Rikoksentorjuntakilpailu käynnistyy - aiheena ikääntyviin kohdistuvat rikokset

Julkaisuajankohta 26.5.2016 19.36 | Julkaistu suomeksi 13.11.2017 klo 19.44
Tiedote

Rikoksentorjuntaneuvosto järjestää kansallisen rikoksentorjuntakilpailun, jonka voittaja edustaa Suomea vuoden 2016 Euroopan rikoksentorjuntakilpailussa. Teema on tänä vuonna ikääntyviin kohdistuvien rikosten ehkäisy.

Ikääntyvät ovat haavoittuvassa asemassa, sillä he ovat usein muista riippuvaisia arkielämästään selviytymisessä. Ikääntyvien voi olla myös vaikea hakea apua, erityisesti jos heitä hyväksikäyttävä tai heihin rikoksia kohdistava henkilö on läheinen tai he ovat muuten riippuvaisia kyseisestä henkilöstä.

Ikääntyviin kohdistuneiden rikosten torjuntaan kuuluvat esimerkiksi toimet, joilla pyritään parantamaan turvallisuudentunnetta tai estämään tai vähentämään:

• taloudellista hyväksikäyttöä kuten petoksia tai maksukorttirikoksia
• fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa kuten pahoinpitelyä, lääkkeiden väärinkäyttöä tai hoidon laiminlyöntiä.
Rikokset voivat olla ulkopuolisten, läheisten tai ikääntyviä hoitavien tai avustavien henkilöiden tekemiä.

Rikoksentorjuntakilpailuun osallistuva hanke voi liittyä johonkin mainituista teemoista tai jonkin muunlaisten ikääntyviin kohdistuvien rikosten ehkäisyyn.

Suomen ja myös Euroopan rikoksentorjuntakilpailussa ehdokkaat arvostellaan mm. seuraavien kriteerien perusteella: (1) Hankkeen tulee keskittyä arkirikollisuuden tai rikollisuuden pelon torjuntaan nimetyn teeman puitteissa. Lisäksi (2) hankkeen olisi oltava dokumentoidusti tuloksellinen, sen tulisi (3) perustua yhteistyöhön ja (4) olla toistettavissa muissa jäsenmaissa sekä (5) olla mielellään luova.

Suomen kilpailun voittajan valitsee syyskuussa rikoksentorjuntaneuvoston kokoama riippumaton raati. Euroopan rikoksentorjuntakilpailun järjestää Euroopan rikoksentorjuntaverkosto (EUCPN). Sen asettama tuomaristo valitsee voittajan, joka saa palkintona 10 000 euroa, ja toiseksi ja kolmanneksi tulleet kilpailuehdotukset saavat kunniamaininnan lisäksi 5 000 euroa. Palkinnot luovutetaan Bratislavassa pidettävässä rikoksentorjuntakonferenssissa 14.–15.12.2016. Suomen kilpailuhankkeen edustajalle maksetaan matkat Bratislavan tilaisuuteen.

Ehdotusten on oltava oikeusministeriössä viimeistään 31. elokuuta.

Lisätietoja: erikoissuunnittelija Minna Piispa, kriminaalipoliittinen osasto/OM,
puh. 02951 50223, sähköposti: [email protected]

Lisätietoa kilpailusta