Innovaatioilla voidaan vähentää uusintarikollisuutta

20.12.2024 11.00
Tässä teemanumerossa korostetaan erilaisten innovaatioiden ja toimintamallien merkitystä rikosten ehkäisyssä ja rikosseuraamuspuolella. Saimme monipuolisesti artikkeleita, joissa käsitellään niin tekoälyä ja tietoteknisiä innovaatioita kuin myös perinteisempiä innovatiivisia hankkeita. Osa suomalaisista rikoksentorjunnan malleista on herättänyt kiinnostusta myös ulkomailla, ja niitä on viety muihin maihin.

Teknologiakehitys on nopeaa ja maailma vankiloiden ulkopuolella muuttuu jatkuvasti. Älykäs vankila -hankkeen artikkeli kuvaa, miten tärkeät ja tutkitut uudistukset vaikuttavat vankien elämään. Vangeilla on henkilökohtainen sellipääte, ja vanki-intraa voi hyödyntää opiskeluun, kuntoutukseen tai kommunikointiin läheisten ja henkilökunnan kanssa. Puolakka toteaa, että digitalisaatiolla on merkittävä rooli normaaliuden tukemisessa. On selvää, että vapautuvalle vangille on haastavaa pärjätä nyky-yhteiskunnassa ilman tietoteknistä osaamista, mikä on olennaista myös yhteiskuntaan kiinnittymisessä ja uusintarikollisuuden ehkäisyssä.

Myös poliisitoiminnassa tarvitaan erilaisia teknologisia uudistuksia. Tässä numerossa esitellään moniammatillista pelitoimintaa, jossa poliisi on näkyvämmin läsnä videopelaajien foorumeilla. Artikkeleissa tarkastellaan lisäksi tekoälyn mahdollisuuksia hallinnossa ja rikosseuraamusalalla. Tekoäly tarjoaa valtavasti jäsenneltyä dataa ja keinoja analysoida sitä. Lisäksi pohditaan, tunnistetaanko tekoälyn käyttöön liittyviä pitkän aikavälin haittoja ja riskejä.

Syrjäytymistä ja rikollisuutta voidaan ehkäistä ja vähentää erilaisilla innovatiivisilla hankkeilla. Esimerkiksi Icehearts, joka on joukkueurheiluun perustuva varhaisen tuen malli, pyrkii tukemaan haavoittuvassa asemassa olevia lapsia ja nuoria pitkäjänteisesti 12 vuoden ajan. Toimintamalli on levinnyt Suomesta Eurooppaan ja sitä pilotoidaan monissa maissa. Muista maista on tuotu Suomeen innovaatioita, kuten Pohjoismaista kymmenisen vuotta sitten kehitetty exit-toiminta, joka tukee järjestäytyneistä rikollisryhmistä irtautumista. Peltovuoman jutussa kerrotaan toiminnan lähtökohdista Rikosseuraamuslaitoksessa sekä motivaation tukemisesta ja riskitekijöistä. 

Järvinen ja Brandt kuvaavat eri puolilla Suomea pilotoituja rikos- ja päihdekierteessä olevien nuorten tukemisen moniammatillisia ja koordinoituja toimintamalleja. Jutussa muistutetaan, että hankkeet toimivat usein lyhyellä rahoituksella, mikä vaikeuttaa pitkäjänteistä työtä ja suunnittelua. “On vaikea laajentaa ja leikata samanaikaisesti”, he toteavat.

Tällä hetkellä järjestöiltä sekä valtio- ja kuntasektoreilta vaaditaan suuria leikkauksia. Tämä vaikeuttaa innovaatioiden kehittämistä, sillä ilman riittävää perusrahoitusta ja hankkeiden jatkuvuutta uusien ideoiden toteuttaminen on mahdotonta. Onkin tärkeää muistaa myös perustyön ja sen rahoituksen merkitys, jotta uusia innovaatioita voidaan toteuttaa.


P.S. Toinen kolmivuotinen kauteni Haasteen päätoimittajana on tullut päätökseen. Haluaisin kiittää toimitussihteeriä, toimitusneuvostoa, julkaisijoita ja lukijoita näistä vuosista, joihin on mahtunut monenlaisia mielenkiintoisia teemoja ja näkökulmia!

Elsa Saarikkomäki
 

Kuva: Riikka Kostiainen

Haaste 4/2024