Rikoksentorjuntakilpailun 2025 teemana verkkopetosten ehkäisy
Tänä vuonna rikoksentorjuntakilpailun teemana on kansalaisiin kohdistuvien verkkopetosten ehkäisy. Verkkopetokset ovat nopeasti kasvava ja yhä monimutkaisempi uhka koko Euroopassa. Kansallisen kilpailun voittaja edustaa Suomea Euroopan rikoksentorjuntakilpailussa.
EU-SOCTA 2025 -raportin mukaan verkkopetokset ovat nopeimmin laajeneva järjestäytyneen rikollisuuden muoto. Verkkopetokset kohdistuvat yksilöihin, yrityksiin ja julkisiin toimijoihin. Petokset aiheuttavat usein uhreille vakavia taloudellisia ja psykologisia seurauksia. Lisäksi ne heikentävät luottamusta instituutioihin ja digitaaliseen yhteiskuntaan. Monet verkkopetosten uhrit joutuvat toistuvasti näiden rikosten kohteeksi, sillä rikolliset seulovat erityisen haavoittuvia ryhmiä profiloinnin ja data-analyysin avulla. Digitaalisia ympäristöjä hyödynnetään muun muassa sijoituspetoksiin, myyntipetoksiin, tietojenkalasteluun ja identiteettivarkauksiin.
Kilpailu käynnissä 30. elokuuta asti
Vuoden 2025 kansallisen kilpailun järjestää rikoksentorjuntaneuvosto. Kilpailussa etsitään innovatiivisia ja tehokkaita rikoksentorjuntahankkeita, joiden tavoitteena on suojella kansalaisia verkkopetoksilta.
Kilpailuehdotukset voivat keskittyä esimerkiksi teknisiin, yhteisölähtöisiin tai käyttäytymiseen vaikuttaviin toimiin, julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöhön tai koulutukseen. Hankkeet voivat kohdistua petoksen eri vaiheisiin kuten tietojenkalasteluun netin markkinapaikoilla tai petoksilla saadun rahan siirtoon. Keskeistä on, että hankkeella edistetään kansalaisiin kohdistuvien verkkopetosten ehkäisyä ja vähennetään niistä aiheutuvia haittoja.
Suomen ja myös Euroopan rikoksentorjuntakilpailussa ehdokkaat arvioidaan erityisesti seuraavien kriteerien perusteella: (1) hankkeen tulee keskittyä rikollisuuden tai rikollisuuden pelon torjuntaan nimetyn teeman puitteissa. Lisäksi (2) hankkeen olisi hyvä olla dokumentoidusti tuloksellinen, sen tulisi (3) perustua yhteistyöhön ja (4) olla toistettavissa muissa jäsenmaissa sekä (5) olla innovatiivinen. Suomen kilpailun voittajan valitsee syyskuussa rikoksentorjuntaneuvoston kokoama riippumaton raati.
Kansallisen rikoksentorjuntakilpailun voittaja edustaa Suomea Euroopan kilpailussa, jonka järjestää Euroopan rikoksentorjuntaverkosto (EUCPN). Voittaja saa palkinnoksi 10 000 euroa sekä toiseksi ja kolmanneksi tulleet hankkeet 5000 euroa. Palkinnot luovutetaan 27.–28. marraskuuta Tanskassa pidettävässä rikoksentorjuntakonferenssissa.
Kilpailuehdotukset pyydetään lähettämään viimeistään 30. elokuuta.
Lisätietoja:
Erityisasiantuntija Markus Alanko, puh. 0295 150 400, [email protected] (11.8. alkaen)
Kehittämisneuvos Aarne Kinnunen, puh. 0295 150 580, [email protected]