Koulujen turvallisuus vaatii töitä
Keskustelu koulukiusaamisesta ja -väkivallasta juuttuu helposti väittelyksi oikeista termeistä. Ilmiö pakenee yksinkertaistavia määritelmiä: Koulukiusaamista on niin Kärpästen herran (1954) avoin väkivalta ja tyrannia kuin hiljainen ulossulkeminenkin. Keskiössä on toistuvuus, pitkäkestoisuus ja vallan epätasapaino kiusaajan ja kiusatun välillä.
Tämä teemanumero keskittyy koulujen turvallisuuteen, erityisesti koulukiusaamiseen. Henri Rikanderin kirjoitus tarkastelee koulujen omavalvontaa. Suurimmille kaupungeille laadituista tietopyynnöistä selviää, että kurinpidollisten toimenpiteiden kirjaaminen on useissa kaupungeissa puutteellista. Turvallisuuden kehitystä ei kuitenkaan voi seurata vailla kattavaa tilastointia. Koulussa tapahtunut väkivalta johtaa harvoin tuomioon, todetaan Elisa Silvennoisen ja Tarja Koskelan kirjoituksessa. Alle 15-vuotiaat eivät ole rikosoikeudellisessa vastuussa, mutta myös vanhempien nuorten kohdalla toimenpiteistä luopuminen on yleistä. Usein päätöksen perusteena on osapuolten välinen sovinto. Viranomaisilla saattaa myös olla haasteita erottaa toistuvaa väkivaltaa yksittäisistä teoista.
Nuoret tekevät vastauksissaan selvän eron sen välille, miten asioiden heistä pitäisi olla ja miten ne todellisuudessa ovat.
Tuoreessa Nuorisorikollisuuskyselyssä on mitattu nuorten omia käsityksiä kouluväkivallan seuraamuksista. Nuoret tekevät vastauksissaan selvän eron sen välille, miten asioiden heistä pitäisi olla ja miten ne todellisuudessa ovat. Huolestuttavaa on, että joka viides väkivaltaa käyttäneistä nuorista arvioi, että koulukontekstissa tehdystä ryöstörikoksesta ei todellisuudessa seuraisi mitään. Väkivallan uhreistakin näin ajattelee useampi kuin joka kymmenes. Kyselyn esimerkkitapauksessa oli kyse fyysisestä väkivallasta – muunlaisen koulukiusaamisen kohdalla arviot olisivat todennäköisesti vieläkin pessimistisempiä.
Nuorilla on kyky nähdä korupuheiden ja julkilausumien taakse. Heidän viestinsä kannattaa kuulla. Myös tässä asiassa viisauden alku on tosiasioiden tunnustamisessa – ja tosiasioiden näkeminen vaatii empiiristä tutkimusta. Vaikuttajahaastattelussa KiVA Koulu -ohjelman perustaja Christina Salmivalli kuvaa 1990-luvulla käynnistynyttä tutkimustaan. Kyökkipsykologiset selitykset kiusaajan heikosta itsetunnosta ovat korvautuneet vaikuttavuustutkimukseen perustuvilla interventioilla, mutta tutkittavaa riittää vielä. Lisäksi pitää huolehtia siitä, että näyttöön perustuvat toimintamallit myös otetaan käyttöön. On aikuisten tehtävä rakentaa yhteiskuntaa, jossa lasten ja nuorten oikeus turvalliseen kouluympäristöön otetaan vakavasti.
Karoliina Suonpää
Kuva: Rodeo