Rikoksentorjuntakilpailu 2021 käynnistyy

21.5.2021 13.54
Uutinen

Kansallisen rikoksentorjuntakilpailun teemana on tänä vuonna alaikäisiin kohdistuvan kiusaamisen ja väkivallan ehkäiseminen. Rikoksentorjuntakilpailun ehdokashanke voi liittyä alaikäisiin kohdistuvan kiusaamisen ja väkivallan ehkäisemiseen eri ympäristöissä, myös internetissä. Kilpailuhankkeissa voidaan käyttää erilaisia rikoksentorjunnan menetelmiä.

Kansallisen kilpailun voittajahanke edustaa Suomea Euroopan rikoksentorjuntakilpailussa. 

Suomen ja myös Euroopan rikoksentorjuntakilpailussa ehdokkaat arvioidaan erityisesti seuraavien kriteerien perusteella: (1) Hankkeen tulee keskittyä rikollisuuden tai rikollisuuden pelon torjuntaan nimetyn teeman puitteissa. Lisäksi (2) hankkeen olisi hyvä olla dokumentoidusti tuloksellinen, sen tulisi (3) perustua yhteistyöhön ja (4) olla toistettavissa muissa jäsenmaissa sekä (5) olla innovatiivinen.

Suomen kilpailun voittajan valitsee syyskuussa rikoksentorjuntaneuvoston kokoama riippumaton raati. Euroopan rikoksentorjuntakilpailun järjestää Euroopan rikoksentorjuntaverkosto (EUCPN). Sen asettama tuomaristo valitsee voittajan, joka saa palkintona 10 000 euroa, ja toiseksi ja kolmanneksi tulleet kilpailuehdotukset saavat kunniamaininnan lisäksi 5 000 euroa. Palkinnot luovutettaneen joulukuussa Sloveniassa pidettävässä rikoksentorjuntakonferenssissa. 

Kilpailuehdotusten on oltava oikeusministeriössä viimeistään 25. elokuuta

Lisätietoja:

Erityisasiantuntija Saija Sambou, p. 0295 150 352, [email protected]  

Ilmoittautumislomake ja lisätietoa kilpailusta