Rikoksentorjuntakilpailu käynnistyy - aiheena kyberturvallisuus

Julkaisuajankohta 17.5.2017 11.54
Tiedote

Rikoksentorjuntaneuvosto järjestää kansallisen rikoksentorjuntakilpailun, jonka voittaja edustaa Suomea vuoden 2017 Euroopan rikoksentorjuntakilpailussa. Teemana on tänä vuonna kyberturvallisuus.

Kilpailuhanke voi liittyä joko järjestäytyneeseen rikollisuuteen kytkeytyvien verkkorikosten torjuntaan tai kansalaisten tietoisuuden herättämiseen kyberturvallisuusuhkista, joita internet ja erilaiset älylaitteet tuovat tullessaan. Kyberturvallisuusosaamista lisäävää ja näitä rikoksia ehkäisevää toimintaa ovat esimerkiksi eri ikäryhmille kuten lapsille, nuorille tai ikääntyneille kohdennetut tietoiskut, koulutukset tai opaskirjaset. Hankkeissa voidaan esimerkiksi opastaa, kuinka varautua netissä tai sosiaalisessa mediassa tapahtuvaan kiusaamiseen, seksuaaliseen hyväksikäyttöön, vihapuheeseen, identiteettivarkauteen tai erilaisiin petoksiin.

Suomen ja myös Euroopan rikoksentorjuntakilpailussa ehdokkaat arvostellaan mm. seuraavien kriteerien perusteella: (1) Hankkeen tulee keskittyä arkirikollisuuden tai rikollisuuden pelon torjuntaan nimetyn teeman puitteissa. Lisäksi (2) hankkeen olisi hyvä olla dokumentoidusti tuloksellinen, sen tulisi (3) perustua yhteistyöhön ja (4) olla toistettavissa muissa jäsenmaissa sekä (5) olla mielellään luova.

Suomen kilpailun voittajan valitsee syyskuussa rikoksentorjuntaneuvoston kokoama riippumaton raati. Euroopan rikoksentorjuntakilpailun järjestää Euroopan rikoksentorjuntaverkosto (EUCPN). Sen asettama tuomaristo valitsee voittajan, joka saa palkintona 10 000 euroa, ja toiseksi ja kolmanneksi tulleet kilpailuehdotukset saavat kunniamaininnan lisäksi 5 000 euroa. Palkinnot luovutetaan Tallinnassa pidettävässä rikoksentorjuntakonferenssissa 14.–15.12.2017. Suomen kilpailuhankkeen edustajalle maksetaan osallistuminen Viron tilaisuuteen.

Ehdotusten on oltava oikeusministeriössä viimeistään 31. elokuuta.

Lisätietoja: rikoksentorjuntaneuvoston pääsihteeri, neuvotteleva virkamies Minna Piispa, puh. 02951 50223, sähköposti: [email protected]