio 1). Kohorteissa 1975–1984 15–25-vuotiaana vankeuteen tuomittujen osuus pysyi puolestaan kohtalaisen vakaana, minkä jälkeen tuomion todennäköisyys alkoi uudelleen laskea kohortista 1985 eteenpäin. 1990-luvulla syntyneillä vankeustuomion todennäköisyys 25. ikävuoteen mennessä oli noin puolen prosentin luokkaa. 

Kuvio viittaa myös siihen, että kohorttikohtainen vankeuteen tuomittujen osuus pidemmillä seuranta-ajoilla olisi jo kohtalaisen hyvin ennustettavissa 25-vuotiaana tuomittujen osuudella. Ainakin niissä kohorteissa, jossa myöhemmät seurantapisteet ovat mitattavissa, kohorttien väliset erot näyttävät pitkälti samankaltaiselta riippumatta siitä, seurataanko henkilöitä 30- tai 40-vuotiaaksi.

Koska valtaosa ehdottomiin vankeusrangaistuksiin tuomituista henkilöistä on miehiä, koko väestön kehityksen trendejä dominoivat miesten vankeusrangaistukset. Pelkkiä miehiä koskevassa tarkastelussa havaitaankin hyvin pitkälti koko väestön tilannetta vastaava kehitys, mutta vankeuteen tuomittujen osuuksien tasot ovat luonnollisesti korkeampia. Naisten osalta syntymäkohorttien välinen kehitys on kuitenkin erilainen, eikä selvää laskevaa trendiä havaita. Satunnaisvaihtelun osuus lienee naisilla myös miehiä suurempi tuomittujen lukumäärän pienuuden vuoksi. Kiinnostava havainto on myös se, että naisilla ehdottomiin vankeusrangaistuksiin tuomittujen osuus kasvaa suhteellisesti enemmän ikävälillä 25–50. Esimerkiksi 1962 syntyneessä kohortissa tuomittujen osuus kasvaa miehillä tällä ikävälillä noin 60%, kun naisilla vastaava kasvu on yli 130%. Absoluuttisesti mitaten miesten muutos on tietysti selvästi suurempi.

Rikosura-aineistoja voidaan hyödyntää monella tavalla

Nyt esitettyjä analyyseja on mahdollista jatkaa ja tarkentaa usealla tavalla. Toistaiseksi analyyseissa ei ole huomioitu ollenkaan kuolleisuutta ja maastamuuttoa, vaan jakajana on käytetty 15-vuotiaana väestöön kuuluneiden henkilöiden lukumäärää. Aineistomme ei tällä hetkellä sisällä tietoa rangaistusten täytäntöönpanosta tai muutoksenhausta, joten emme tiedä, kuinka suuri osa ehdottomiin vankeusrangaistuksiin tuomituista lopulta päätyi vankeusvangeiksi. Vastaavasti analyysia on helppo laajentaa koskemaan kaikkia käräjäoikeudessa tuomittuja rangaistuksia tai tarkastella eri rikoslajien määrien merkitystä tuloksille.

Oma kysymyksenä on se, miten vankeustuomioiden harvinaistuminen on koskenut eri väestöryhmiä. Vielä julkaisemattoman analyysimme (Aaltonen ym. 2022) mukaan vankeuteen tuomitut ovat selvästi huono-osaisempia kuin 1980-luvun loppupuolella, mutta isoimmat muutokset tapahtuivat jo 1990-luvulla. Tulevan kehityksen kannalta rekisteritutkimuksen kattavuus on aiempaa heikompaa, sillä ulkomaalailla syntyneistä vangeista, joiden osuus kaikista vangeista on 2000-luvulla kasvanut selvästi, ei ole saatavilla vastaavaa koko rikosuraa kattavaa rekisteriaineistoa. Tästä huolimatta voidaan todeta, että pitkien rikos- ja seuraamushistorioiden mittaamisen mahdollistavat rekisteriaineistot antavat paljon mahdollisuuksia muun muassa rangaistuskäytännön empiiriselle tutkimukselle, ja kriminaalipolitiikan onnistumisten ja epäonnistumisten arviointi hyötyisi edelleen näiden aineistojen laajemmasta tutkimuskäytöstä.

Mikko Aaltonen & Joonas Pitkänen

Mikko Aaltonen työskentelee kriminologian professorina Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella.

Joonas Pitkänen työskentelee väitöskirjatutkijana Helsingin yliopiston väestöntutkimuksen yksikössä.

Lähteet:
Aaltonen, Mikko & Pitkänen, Joonas & Tyni, Sasu & Martikainen, Pekka (2022) Changing socioeconomic composition of the Finnish prison population. Julkaisematon käsikirjoitus.

Lappi-Seppälä, Tapio (2000) The Fall of the Finnish Prison Population. Journal of Scandinavian Studies in Criminology and Crime Prevention 1(1): 27–40.

Shen, Yinzhi & Bushway, Shawn D.  & Sorensen, Lucy C.  & Smith, Herbert L. (2020) Locking up my generation: Cohort differences in prison spells over the life course. Criminology 58(4): 645–677.


Haaste 4/2022