Kausaalinen käänne vahvistaa tietoon perustuvan kriminaalipolitiikan mahdollisuuksia
Tässä numerossa käsitellään kriminaalipolitiikan muutoksia ja tulevaisuuden haasteita. Aura Kostiaisen ja Miikka Vuorelan ajankohtaisissa kirjoituksissa kuvataan, kuinka kriminaalipolitiikan suhde asiantuntijatietoon on vaihdellut eri aikoina. Viimeisen kymmenen vuoden aikana kriminaalipolitiikka on jälleen politisoitunut ja rangaistuspopulismi nostanut päätään.
On tärkeää puolustaa tutkitun tiedon asemaa kriminaalipoliittisessa päätöksenteossa. Samalla on syytä tarkastella kriittisesti tutkimuksen kykyä tuottaa kriminaalipoliittisesti relevanttia tietoa. Esimerkiksi tietoa rangaistusten vaikuttavuudesta ei saada vertailemalla vaikkapa vankeuteen ja avoseuraamuksiin tuomittujen ihmisten uusintarikollisuutta keskenään, sillä vankeuteen tuomittavat ihmiset eroavat avoseuraamuksia suorittavista lukuisilla tavoilla. Kausaalivaikutuksista kiinnostuneen tutkijan pitää etsiä tietyn rikosseuraamuksen kontrafaktuaalia: mitä samoille ihmisille olisi tapahtunut ilman kyseistä rangaistusta?
Lisäksi pitää määritellä tutkittavien vaikutusten laajuus ja taso: onko tarkoitus selvittää sitä, toimiiko rangaistus pelotteena rangaistukseen tuomituille vai kaikille ihmisille, estääkö rangaistus vain sen suorittamisen aikana tehtyjä rikoksia vai myös myöhempiä, ja tarkastellaanko rangaistuksen mahdollisia vaikutuksia myös muihin osa-alueisiin, kuten terveyteen tai työssäkäyntiin? Kysymys kustannustehokkuudesta kytkeytyy myös väestön arvoihin: kuinka monta rikosta tietyn rangaistuksen pitää ehkäistä, että toimenpide on veroeurojensa väärti?
Kausaalisen käänteen ytimessä on lisääntynyt ymmärrys tutkimusmenetelmistä ja aineistojen parantunut saatavuus.
Tutkimuksen kyky vastata näihin kysymyksiin on viime vuosina kasvanut merkittävästi. Myönteinen kehitys on osa yhteiskunta- ja käyttäytymistieteiden parissa käynnistynyttä kausaalista käännettä, jonka ytimessä on lisääntynyt ymmärrys tutkimusmenetelmistä ja aineistojen parantunut saatavuus. Viimeaikaiset, korkealaatuisilla menetelmillä tehdyt pohjoismaiset tutkimukset ovatkin haastaneet käsityksiä vankeuden haitallisuudesta: esimerkiksi muutamalla kuukaudella pidennetyt vankeustuomiot ovat johtaneet vankien terveyden paranemiseen ja uusintarikollisuuden vähenemiseen, ainakin niiden vankien kohdalla, jotka ovat olleet syvällä rikollisessa elämässä ennen vankeutta.
Vastaavia käsityksiä on myös vangeilla itsellään. Kaisla Saartenojan kirjoitus esittelee tuoreen nuorille vangeille suunnatun kyselyn tuloksia. Suurin osa kyselyyn vastanneista koki vankeuden parantaneen fyysistä terveyttään ja lähes 40 prosenttia myös psyykkistä terveyttä. Myönteiset vaikutukset edellyttävät kuitenkin resursseja. Suljettujen vankiloiden täyttöaste on tällä hetkellä yli 110 prosenttia, ja kasvun ennakoidaan jatkuvan 2030-luvulle saakka, todetaan Antti Kääriälän ja Sasu Tynin artikkelissa. Vankien määrän mittava kasvu uhkaa vankeusajan hoidon ja kuntoutuksen laatua ja mahdollisesti myös vankeuden myönteisiä vaikutuksia vankeusajan jälkeiseen uusintarikollisuuteen.
Vankimäärän kasvu ja muut kriminaalipolitiikan myllerrykset korostavat tutkitun tiedon tarvetta entisestään. Menetelmällisen kehityksen takia tutkimuksen kyky tarkastella kriminaalipolitiikan vaikutuksia on kuitenkin parempi kuin suomalaisessa kriminaalipolitiikassa koskaan aiemmin. Kausaalisella käänteellä on annettavaa myös kriminaalipolitiikan käänteille: tutkittu tieto syy-seuraussuhteista tarjoaa parhaan rakennusalustan aidosti rationaaliselle ja humaanille kriminaalipolitiikalle.
Karoliina Suonpää
Kuva: Riikka Kostiainen